keskiviikko 29. marraskuuta 2017

Revontuliennuste 29.11.–02.12.2017

Revontulet ovat mahdollisia. Kuva © Tampereen Ursa ry.
Ensiyönä revontulien mahdollisuus on tavanomaista korkeampi, sillä odotettavissa on G1-luokan magneettinen myrsky! Ainakin Lapissa ja Pohjois-Suomessa revontulet ovat mahdollisia. Keski- ja Etelä-Suomen osalta revontulien näkyminen riippuu suurelta osin lähiavaruuden elektronien määrästä, sillä viimeksi kuluneen vuorokauden aikana niitä on ollut vähän.

Avaruussää

Viimeksi kuluneen vuorokauden aikana Auringon aktiivisuus on ollut vähäistä. Auringossa on vain yksi aktiivinen alue jossa on pilkkuja.  Taustakohinaa voimakkaampia flarepurkauksia ei ole esiintynyt.

Aurinkotuuli saavutti 490 km/s nopeuden ja hiukkastiheys on ollut noin 11 ppcm3 maksimissaan. IMF-kentän suurin lukema oli noin 11 nT ja eteläsuuntainen komponentti (Bz) oli noin -8 nT. Energisiä (>2 MeV) elektroneja oli hyvin vähän, vuo oli 212 pfu.
Kp-indeksi pysytteli hyvin matalissa lukemissa 1–4.

Ennuste

Maapallon lähiavaruuden avaruussäähän vaikuttaa lähivuorokausien aikana kaksi tekijää: Auringon etelänavalta ekvaattorille ulottuva kapeahko korona-aukko ja muutama vuorokausi sitten syntynyt CME-purkaus, jonka toinen pää osuu maapallon magneettikenttään vielä tämän vuorokauden aikana. SWPC on antanut varoituksen G1-luokan magneettisesta myrskystä. Myrskyn aikana Kp-indeksi odotetaan nousevan 5 muutaman tunnin ajaksi tänä iltana Suomen aikaa.

Vaikka magneettinen myrsky toteutuisi, toistaiseksi vähäinen elektronien määrä ei mahdollista kovin kirkkaiden revontulien näkymistä. Jos elektronien määrä saapuvan plasmapilven myötä kohoaa, revontulet voivat olla tavanomaista kirkkaampia. Vaihtelu ennusteen osuvuudessa on suurta.

Yö 29./30. on jonkinmoinen revontuliyö koko maassa. Revontulien voimakkain purkaus sattuu iltayön tunneille, jolloin kirkkaita ja loimuavia revontulia nähtäneen Lapissa. Hieman rauhallisempia revontulia voidaan nähdä Pohjois-Suomessa. Keski-Suomessa revontulet ovat himmeitä vaikkakin jossakin vaiheessa voidaan nähdä säteiden muodostumista. Etelä-Suomessa revontulet ovat hyvin rauhallisia ja himmeitä kaaria.

Yö 30./01. on jo selkeästi rauhallisempi. Lapissa ja mahdollisesti Pohjois-Suomessa nähtäneen himmeitä revontulikaaria. Säteistä voidaan nähdä Lapissa. Keski-Suomessa himmeää revontulivaloa voi jäädä kameroiden kuvakennoille ja Etelä-Suomessa repoja tuskin nähdään.


Yö 01./02. On vielä rauhallisempi. Ainostaan Pohjois-Lapissa voitaneen nähdä himmeitä revontulivöitä, muualla maassa ei revontulia nähdä.



sunnuntai 26. marraskuuta 2017

Revontuliennuste 26. – 29.11.2017

Kuva © Tampereen Ursa ry.
Revontulet ovat mahdollisia Lapissa parin seuraavan yön aikana. Muualla Suomessa revontulia ei ole odotettavissa koko ennustejakson aikana.

Avaruussää

Auringon aktiivisuus on viimeksi kuluneen vuorokauden aikana ollut hyvin vähäistä. Auringonpilkkuja sisältäviä aktiivisia alueita on ollut yksi ja taustakohinan ylittäviä flarepurkausia ei ole ollut. Aurinkotuulen nopeus oli maksimissaan 478 km/s mutta on sen jälkeen hidastunut nopeuteen 327 km/s.

IMF-kentän maksimisvoimakkuus (Bt) oli 9 nT ja eteläsuuntaisen komponentin (Bz) maksimiarvo -5 nT. Energisten (>2 MeV) elektronien vuon arvo geosynkronisen radan etäisyydellä Maasta oli hyvin vähäinen. maksimiarvo oli 703 pfu.

Maapallon geomagneettisessa kentässä ei esiintynyt häiriöitä ja Kp-indeksin arvo oli 0–1,33.

