sunnuntai 27. helmikuuta 2022

Revontuliennuste 27.2. — 2.3.2022

Maapallon lähiavaruuden tilaa on rauhallinen ja siinä ei odoteta tapahtuvan kovin suuria muutoksia seuraavien vuorokausien aikana. Maapallo kohtaa tänään diffuusin aurinkotuulen tihentymän, joka nostaa hieman hiukkastiheyttä. Tällä muutoksella ei kuitenkaan ole kovinkaan suuria vaikutuksia maapallon magneettikentässä, ehkä pientä rauhattomuutta kuitenkin.

Ennuste

Yöt 27./28. ja 28./1. muodostuvat hyvin rauhallisiksi. Kp-indeksi pysyttelee lukemassa Kp3, mutta korkeiden leveyksien K-indeksi saavuttaa lukemaan K4 päivän aikana. Yöksi sekin putoaa mataliin lukemiin. Näin nämä kaksi yötä muodostuvat revontuliltaan tavanomaisiksi: Lapissa revontulet ovat mahdollisia ja jopa himmeät reposet jopa todennäköisiä. Pohjois-Suomessa revontulet ovat mahdollisia mutta niiden todennäköisyys on selvästi Lappia pienempi. Keski- ja Etelä-Suomessa revontulia tuskin nähdään.

Yö 1./2. voi olla hieman aktiivisempi koko maassa. Kp-indeksi pysyttelee tavanomaisissa lukemissa edellisten öiden tapaan. K-indeksi saavuttaa myrskylukeman K5 päiväaikana ja rauhoittuu iltapäivällä, mutta sen jälkivaikutukset voivat ulottua yöhön. Jos näin käy, silloin Lapissa voitaneen nähdä kirkkaita revontulia. Pohjois-Suomessa revontulet ovat todennäköisiä ja kohtuullisen kirkkaita. Keski- ja Etelä-Suomessakin himmeähköt revontulet ovat mahdollisia, joskaan ei kovin todennäköisiä.

Lähestyvä kevätpäiväntasaus voi aiheuttaa oman vähäisen vaikutuksensa revontulien näkymiseen. Kuten tiedetään, revontulia nähdään runsaimmin tasauspäivien tienoilla, toisin sanoen revontuliherkkyys on kasvanut. Näin ollen Kp-indeksi lukema 3 voi mahdollistaa revontulien näkymisen myös Etelä-Suomessa. Tämä on kuitenkin vain tilastollinen ilmiö ja sen toteutumisesta ei ole mitään takeita. Selkeinä kevätiltoina ja öinä revontuliharrastajien pitäisi kuitenkin olla valmiina niitä havaitsemaan ja valokuvaamaan riippumatta lähiavaruuden avaruussään tilasta.



torstai 24. helmikuuta 2022

Revontuliennuste 24. — 27.2.2022

Hieman yli viikko sitten (15.2.2022) Auringon toisella puolella havaittiin suhteellisen voimakas CME-purkaus, jonka suunta oli poispäin meistä. Se havaittiin myös Stereo A ja muutamasta muusta avaruudessa toimivasta luotaimesta. Euroopan avaruusjärjestö (ESA) julkaisi kuvan tapahtumaa edeltäneestä prominenssista, joka osoittautui olevan yksi suurimmista milloinkaan havaituista. ESA/NASA Solar Orbiter -luotain onnistui kuvaamaan purkauksen Extreme Ultraviolet Imager (EUI) -instrumentin Full Sun Imager (FSI) -kamerallaan. Maapallon lähiavaruuden avaruussäähän purkaus ei vaikuttanut.

NASAn/ESAn Solar Orbiter -luotain otti tämän kuvan avaruuteen kohonneesta prominenssita 15. helmikuuta. Auringon halkaisija on noin 1,4 miljoonaa km ja prominessin korkeus Auringon pinnasta on samaa luokaa. Kuva NASA/ESA.


Revontulitoiminnan osalta lähiavaruuden tila on toisinto edellisestä ennusteesta. Aurinko tuulessa näyttä olevan laaja piirteetön ja tasaisen virtauksen alue, jonka vaikutukset maapallon magneettikenttään ovat minimaalisia.

