Flare-purkaukset

Eilen tapahtuneet flare-purkaukset olivat voimakkaita. Ne jäivät vain hieman alle kaikkein voimakkaimmasta X-luokasta. Tässä purkausten voimakkuudesta kertova röntgensäteilyn tehokäyrä.

Kuvassa ylin käyrä on Auringosta vastaanotetun röntgensäteilyn voimakkuus, joss eilen tapahtuneet flare-purkaukset näkyvät kahtena korkeana piikkinä. Kolmas purkaus tapahtui ajallisesti niin lähellä toista purkausta, että ne sulautuvat tässä kaaviossa yhteen.

Keskellä olevassa kaaviossa nähdään Auringosta saapunut protonivuo ja siinä ei ole havaittavissa merkittäviä muutoksia sen paremmin purkausten aikana kuin jälkeenkään.

Alin kaavio kertoo maapallon magneettikentän tilan Kp-indeksin muodossa purkausten aikana. Siinä esiintyy vähäinen nousu, mutta palasi sitten aikaisemmalle tasolleen. Kuva Space Weather Prediction Center.

Kolme voimakasta flarea Auringossa tänä aamuna

Flare-purkaus kello 02.13.09 UT aikaan. Kuva Nasa/SDO.

Auringon aktiivisella alueella AR12567 esiintyi kaksi voimakasta flare-purkausta. Ensimmäinen esiintyi kello 01.46–02.11–02.23 (alku-maksimi-päättyminen) ja se oli ensimmäisten tietojen mukaan voimakkuudeltaan M5.0. Toinen purkaus tapahtui kello 05.00–05.16–05.24 ja oli alustavan arvion mukaan voimakkuudeltaan M7.6. Kaikki ajat UT aikoja!

Aktiivinen alue on juuri kiertymässä Auringon kiekolta näkymättömiin, joten mahdolliset CME-purkaukset, joita usein liittyy flare-purkauksiin, ei päädy maapallon läheisyyteen. Sen sijaan flare-purkausten aiheuttama nopeiden protonien törmääminen maapallon ionosfääriin voi aiheuttaa radioliikenteen häiriöitä VHF-taajuuksilla seuraavan vuorokauden aikana.

Flare-purkaus kello 05.27.23 UT aikaan. Kuva Nasa/SDO.

Revontulien näkeminen tähän aikaan vuodesta Tampereen horisontissa lienee mahdotonta taustataivaan kirkkauden vuoksi. Aikaisimmat revontulihavainnot (tiedossani olevat) ovat elokuun alkupuolelta.

Päivitys kello 10.30

Kolma flare esiintyi kello 05.27–05.31–5.33 UT aikaan ja se oli voimakkuudeltaan M5.5

Auringon aktiivisuus hiipumassa

Auringon aktiivisuusennuste kahdella eri menetelmällä.
Kuva SILSO.

Ensimmäiset merkit Auringon aktiivisuusminimistä ovat olleet näkyvissä jo hieman pidempään. Silti vasta kesäkuussa Auringon pilkkujen päivittäinen määrän vaihtelu saavutti nollatason: peräti 11 vuorokautena pilkkuja ei esiintynyt lainkaan!

Kesäkuun alussa oli neljä pilkutonta vuorokautta ja kesäkuun viimeisen viikon aikana seitsemän. Jatkossa pilkuttomia vuorokausia tulee lisää aina aktiivisuusminimiin asti. Edellinen minimi oli vuosien 2008 ja 2009 vuodenvaihteen tietämillä. Silloin vuonna 2009 oli 260 pilkutonta vuorokautta.

Tulevan minimin ajankohtaa eivät nykyiset ennusteet kerro. Ilmeisesti edellisen minimin viivästyminen noin 1,5 vuodella ensimmäisistä ennusteista opetti tutkijoille, että kovin pitkiä ennusteita nykyisillä menetelmillä ei kannata tehdä.

Nykyisin pyritään mallintamaan Auringon toimintaa noin 12 kuukautta eteenpäin. Näiden ennusteiden mukaan Auringon aktiivisuus laskee edelleen. Extrapoloimalla (=arvaus) nykyistä aktiivisuuden suuntaa ja ”virallisia” ennusteita, päästään arvioon, että aktiivisuusminimi olisi vuonna 2019. Näin tulee tapahtumaan, jos aktiivisuuden väheneminen tapahtuisi edellisen jakson 23 mukaisena. Tässä vaiheessa arvioin minimin ajankohtaa aika suurella haarukalla ja uskon sen tapahtuvan vuosina 2018–2020.

Auringon aktiivisuuden vähetessä, vähenevät myös flare- ja CME-purkaukset. Tämä tarkoittaa myös sitä, että maapalon läheisyyteen ajautuu vähemmän ja pienempiä CME-pilviä ja tästä puolestaan seuraa maapallon magneettisten myrskyjen määrällinen väheneminen. Näin ollen myös revontulet harvinaistuvat.

Revontulet eivät kuitenkaan aivan välttämättä katoa täysin. Tästä pitää huolen Auringon aktiivisuusminimin aikana esiintyvät laajat korona-aukot. Kun ne kohdistuvat maapalloon, saavat ne aikaa magneettista rauhattomuutta, joka voi näkyä ainakin kohtalaisina revontulina. Näin ollen revontulibongarit voivat olettaa edelleenkin näkevänsä taivaantulia vaikkakin harvemmin ja näyttävyydeltään heikompina.