Ennuste

Auringon aktiivisuuteen ei ole odotettavissa merkittäviä muutoksia. Pari pientä korona-aukkoa ei juuri vaikuta lähiavaruuden avaruussäähän. Kp-indeksi odotetaan pysyttelevän lukemissa 0–3, lukema 4 on mahdollinen vain lyhyinä purskeina parin ensimmäisen vuorokauden aikana, jotka sattuvat Suomen päiväaikaan.

Yöt 26./27. ja 27./28. ovat rauhallisia. Revontulia nähtäneen lähinnä Lapissa. Pohjois-Suomessa revontulet ovat himmeitä ja yleisesti vain kameran kuvasensorin havaitsemia. Muualla maassa ei ole odotettavissa revontulia.


Yö 28./29. on edelleen hyvin rauhallinen. Himmeitä revontulia voitaneen nähdä Pohjois-Lapissa keskiyön tunteina. Muualla maassa ei revontulia ole odotettavissa.

torstai 23. marraskuuta 2017

Revontuliennuste 23.–26.11.2017

Kuva © Tampereen Ursa ry.
Tällä ennustejaksolla Pohjois-Lappia lukuun ottamatta revontulia tuskin nähdään.

Avaruussää

Auringon aktiivisuus on ollut vähistä, pilkkuryhmiä ja merkittäviä aktiivisia alueita ole. Vähäinen korona-aukko on ilmaantunut pohjoiselle pallonpuoliskolle, mutta se on niin pieni ja vaikutus maapallon lähiavaruuden avaruussäähän tuntu vasta seuraavalla ennustejaksolla. Taustakohinasta erottuvia flarepurkauksia ei ole tapahtunut.

Aurinkotuulen nopeus saavutti maksimilukeman 598 km/s ja hiukkastiheys on ollut noin 6 ppcm3.

Maapallon magneettinen kenttä on ollut rauhallinen. IMF-kentän suunta ja voimakkuus on vaihdellut tavanomaisesti, kokonaiskentän (Bt) vuontiheys on ollut 5 nT ja eteläsuuntaisen komponentin (Bz) maksimilukema oli -4 nT. Energisten (>2 MeV) elektronien määrä geosynkronisen radan etäisyydellä oli maksimissaan 2 742 pfu.

Kp-indeksi pysytteli koko viime vuorokauden 2–3 lukemissa.

Ennuste

Auringon aktiivisuus jatkunee matalalla tasolla ja maapallon maneettikenttään ei odoteta suurempia häiriötiloja. Kp-indeksin odotetaan pysyttelevän matalissa lukemissa koko ennustejakson ajan.


Yöt 23./24., 24./25. ja 25.26. ovat kaikki hyvin rauhallisia. Kp-indeksi pysyttelee sitkeästi arvoissa 1–2. Jos elektronin vuo pysyttelee nykyisissä lukemissa, niin se merkitsee sitä, että himmeitä revontulia voidaan nähdä Pohjois-Lapissa. Muualla revontulien näkyminen on hyvin epätodennäköistä.



tiistai 21. marraskuuta 2017

Pitkäaikainen revontuliennuste 20.11.–16.12.2017

Kp- ja Ap-indeksit kertovat, että jouluuna alkupuolella
voidaan taas nähdä kunnollisia revontulia.
Kuva © Kari A. Kuure, lähde SWPC.

Joudumme odottamaan aina joulukuun 4. päivään ennen kuin voimme nähdä taivaalla kunnon revontulia. Silloin alkava revontulijakso kestää arviolta noin 4 vuorokautta ja se päättyy 8. joulukuuta. Sen jälkeen on muutama vuorokausi hiljaisempaa aikaa kunnes 11. joulukuuta revontulien mahdollisuus kohoaa hieman muutaman vuorokauden ajaksi.

Auringon aktiivisuus on lähestymässä minimiä. Pilkuttomien vuorokausien määrän perusteella minimi saavutetaan vuoden 2019 aikana. Revontuliharrastajien ei kuitenkaan tarvitse olla huolissaan, sillä Auringon korona-aukot pitävän huolen siitä, että revontulia nähdään myös aktiivisuusminimikausien aikana. Revontulet ovat kylläkin harvenemassa ja itse revontulet ovat ehkä keskimääräistä himmeämpiä ja vaatimattoman näköisiä, mutta hienoja havaintokohteita joka tapauksessa.

Kp- ja Ap-indeksit

Kp-indeksin vaihtelu on hyvin rauhallista. Enimmäkseen indeksin odotetaan pysyttelevän 2–4 lukemissa. Joulukuun 4. indeksi kohoaan nopeasti arvoon 6, joka merkitsee G2-luokan magneettista myrskyä. Jos ennuste toteutuu ja muuttikin revontulien näkymisen vaikuttavat tekijät ovat suotuisia, kirkkaita revontulia voidaan nähdä koko maassa. Revontulien määrän ja kirkkauden huippu saavutetaan joulukuun 5. päivänä, jolloin saavutetaan Ap-indeksin maksimilukema 40.

