Revontuliherkin aika vuodesta on juuri menossa. Se näkyy jossain määrin myös tässä pitkäaikaisessa ennusteessa: ennusteeseen sisältyy useampia aktiivisia ja jopa myrskyisiä vuorokausia.
Revontulia on odotetavissa tällä ennustejaksolla. Kuva © Kari A. Kuure. |
Viikko 11 on alkuun jonkin veran aktiivinen mutta tätä seuraa pari rauhallista vuorokautta, kunnes viikonlopuksi aktiivisuus lisääntyy. Kp-indeksin mukaan perjantaista sunnuntaihin revontulet ovat mahdollisia Keski-Suomessa eikä Etelä-Suomessakaan revontulien näkyminen ole pois suljettu.
Viikko 12. Viikonlopun jälkeen tilanne on rauhoittunut, kunnes jälleen viikonlopulla Kp-indeksin ennuste kertoo jo magneettisesta myrskystä. Kp-indeksi odotetaan kohoavan lukemaan 5, jolloin koko maassa on mahdollisuus revontulille. Kirkas kuutamo häiritsee mahdollisten revontulien havaitsemista.
Viikko 13. edellisen viikonlopun jäljiltä tilanne on edelleen päällä ja revontulia voidaan nähdä koko maassa. Edelleen kirkas kuutamo vaikuttaa revontulien näkymiseen. Tilanne kuitenkin rauhoittuu hyvin nopeasti ja tämä viikko mennäänkin sitten jo paljon rauhallisimmissa merkeissä. Ainoastaan Lapissa ja Pohjois-Suomessa on revontulien todennäköisyys kohtalainen.
Viikko 14 alkaa rauhallisesti mutta puolivälissä tapahtuu aktivoituminen ja loppuviikolla voidaan jälleen nähdä revontulia laajalti, ehkä Etelä-Suomea myöten.
Tämä pitkäaikainen ennuste perustuu Auringon magneettikentässä oleviin enemmän tai vähemmän pysyviin rakenteisiin, jotka muuttuvat hitaasti kuukausien aikana. Lisäksi aktiivisuuden lisääntyessä näissä rakenteissa tapahtuu muutoksia, jotka voivat olla ominaisuuksiltaan aikaisemmasta poikkeavia. Näin ollen, vaikka kyse on suhteellisen stabiileista ilmiöistä, muutos voi olla merkittävä lyhyelläkin varoitusajalla ja ennusteen tarkkuus putoaa merkittävästi.
Näitä tämän ennusteen taustalla olevia avaruussääolosuhteita voidaankin pitää vain kehyksenä, joka luo jonkinlaiset mahdollisuudet revontulien esiintymiselle tiettynä aikana. Revontulimahdollisuuksien tarkastelu pitääkin tehdä lyhyemmällä aikavälillä (3 vrk:n ennuste) ja myös jopa ilta ja tuntikohtaisella tarkastelulla, jossa magnetometrien reaaliaikaisuudella on merkittävä rooli. Revontulibongarien tulisikin seurata magnetometrien lukemia selkeinä iltoina.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Voit kommentoida kunhan pysyt aiheessa. Kaikki kommentit tarkastetaan ennen julkaisua. Toimituksen kelvottomiksi katsomat viestit saavat arvoisensa lopun.