Auringossa viimepäivinä näkynyt pilkkuryhmä on kiertynyt Auringon reunan yli näkymättömiin. Tällä hetkellä siis aktiivisia alueita ei ole näkyvissä lainkaan. Korona-aukkoja sen sijaan on muutama: etelänavalta kohti eteläisiä keskileveyksiä kurottuva kapea korona-aukko ei vaikuta avaruussäähän, mutta ekvaattorilla on jonkin verran idempänä pienehkö aukko, joka lähitulevaisuudessa voi tuottaa merkittävä häiriötilan maapallon magneettikenttään.
Ennuste
Yö 1./2. Kp-indeksi ja korkeiden leveyksien K-indeksi pysyttelevät lukemassa 3. Tällöin revontulia voidaan odottaa näkyvän Pohjois-Suomesta Lappiin. Keski-Suomessa on pieni mahdollisuus ja luultavasti revontulikamerat voivat tallentaa ainakin rauhallista vyötä jossakin vaiheessa yötä.
Yö 2./3./ näyttäisi muodostuvan hieman aktiivisemmaksi verrattuna edelliseen yöhön. Kp-indeksi kohonnee keskiyön tietämillä lukemaan 5, mutta korkeiden leveyksien K-indeksi jää lukemaan 3. K-indeksi kyllä saavuttaa lukeman 5 mutta se tapahtuu keskipäivän aikoihin, johtuen aurinkotuulen dynaamisesta paineesta, joka litistää magneettikenttää päiväpuolella. Tilanne näiltä osin palautuu normaaliksi viimeistään alkuillasta. Tässä tilanteessa revontulien nähtäneen Pohjois-Suomessa ja Lapissa. Keski-Suomessa revontulien mahdollisuus on kohtalainen ja Etelä-Suomen pohjoisosassa on pieni mahdollisuus revontulille.
Yö 3./4. on sitten rauhallinen. Kp-indeksi saavuttaa lukeman 3 ja korkeiden leveyksien K-indeksi lukeman 2, joten Lapissa on kohtuullinen mahdollisuus nähdä revontulia. Pohjois-Suomessa on pieni mahdollisuus mutta etelämpänä sitten ollaan jo hyvin olemattomissa todennäköisyyksissä.
Viikko 9. Loppuviikko meneekin sitten rauhallisissa merkeissä. Ennustettu Kp-indeksi pysyttelee matalissa lukemissa, joten kovin suuria toiveita revontulista Lappia lukuun ottamatta ei kannata elätellä. Lauantaina 6. maaliskuuta Kp-indeksin ennustetaan kohoavan lukemaan 4, mutta sekin voi johtua jälleen aurinkotuulen paineesta maapallon magneettikenttään.
Viikko 10. on myös erittäin rauhallinen. Ennustettu Kp-indeksi pysyttelee lukemassa 2, joten revontulet ovat mahdollisia vain Lapissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Voit kommentoida kunhan pysyt aiheessa. Kaikki kommentit tarkastetaan ennen julkaisua. Toimituksen kelvottomiksi katsomat viestit saavat arvoisensa lopun.