Ennuste

Yöt 24./25. ja 25./26. tulevat olemaan hyvin rauhallisia. Molemmat indeksit pysyttelevät matalissa lukemissa ja energisten elektronien määrä magneettikentässä on vähäinen. Tästä syystä revontulien näkymisen todennäköisyys Lapissa on tavallista pienempi. Näkyessään revontulet ovat himmeähköjä ja hyvin rauhallisia. Pohjois-Suomessa mennään aivan samoilla linjoilla, revontulien mahdollisuus tässä tilanteessa on noin 1 yhtenä yönä viidestä. Keski- ja Etelä-Suomessa revontulien näkymisen todennäköisyys on hyvin pieni ja revontulia tuskin näkyy

Yö 26./27. voi olla hieman parempi ainakin Lapin osalta. Ennusteen mukaan Kp-indeksi on hienoisessa kasvussa ja korkeiden leveyksien K-indeksin ennustetaan saavuttavan lukeman K4 iltapäivän aikana. Tämä voi merkitä yön aikana tavanomaista revontuliaktiivisuutta Lapissa ja Pohjois-Suomessa. Keski-Suomessa on jonkinlainen mahdollisuus revontulien näkymiselle mutta Etelä-Suomeen asti revontulet eivät yllä.


maanantai 21. helmikuuta 2022

Revontuliennuste 21. — 24.2.2022

Edellisen ennusteen varaumalauseeni näytti toteutuneen, kun varsinaista magneettista myrskyä ei tullut. Arvioitu Kp- ja Potsdamin Kp -indeksit kyllä käväisivät lukemissa 5/5- mutta se oli todella lyhyt käväiseminen.

Aurinko on rauhallisessa tilassa, sillä näkyvissä olevat aktiiviset alueet ovat hyvin pieniä, eikä niillä ole kovinkaan suuria mahdollisuuksia tuottaa voimakkaita flareja. Muutaman viimevuorokauden aikana on tapahtunut vain hyvin heikkoja CME-purkauksia, jotka eivät juurikaan vaikuta maapallon lähiavaruuden avaruussäähän tällä ennustejaksolla.

Ennuste

Yöt 21./22., 22./23. ja 23./24. ovat rauhallisia. Kp- indeksi pysyttelee melkoisen tasaisesti lukemassa 3 yöaikaan. Samaan aikaan energisten elektronien määrä maapallon magneettikentässä on vähäinen, joten revontulitoimintakin tulee olemaan hyvin rauhallista.

Revontulien mahdollisuus Lapissa on tavanomainen, niitä näkynee sään sen mahdollistaessa Pohjois-Lapissa ehkä kahtena yönä ja Etelä-Lapissa yhtenä yönä. Pohjois-Suomessa voidaan nähdä Lapin revontulia pohjoisessa hyvin matalana ja himmeinä. Muualla Suomessa revontulia tuskin nähdään.

Valitettavasti pitkäaikainen geomagneettinen ennuste kertoo revontulien kasvaneesta mahdollisuudesta vasta maaliskuun päivien 3./4. väliselle yölle ja jossain määrin myös sitä seuraavalle yölle. Näin ollen Lapissa lomailevien hiihtolomalaisten mahdollisuudet nähdä revontulia ovat hyvin rajalliset alkaneella viikolla, joskaan ei aivan olemattomat rauhallisten ja himmeähköjen repojen näkemiseen.

perjantai 18. helmikuuta 2022

Revontuliennuste 18. — 21.2.2022

Avaruussää on edelleen rauhallisessa tilassa. Auringossa on runsaasti auringonpilkkualueita, mutta ne kaikki ovat pienialaisia ja vähän pilkkuja sisältäviä tyypiltään hyvin käyttäytyviä alfa ja beeta -luokkiin kuuluvia. Helmikuun 15. päivän iltana kello 22.12 UTC tapahtui suhteellisen voimakas CME-purkaus, joka muodostui hyvin nopeasti halo-pilveksi. Normaalisti tämä tapahtuu silloin, kun CME-pilvi on tulossa kohti maapalloa, mutta tällä kertaa purkaus tapahtui Auringon toisella puolella. Purkauspilvi havaittiin Stereo A -luotaimesta mutta sen purkauspaikka jäi epätarkaksi. Ehkä viikon kuluttua näemme sen aktiivisen alueen, josta purkaus tapahtui ja tuottaako se lisää uusia purkauksia.

Kevätpäiväntasaus on kuukauden kuluttua, joten revontuliherkkyys alkaa hiljalleen kohota. Periaatteessa tämä merkitsee runsaammin revontuliöitä ja kirkkaampia revontulia. Auringon aktiivisuus ei kuitenkaan vielä ole huippuluokkaa, joten sillä voi olla oma hillitsevä vaikutuksensa revontulien näkymiseen.

Ennuste

Yöt 18./19. ja 19./20. tulevat olemaan rauhallisia. Molemmat indeksi pysyttelevät hyvin matalissa lukemissa, joten vain Pohjois-Lapissa on jonkinlaiset mahdollisuudet nähdä himmeitä revontulia.