Normaalitilaan palataan joulukuun 8 päivänä. Vielä ennen ennustejakson päättymistä voidaan kokea pieni revontulipurske joulukuun 11–13. päivinä. Tällöin Kp-indeksin odotetaan kohoavan arvoon 4, joka merkitsee revontulia koko maahan mutta Etelä-Suomessa ne ovat hyvin himmeitä.

Radiovuon ennuste kertoo, että Auringossa ei odoteta
tapahtuvan suurempia flare-purkauksia.
Kuva © Kari A. Kuure, lähde SWPC.
Auringon aktiivisuus


Radiovuon ennuste on hyvin rauhallinen koko ennustejakson ajan. Tämä merkitsee sitä, että Auringossa ei odoteta tapahtuvan taustakohinasta erottuvia flare-purkauksia. Ennustejakson keskivaiheilla saavutetaan hyvin rauhallinen jakso, jolloin pilkkuja ei luultavasti ole lainkaan. Ennustejakson maksimaaliset arvot ovat nekin niin alhaisella tasolla, että niidenkään aikana ei ole odotettavissa merkittäviä niin radio- kuin avaruussäähän vaikuttavia purkauksia.



maanantai 20. marraskuuta 2017

Revontuliennuste 20.–23.11.2017

Odotettavaissa hyvin himmeitä revontulia.
Kuva © Tampereen Ursa ry.
Himmeähköt revontulet ovat mahdollisia ennustejakson aikana Keski-Suomesta pohjoiseen. Etelä-Suomessa revontulet, jos niitä näkyy, ovat myös hyvin himmeitä.

Avaruussää

Auringon aktiivisuus on ollut viimeksi kuluneen vuorokauden aikana vähäistä. Pilkkuja sisältäviä aktiivisia alueita ei ole ollut. Pilkuttomia vuorokausia tänä vuonna on ollut tähän mennessä 82 eli 25 % vuoden vuorokausista. Taustakohinan ylittäviä flarepurkauksia ei ole ollut, aurinkotuulen nopeus oli maksimissaan 405 km/s ja tiheys noin 13 ppcm3. Energisiä (>2 MeV) elektroneja on geosynkronisen radan etäisyydellä ollut maksimissaan 1 480 pfu.

IMF-kentän voimakkuus saavutti 4 nT maksimivuon ja eteläsuuntainen komponentti oli 2,3 nT. Maapallon geomagneettinen kenttä on ollut rauhallinen ja siinä on esiintynyt vain vähäisiä satunnaisia häiriöitä. Kp-indeksin maksimiarvo oli 3 ja vaihtelu 0–3 arvojen välillä.

Ennuste

Lähivuorokausien avaruussäähän vaikuttaa Auringon korona-aukko, joka kuitenkin on kooltaan hyvin pieni. Sen aikaansaamat CIR-ilmitö ovat vähäisiä ja niiden kesto on lyhytaikainen. Ensimmäisen vuorokauden aikana siirrytään korona-aukon nopeampaan virtaukseen, mutta siirtymäalueen vaikutus on vähäistä ja sen vaikutus heikkenee yön kuluessa.  Aurinkotuulen nopeudeksi ennustetaan noin 450 km/s.

Toisen yön avaruussää on rauhallinen maapallon ollessa koronaukon nopeassa aurinkotuulessa. Kolmannen yön aikana siirrytään aurinkotuulen tiheämpään ja samalla hitaampaan virtaukseen. Hiukkastiheyden odotetaan kohoavan noin nelikertaiseksi ja tuulen nopeuden putoavan 350 km/s. Muutos saanee aikaan CIR-ilmiöitä: IMF-kentän vuon kasvua ja kentän suunnan nopeaa vaihtelua.

Yöt 20./21. ja 21./22. ovat suhteellisen rauhallisia revontuliöitä. Kp-indeksin odotetaan kohoavan lukemaan 4 molempien öiden aamupuolella. Tällöin revontulet ovat mahdollisia Keski-Suomea myöten. Lapissa ja Pohjois-Suomessa revontulet ovat hyvin nähtävissä, revontulikaaret ja vyöt ovat rauhallisia ja ajoittain esiintyy säteiden muodostumista. Keski-Suomessa revontulet ovat himmeitä ja hyvin rauhallisia kaaria. Etelä-Suomessa kamera voi tallentaa kuvasensorilleen revontuliharsoa.