Yö 20./21. Maapallo kohtaa aurinkotuulessa olevan hiukkastihentymän ja nostaa ennustetun Kp-indeksin lukeman myrskylukemiin. Lapissa ja Pohjois-Suomessa revontulia voitaneen nähdä jo iltayöstä mutta mitä etelämmäksi sieltä tullaan sen myöhemmin yöllä mahdolliset revontulet ilmaantuvat taivaalle.

Tihentymän jälkipuoliskolla ei ole niin suurta hiukkastiheyden pudotusta kuin muulloin, joten sen vaikutukset voivat jäädä ennustettuja Kp-lukemia heikommiksi ja magneettisen myrskyn lukemat saavuttamatta. Revontulia voitaneen nähdä hyvin todennäköisesti Lapissa ja Pohjois-Suomessa mutta Keski-Suomesta etelään en suuria toiveita elättelisi ainakaan kovin kirkkaiden revontulien suhteen.

tiistai 15. helmikuuta 2022

Revontuliennuste 15. — 18.2.2022

Viimeviikon aktiivinen revontulijakso näyttää vaihtuneen hyvin rauhalliseen lähiavaruuden avaruussäähän. Maapallon magneettikentässä on vielä hieman keskimääräistä enemmän energisiä elektroneja, joten jos jonkin tapahtuma laukaisee tilanteen, niin revontulet ovat mahdollisia myös muualla kuin Lapissa

Ennuste

Yöt 15./16., 16./17. ja 17./18. ovat kaikki rauhallisia. Himmeitä revontulia voidaan nähdä aika ajoin Lapissa. Etelämpänä revontulien mahdollisuus on pieni.

lauantai 12. helmikuuta 2022

Revontuliennuste 12. — 15.2.2022

Parina edellisenä yönä on nähty ajoittain kirkkaita revontulia. Olivat seurausta CME-purkauspilven osumisesta maapallon magneettikenttään. Tätä edelsi energisten elektronien määrän kasvu magneettikentässä, joten hyvin otolliset avaruussään olosuhteet vallitsivat jo hieman ennen CME-pilven saapumista. Tämä tilanne ei vielä ole aivan täysin ohi, sillä magneettikenttä näyttäisi pysyttelevän rauhattomana ja siinä on energisiä elektroneja riittävästi revontulien tuottamiseen.
Nämä revontulet tallentuivat tähtitornin videokameraan torstaina 10.2.2022 illalla. Vaikka kameran kuvakenttä on rajallinen pystysuunnassa, revontulista voi päätellä niitä olleen myös keskitaivaalla. Kuva Tampereen Ursa ry. / Kari A. Kuure.


Ennuste

Ennusteen mukaan tänä iltana kohtaamme uuden streemin.  Se kohottaa lähiavaruuden hiukkastiheyden viisinkertaiseksi tämänhetkisestä. Kp-indeksi ennusteen mukaan indeksi pysyttelee kuitenkin tavanomaisissa lukemissa, kunnes streemin jättöreuna saavutetaan ja aurinkotuulen hiukkastiheys putoaa tavanomaiselle tai hieman pienemälle tasolle. Silloin indeksit pomppaavat jälleen myrskylukemiin.

Yö 12./13. näyttäisi muodostuvan rauhalliseksi. Revontulia nähtäneen Lapissa ja Pohjois-Suomessa mutta etelämpänä niiden todennäköisyys on paljon pienempi mutta ei kuitenkaan täysin olematon.

Yö 13./14. muodostunee jälleen magneettisen myrskyn yöksi. Kp-indeksi kohoaa rauhattomaksi iltayöstä ja saavuttaa myrskylukemat aamupuolella yötä. Korkeiden leveyksien K-indeksi seuraa Kp-indeksiä noin kuuden tunnin viiveellä ja kohoaa myrskylukemiin aamutuntien aikana. Revontulia nähtäneen Lapin ja Pohjois-Suomen lisäksi Keski-Suomessa ja pieni mahdollisuus revontulille on myös Etelä-Suomessa.

Yö 14./15. Luultavasti edellisen yön magneettinen myrsky ei ole kokonaan laantunut, vaan magneettikenttä on edelleen rauhattomassa tilassa. Jos näin käy, niin revontulia voitaneen nähdä aina Keski-Suomen leveydellä ja pieni mahdollisuus niille on myös Etelä-Suomessa, ei ehkä kuitenkaan aivan etelärannikolla.




keskiviikko 9. helmikuuta 2022

Revontuliennuste 9. — 12.2.2022

Jälleen avaruussääennusteet ovat hieman ristiriitaisia: Kp- ja K-indeksiennusteet lupailevat jopa keskivoimakasta magneettista myrskyä tämän ennustejakson aikana ja WSA-Enlil -ennuste kertoo maapallo lähestyvästä CME-pilvestä, mutta Cactus-ohjelma ei tällaista pilveä ole havainnut. Näin ollen, jos ennustetut revontulet jäävät näkymättä, niin se ei ole mikään yllätys. Energisten elektronien määrä maapallon magneettikentässä on hyvin korkea, joten jos minkäänlaista häiriötä kenttää aiheutuu, revontulet voivat olla hyvinkin näyttäviä.

Ennuste

Yö 9./10.
Kp-indeksin ennustetaan kohoavan iltayöstä lukemaan Kp5. Korkeiden leveyksien K-indeksi antaa vielä odotella kohoamista mutta se tapahtunee viimeistään aamuyön tunteina tai vasta aamuhämärän aikaan. Jos kaikki menee kuten ennusteessa, kirkkaita revontulia voidaan nähdä Lapissa ja Pohjois-Suomessa iltayöstä alkaen. Keski- ja Etelä-Suomessa revontulien näkymistä jouduttaneen odottelemaan yli puolenyön, mutta näkyessään ne voivat on suhteellisen kirkkaita ja loimuavia.

Yö 10./11. ja 11./12.
Magneettinen myrsky rauhoittuu rauhattomuudeksi päivän aikana ja ensimmäisen yön aikana rauhallisia revontulia voidaan nähdä Pohjois-Suomea myöten. Etelämpänä on kuitenkin pieni mahdollisuus nähdä revontulia ehkä aivan etelärannikkoa lukuun ottamatta. Viimeisen yön osalta tilanne on lähes samanlainen, joskin revontulien näkyvyysalue rajoittunee korkeintaan Keski-Suomeen.

sunnuntai 6. helmikuuta 2022

Revontuliennuste 6. — 9.2.2022

Avaruussää maapallon läheisyydessä näyttä rauhoittuneen ainakin jossain määrin. Indeksit ovat painuneet tavanomaisiin mataliin lukemiin ja energisten elektronien määrä magneettikentässä on normaalitasolla. Auringon aktiivisuus ei ole kovinkaan korkealla, vaikka pilkkuryhmiä on viisi mutta ne kaikki ovat magneettisesti beetaluokkaa. Aktiivisin ryhmistä näyttäisi olevan AR 2941, jolla on koko noin 300 ppm. Sille ennustetaan 60 % todennäköisyyttä tuottaa C-luokan, 15 % M-luokan ja 1 % X-luokan flarepurkaus. Tällä hetkellä Maata kohti ei ole tulossa magneettisia häiriöitä aiheuttavia CME-pilviä

Selkeän sään sattuessa voi revontulikameroista tarkastella tilanteen kehittymistä ja jos esimerkiksi Sodankylän kameroissa revontulia näkyy keskitaivaalla, Etelä-Suomessa on mahdollista nähdä himmeitä revontulia hyvin matalalla pohjoisessa horisontissa. Kuva © Tampereen Ursa ry.


Ennuste

Yöt 6./7., 7./8. ja 8./9. ovat tavanomaisen rauhallisia. Revontulia todennäköisesti nähdään yhtenä tai kahtena yönä Lapissa ja yhtenä yönä Pohjois-Suomessa. Niiden todennäköisyys on kuitenkin jo paljon pienempi Keski-Suomessa ja revontulia tuskin nähdään Etelä-Suomessa.



torstai 3. helmikuuta 2022

Revontuliennuste 3. — 6.2.2022

Auringossa on neljä pilkkualuetta, joista AR 2936 on edelleen 720 ppm kokoinen. Sille ennustetaan C-luokan flarepurkaukselle todennäköisyyttä 60 %, M-luokan 15 % ja X-luokan 5 %. Muillakin pilkkuryhmillä on mahdollisuus tuottaa vähintään C-luokan flareja. Havaitut CME-purkaukset ovat olleet pieniä, joten ne eivät tule aiheuttamaan maapallon lähiavaruuteen häiriöitä. Virtavaipan vaihtelu on myös maltillista.

Ennuste

Yöt 3./4., 4./5. ja 5./6. tulevat olemaan rauhallisia. Indeksit pysyttelevät keskimäärin tavanomaisissa lukemissa, joten revontulienkin odotetaan olevan tavanomaisia. Lapissa revontulia voidaan nähdä, Pohjois-Suomessa niille on pieni mahdollisuus mutta etelämpänä niitä tuskin nähdään.