Yö 22./23. Ei juuri poikkea edeltävistä öistä. Kp-indeksin odotetaan saavuttavan maksimilukeman 3, jolloin rauhallisia revontulia nähtäneen Lapissa ja Pohjois-Suomessa. Keski-Suomessa voidaan kameroilla havaita himmeää revontulivaloa ja Etelä-Suomessa revontulia tuskin nähtäneen.

Ennustejakson jälkeen pitkäaikaisen ennusteen mukaan seuraa noin 10 vuorokautta kestävä geomagneettisesti hyvin rauhallinen jakso, jonka aikana revontulia voitaneen nähdä vain Pohjois-Lapissa satunnaisesti myös Etelä-Lapissa.


perjantai 17. marraskuuta 2017

Revontuliennuste 17.–20.11.2017

Ennustejaksolla ei revontulia ole odotettavissa.
Kuva © Tampereen Ursa
.
Odotettavissa vain himmeitä revontulia lähinnä Lapissa ja Pohjois-Suomessa. Etelämpänä revontulia todennäköisesti ei nähdä!

Avaruussää

Auringon aktiivisuudessa on tapahtunut pieni hyppäys aktiivisempaan suuntaan. Auringon itäreunan takaa kiertyi näkyville aktiivinen alue, jossa on yksi pilkkuryhmä, joka sai tunnukseksi AR12687, lyhyemmin 2687. 

Flarepurkauksia on havaittu kaksi, molempien voimakkuudet ovat taustasäteilyn selvästi ylittäviä. Voimakkain purkaus tapahtui kello 0.27 UT aikaan tänään ja sen voimakkuus oli B6.27. Hieman heikompi purkaus tapahtui eilen kello 13.07 UT ja oli voimakkuudeltaan B3.54. Lisäksi havaittiin pienehkö CME-purkaus kello 22.12 UT, jonka alkuperä oli 2687 alueella.

Aurinkotuulen nopeus saavutti maksimissaan 524 km/s ja se on sen jälkeen ollut hieman laskusuunnassa. Hiukkastiheys oli maksimissaan noin 10 ppcm3 mutta se on myös pudonnut eilisen päivän aikana ollen nyt noin 6 ppcm3.

IMF-kenttä (Bt) saavutti maksimivoimakkuuden 11 nT viime yönä ja eteläsuuntainen komponentti (Bz) oli voimakkaimmillaan -9 nT. Energisiä (>2 MeV) elektroneja oli geosynkronisen radan etäisyydellä vähänlaisesti, vuon tiheys oli 886 pfu.

Kp-indeksin arvo oli maksimissaan 4 ja on sen jälkeen vaihdellut lukemissa 1–3.

Ennuste

Lähiavaruuden tilaan vaikuttaa hieman ekvaattorin pohjoispuolella oleva korona-aukko ja aktiivinen pilkkuryhmä 2687.  Auringon aktiivisuuden odotetaan pysyttelevän suhteellisen tasaisena. C-luokan flarepurkausten mahdollisuus pieni koko ennustejakson ajan. Geomagneettisen kentän aktiivisuuden odotetaan pysyttelevä matalalla ja magneettisten myrskyjen mahdollisuus on vähäinen. Kp-indeksi odotetaan pysyttelevän lukemissa 2–4 koko ennustejakson ajan.

Yöt 17./18., 18./19. ja 19./20. kaikki ovat hyvin rauhallisia. Rauhallisia revontulia nähtäneen lähinnä Lapissa ja Pohjois-Suomessa. Keski-Suomessa voidaan ajoittain nähdä himmeää revontulivaloa kapeana vyönä tai harsona. Etelä-Suomessa revontuli tuskin nähdään.

Viimeisen yön osalta ennusteeseen sisältyy muita suurempi epävarmuus, sillä pitkäaikaisen ennusteen mukaan Kp-indeksin odotetaan kohoavan lukemaan 5 heti ennustejakson päättyessä. Jos ennakoitua nousu tapahtuu jonkin verran aikaisemmin, revontulien mahdollisuus myös Etelä-Suomessa kasvaa. Tällöin revontulia voi olla odotettavissa 20.11. päivänä aamuyöstä.




tiistai 14. marraskuuta 2017

Revontuliennuste 14.11.–17.11.2017

Vain himmeita revontulia on odotettavissa.
 Kuva © Tampereen Ursa ry.
Revontuliaktiivisuus on vähäistä. Rauhallisia repoja nähtäneen lähinnä Lapissa ja Pohjois-Suomessa kaikkina ennustejakson öinä. Etelämpänä paljain silmin näkyviä revontulia ei odoteta esiintyvän.

Avaruussää

Auringon aktiivisuus on ollut vähäistä viimeksi kuluneen vuorokauden aikana. Pilkkuja sisältäviä aktiivisia alueita ei ole ollut. Taustasäteilyä voimakkaampia flarepurkauksia on tapahtunut kaksi: B7.56-luokan flare kello 6.48 UT aikaa ja B2,3 kello 8.06 UT. Purkauksilla ei ollut vaikutuksia maapallon lähiavaruuden avaruussäähän.

Aurinkotuulen nopeus oli maksimissaan 423 km/s kello 6.30 UT aikaan ja on siitä lähtien hieman hidastunut tämän aamun 380 km/s. Aurinkotuulen hiukkastiheys pysytteli noin 6 ppcm3 kunnes se kohosi tänään noin 11 ppcm3.

IMF-kentän voimakkuus (Bt) oli maksimissaan noin 8,6 nT ja eteläsuuntainen komponentti (Bz) -7,5 nT. Energisiä (>2 MeV) elektroneja oli geosynkronisen radan etäisyydellä runsaasti, vuona kohosi lukemaan 20 582 pfu.

Ennuste

Auringon aktiivisuuden odotetaan pysyttelevän matalalla tasolla koko ennustejakson ajan. Flarepurkausten mahdollisuus on vähäinen. Auringon pohjoisnavalta keskileveyksille ulottuvan korona-aukko ei odoteta aiheuttavan merkittäviä häiriöitä lähiavaruuden tilaan. Aurinkotuulen nopeuden odotetaan kasvavan nopeuteen noin 600 km/s mutta samaan aikaa hiukkastiheys pysyttelee pienenä.

Yöt 14./15. ja 15./16. ovat suhteellisen rauhallisia. Kp-indeksin odotetaan kohoavan enintään lukemaan 4. Viimeksi kuluneen vuorokauden aikana havaittu korkea elektronivuo kohottaa jonkin verran revontulien todennäköisyyttä ensimmäisen yön aikana. Rauhallisia revontulia nähtäneen Lapissa ja Pohjois-Suomessa. Keski-Suomessa voidaan havaita lähinnä kameran tallentamana rauhallinen revontulivyö tai harsoa. Etelä-Suomessa ei ole odotettavissa revontulia.

Yö 16./17. on edellistä yötä rauhallisempi. Kp-indeksin odotetaan kohoavan arvoon 3, jolloin revontulia nähtäneen Lapissa. Pohjois-Suomessa revontulet ovat himmeitä ja Keski-Suomessa revontulivaloa voi tallentua kameroiden kuvasensoreille. Etelä-Suomessa revontulia ei nähdä.




Pitkäaikainen revontuliennuste 13.11.–9.12.2017

Kp- ja Ap-indeksien ennuste. Kuva © Kari A. Kuure.
Pitkäaikaiseen ennusteeseen sisältyy kaksi aktiivista jaksoa, jolloin revontulia voitaneen nähdä koko maassa. Ensimmäinen näistä jaksoista on 20.–22. marraskuuta ja toinen 4.–7. joulukuuta.

Kp- ja Ap-indeksit

Ennustejakson aluksi 14.11. lähtien maapallon magneettikentän odotetaan olevan rahaton. Kp-indeksin vuorokautinen maksimi odotetaan kohoavan arvoon 4. Vuorokautinen maksimi yleensä asettuu Suomessa aamuöiden ensimmäisille tunneille. Ap-indeksi on korkeimmillaan 15.11. Magneettinen rauhattomuus laantuu vähitellen ja 19.11. ollaan lyhytaikaisesti matalissa indeksien arvoissa. Magneettisen rauhattomuuden aikana revontulia nähtäneen Keski-Suomesta Lappiin. Revontulien mahdollisuus etelärannikolla on hyvin pieni.

Ennustejakson ensimmäinen magneettinen myrsky koetaan 20.–22. marraskuuta, jolloin Kp-indeksin odotetaan kohoavan arvoon 5. Ap-indeksin lukema on tasaisesti tällä jaksolla lukemassa 20. Nämä ovat sellaisia lukemia, että revontulia pitäisi näkyä koko maassa.

Magneettinen rauhattomuus laantuu 23. päivästä alkaen ja sitä jatkunee aina joulukuun 4 päivään asti. Tällöin Indeksien odotetaan kohoavan korkeisiin lukemiin (Kp-indeksi lukema 6 ja Ap-indeksi jopa 35–40). Toteutuessaan tällöin nähtäisiin merkittävän kirkkaita ja aktiivisia revontulia koko maassa ja jopa Baltiassa. Aktiivista jaksoa kestää noin 4 vuorokautta jonka jälkeen tilanne normalisoituu tai muuttuu hyvin rauhalliseksi.

Radiovuon ennuste. Kuva © Kari A. Kuure.
Radiovuo


Radiovuon ennuste kertoo, että Auringon flarepurkausten todennäköisyys on hieman koholla ennustejakson aluksi. Marraskuun 28. päivästä lähtien radiovuon odotetaan vaimenevan taustakohinan tasolle, joka saavutettaneen joulukuun 5. päivän tienoilla. Radiovuon vähentymisen myötä flarepurkausten mahdollisuus myös pienenee ja VHF-radioliikenne on häiriöttömämpää.



lauantai 11. marraskuuta 2017

Revontuliennuste 11.11.–14.11.2017

Tulevina öinä revontulia ei juuri näy Lappia lukuun ottamatta.
Jos jotakin näkyy, niin se on lähinnä kameran tallentamaa
vihreää harsoan.. Kuvassa näkyvä vaalea pilvi on
hohtavia yöpilviä. Kuva © Tampereen Ursa ry.
Tulevina öinä revontulet ovat hyvin himmeitä tai niitä ei nähdä muualla kuin Pohjois-Lapissa.

Avaruussää

Viimeksi kuluneen vuorokauden aikana Auringon aktiivisuus on ollut vähäistä. Pilkkuja sisältäviä aktiivisia alueita ei ole ollut ja flarepurkausten voimakkuus on ollut suunnilleen taustakohinaa (mini tai mikroflareja).

Aurinkotuulen nopeus on ollut maksimissaan 719 km/s mutta on ollut laskusuunnassa sen jälkeen ollen nyt 570 km/s. Aurinkotuulen tiheys on ollut hieman tavallista vähemmän, vuon tiheydeksi määriteltiin noin 5 ppcm3. Geosynkronisenradan etäisyydellä energisten (> 2 MeV) elektronien määrä on ollut suhteellisen korkea, 17 453 pfu.

IMF kentän vuona arvo (Bt) oli maksimissaan 8 nT ja eteläsuuntaisen komponentin suurin arvo -6 nT.
Kp-indeksi on enimmäkseen ollut lukemassa 3 2/3 mutta on laskenut eilisestä lukemaan 2.

Ennuste

Auringon aktiivisuudessa ei odoteta tapahtuvan suuria muutoksia, joten lähiavaruuden avaruussäässä ei odoteta suuria muutoksia. Auringon pohjoisnavalta keskileveyksille ulottuva korona-aukko ei vaikuta suoraan avaruussäähän mutta maapallon kohdalla nopea hiukkasvirtaus ja ekvaattorialueen hidas hiukkasvirtaus kohtaavat ja se voi aiheuttaa nopeita muutoksia lähiavaruuden tilaan. Kp-indeksin odotetaan pysyttelevän 3–4 ensimmäisen yön aikana ja sen jälkeen lukemissa 2–3 seuraavien öiden aikana.

Yö 11./12. on enimmäkseen rauhallisten revontulien aikaa lähinnä Lapissa ja Pohjois-Suomessa. Revontulikaari on hyvin rauhallinen ja jonkin verran esiintyy säteiden muodostumista Lapin alueella. Keski-Suomessa revontulivalo on himmeää ja paikka paikoin vain kameran kennolle tarttuvaa, revontulimuodot ovat lähinnä rauhallisia kaaria tai pelkkää harsoa. Etelä-Suomessa revontulien näkymisen mahdollisuus on hyvin pieni.

Yöt 12./13. ja 13./14. ovat rauhallisia. Himmeitä revontulia näkyy lähinnä Lapissa, kaikkein varmimmin Sodankylän pohjoispuolella. Muualla maassa revontulia tuskin nähtäneen.




keskiviikko 8. marraskuuta 2017

Revontuliennuste 8.–11.11.2017

Odotettavissa kirkkaita revontulia. Kuva © Tampereen Ursa ry.
Ennustejakson aikana on odotettavissa revontulia koko maassa jokaisena yönä. Ennustejaksolla revontulet ovat voimakkaimpia parina ensimmäisenä yönä ja hieman himmeämpiä ja niiden näkyvyys hieman pohjoisempana viimeisenä yönä.

Avaruussää

Viimeksi kuluneen vuorokauden aikana Auringon aktiivisuus on pysytellyt hyvin vähäisenä. Pilkkuja sisältäviä aktiivisia alueita ei ole esiintynyt. Voimakkaimmat flarepurkaukset olivat juuri ja juuri kohinatason yläpuolelle kohonnut A5.0-luokan ja tämän vuorokauden puolella tapahtunut A6.3-luokan flare.

Auringon koronaukko pohjoisnavalta keskileveyksille vaikuttaa edelleen maapallon lähiavaruuden avaruussäähän. Aurinkotuulen nopeus saavutti 675 km/s nopeus kello 21.20 Suomen aikaa ja IMF-kentän voimakkuus (Bt) oli maksimissaan 22 nT ja eteläsuuntainen komponentti (Bz) -15 nT.
Kp-indeksin kehitys on ollut nopeaa. Eilisen aamun lukemasta 1 noustiin tasaisesti puolipäivään mennessä lukemaan 5 ja pienen notkahduksen jälkeen edelleen lukemaan 6, jossa se on pysytellyt tähän asti.

Ennuste

Auringon aktiivisuuden odotetaan pysyttelevän edelleen vähäisenä. Pohjoisen korona-aukko vaikuttaa edelleen vielä muutaman vuorokauden ajan avaruussäähän ja Kp-indeksin arvon odotetaan pysyttelevän koko ennustejakson ajan korkeana lukemissa 4–5.

Öiden 8./9. ja 9./10. aikana Kp-indeksin odotetaan pysyttelevän lukemassa 5 (lukema 6 on myös mahdollista ensimmäisenä yönä). Toteutuessaan tämä merkitsee revontuliöitä koko maahan aina Baltiaa myöten. Suomessa revontulia nähtäneen koko maassa noin kello 20–23 alkaen, Lapissa aikaisemmin kuin Etelä-Suomessa. Pari tuntia myöhemmin näkyvyysalue siirtyy kattamaan myös jopa Etelä-Baltian ja mahdollisesti myös Itämeren etelärannan.

Lapissa ja Pohjois-Suomessa revontulet ovat todennäköisesti hyvin kirkkaita, loimuavia, revontulikruunun näkyminen on myös odotettavaa ja repoja voi esiintyä osittain etelätaivaalla.  Keski-Suomessa revontulet ovat kirkkaita, jonkin verran loimuavia ja säteiden muodostuminen on runsasta, ja kruunun esiintyminen ainakin paikoittain on mahdollista. Etelä-Suomessa revontulet ovat selkeästi paljain silmin nähtävissä, ajoittain voi esiintyä runsasta säteiden muodostumista. Baltiassa revontulet ovat rauhallisia kaaria.

Yö 10./11. Kp-indeksi pysyttelee lukemassa 4 vaikkakin lyhytaikainen käynti lukemassa 5 on mahdollinen. Revontulet eivät ole aivan yhtä kirkkaita kuin edellisinä öinä, mutta silti kohtuullisen näyttäviä. Baltiassa ja aivan Suomen etelärannikolla revontulet ovat himmeitä jos niitä näkyy lainkaan.

Lapissa ja Pohjois-Suomessa revontulet ovat kirkkaita. Revontulikruunun näkyminen on mahdollista Pohjois-Lapissa. Keski-Suomessa näkyy rauhallisia kaaria joissa voi esiintyä ajoittain säteiden muodostumista.



Varoitus geomagneettisesta myrskystä

Repotilanne viimeyönä kello 21.30 Suomen aikaa, jolloin
NOAA/SWPCn mukaan revontulet olivat Pohjois-Euroopassa
kirkkaimmillaan. Kuva SWPC.
NOAA julkaisi eilen illalla varoituksen G2-luokan magneettisesta myrskystä. Myrskyn jälkitilanne jatkuu edelleen ja on 50 % todennäköisyys, että myrsky jatkuu G1-luokan myrskynä vielä 8. ja 9. marraskuuta.

Yön 7./8. voimakkain revontulipurkaus ajoittui Suomen kohdalla noin kello 21.30, jolloin Lapissa oli liki 100 % todennäköisyys revontulille ja muuallakin maassa selkeillä alueilla todennäköisesti nähtiin kirkkaita revontulia. Tampereella kello 22.30 pilvipeite oli valtaamassa alaa pohjoissuunnasta lähtien ja kello 23 koko taivas oli täysin pilvipeitteen peittämä.

Jos lukijat ottivat kuvia illan ja yön revontulista, niin Radiantti julkaisee hyvin mielellään niitä juuri viime yön repoista.




sunnuntai 5. marraskuuta 2017

Revontuliennuste 5. – 8.11.2017

Revontulet voivat olla suhteellisen kirkkaita ennustejakson
viimeisenä yönä. Kuva © Tampereen Ursa ry.
Ennustejakson kaksi ensimmäistä yötä ovat rauhallisia, revontulia näkynee vain pohjoisilla leveyksillä. Viimeisen yön aikana (7./8.) revontulien näkyminen on mahdollista koko maassa.

Avaruussää

Auringon aktiivisuus on ollut viimeksi kuluneen vuorokauden aikana vähäistä. Pilkkuja sisältäviä aktiivisia alueita ei ole ollut. Taustakohinaa voimakkaampia flarepurkauksia eikä CME-purkauksia ei ole syntynyt.

Aurinkotuulen nopeus saavutti maksimissaan 458 km/s nopeuden ja hiukkastiheys on ollut 3–4 ppcm3. IMF-kentän voimakkuuden maksimiarvo (Bt) oli 8 nT ja eteläsuuntainen komponentti (Bz) oli maksimissaan -4 nT. Kp-indeksin arvo pysytteli koko vuorokauden lukemissa 0–1.

Ennuste

Lähivuorokausien avaruussäähän tulee vaikuttamaan viimeistään 6.11. maapallon kohtaama aurinkotuulen tihentymä, jonka hiukkasnopeus kasvaa 7.11. vuorokauden aikana noin 480 km/s. Osittain avaruussäähän vaikuttaa myös Auringon pohjoisnavalta keskileveyksille kurottuva korona-aukko, jonka vaikutus alkaa tuntua ennustejakson loppupuolella.

Maapallon magneettikentän tila odotetaan pysyttelevän rauhallisena 5. ja 6. marraskuuta mutta se siirtyy häiriintyneeseen tilaan 6. päivän iltana. Ennustejakson viimeisenä päivänä koetaan G1-luokan magneettinen myrsky, Kp-indeksin odotetaan tällöin kohoavan lukemaan 5.

Yö 5./6. on hyvin rauhallista. Näkyviä, hyvin rauhallisia revontulia nähtäneen vain Lapissa. Muualla maassa revontulien mahdollisuus on lähes olematon.

Yö 6./7. on jo selkeästi edellistä yötä aktiivisempi. Lapissa nähdään kirkkaita, joskin kohtuullisen rauhallisia revontulia. Pohjois-Suomessa revontulet ovat rauhallisia ja Keski-Suomessa himmeitä reposia voidaan nähdä aika ajoin yön kuluessa. Etelä-Suomessa revontulia tuskin nähtäneen.

Yö 7./8. on magneettisen myrskyn jälkeen hyvin rauhaton. Kirkkaita ja loimuavia revontulia nähdään Lapissa ja Pohjois-Suomessa. Säteiden muodostumien on runsasta ja laikkuisuutta esiintyy yleisesti. Koronan näkyminen on todennäköistä ainakin Lapissa. Keski-Suomessa revontulet ovat kirkkaita ja loimuavia, säteitä muodostuu suhteellisen runsaasti. Etelä-Suomessa revontulet ovat helposti paljain silmin nähtävissä ja säteitä muodostuu ajoittain.





torstai 2. marraskuuta 2017

Revontuliennuste 2.–5.11.2017

Revontulet ovat himmeitä Tampereen horisontissa.
Kuva © Tampereen Ursa ry.
Ennustejakson paras revontuliyö on 2./3. Revontulia voidaan silloin nähdä Keski-Suomessa ja siitä pohjoiseen. Seuraavina öinä vain Pohjois-Suomessa ja Lapissa voidaan nähdä himmeitä revontulia.

Avaruussää

Auringon aktiivisuus on ollut viimevuorokausina hyvin vähäistä: taustakohinan ylittäviä flarepurkauksia ei ole havaittu. Auringon heikoissa aktiivisissa alueissa ei ole ollut pilkkuja lainkaan. Koronassa ei ole ollut maapallon avaruussäähän vaikuttavia koronaukkoja. Aurinkotuulen nopeus on ollut maksimissaan 307 km/s ja hiukkastiheys 10012 ppcm3.

Lähiavaruuden IMF-kentän kokonaisvoimakkuus maksimissaan oli 10 nT ja eteläsuuntaisen komponentin maksimi oli -5 nT.  Energialtaan yli 2 MeV elektronien määrä on ollut kohtalainen, vuontiheys oli 2 866 pfu, yli 10 MeV elektronien määrä on ollut tausta-arvossaan.
Geomagneettisen kentän tila on ollut rauhallinen.

Ennusteet

Kp-indeksin odotetaan pysyttelevän lukemissa 2–3 koko ennustejakson ajan.

Yö 2./3. revontulia nähtäneen Lapissa, jossa ne ovat tavanomaisen kirkkaita ja säteiden- ja laikkujen muodostuminen on todennäköistä. Pohjois-Suomessa revontulet ovat rauhallisia mutta ajoittain voidaan havaita säteiden muodostumista. Keski-Suomessa revontulet ovat himmeitä ja rauhallisia kaaria. Etelä-Suomessa revontulia tuskin nähtäneen palajin silmin, kameralla voitaneen saada tallennettua heikkoa revontulivaloa kapeana vyönä tai harsona.


Yöt 3./4. ja 4./5. ovat edellistä yötä rauhallisempia. Himmeitä revontulia voidaan nähdä Lapissa ja Pohjois-Suomessa, mutta muualla maassa revontulien näkeminen on epätodennäköistä.