sunnuntai 31. maaliskuuta 2019

Revontuliennuste 31.3.–3.4.2019


Auringon koronassa on muutama hajanainen aukko, mutta yksikään niistä ei ole sellaisessa asemassa, jossa se voisi vaikuttaa maapallon lähiavaruuden avaruussäähän. Aurinkotuuli on harventunut ja hiukkasnopeus on hieman tavanomaista korkeampi. Suurimmat aurinkotuulen nopeudet ovat kuitenkin maapallon eteläpuolella, joten niiden vaikutus lähivuorokausien avaruussäähän on vähäinen.

Ennuste

Öille 31./1., 1./2. ja 2./3. ennustettu Kp-indeksi pysyttelee lukemien 2 – 3 välillä. Lisäksi energisten elektronien määrä maapallon magneettikentässä on vähäinen ja mikään prosessi ei ole kasvattamassa niiden määrää. Näin ollen himmeitä ja rauhallisia revontulia voitaneen nähdä vain Lapissa yön pimeimpinä hetkinä. Muualla maassa revontulien mahdollisuus on hyvin vähäinen.




torstai 28. maaliskuuta 2019

Revontuliennuste 28.–31.3.2019


Lähivuorokausien avaruussää näyttää olevan suhteellisen vakaassa tilassa. Suuria muutoksia puoleen tai toiseen ei ole odotettavissa, vaikka Auringon ekvaattorilla oleva pienehkö ja hajanainen korona aukko on juuri sellaisessa asemassa, jossa se voisi saada aikaan joitakin pieniä häiriöitä magneettikenttään. Tästä syystä Kp-indeksin ennuste näyttäisi olevan revontulien kannalta liian optimistinen.

Ennuste

Yöt 28./29. ja 29./30. Kp-indeksin ennustetaan kohoavan lukemaan 3 – 4. Jos ennuste toteutuu, revontulet olisivat mahdollisia Pohjois-Suomesta Lappiin ja Keski-Suomessakin voitaisiin nähdä himmeää revontulivaloa pohjoisella taivaalla.

Maan magneettikentän energisten elektronien vähäinen määrä aiheuttaa ennusteeseen huomattavaa epävarmuutta ja himmeitä revontulia ehkä nähdään vain Lapissa. Elektronien määrää ei ole edes tulossa kovin nopeaa muutosta, sillä maapallo on aurinkotuulen harventuneessa alueessa lähivuorokausien ajan.

Yö 30./31. on edellisiä öitä rauhallisempia. Kp-indeksin odotetaan pysyttelevän lukemissa 1 – 2, jolloin revontulia voitaneen nähdä lähinnä Pohjois-Lapissa.



maanantai 25. maaliskuuta 2019

Pitkäaikainen revontuliennuste 25.3 – 20.4.2019


Tulevat neljä viikkoa näyttävät olevan hyvin rauhallisia avaruussään ja revontulien suhteen. Lähipäivinä esiintyy jonkin verran magneettista rauhattomuutta ohittaneen CME-pilven jälkivaikutuksena, mutta mitään voimakkaita revontulinäytelmiä ei ole odotettavissa.

Odotettavissa lähes revontulitonta kevättä. Kuva © Kari A. Kuure.

Reilun viikon ajan Pohjois-Suomessa ja Lapissa voidaan nähdä tavanomaisia revontulia mutta Keski- ja Etelä-Suomessa niiden mahdollisuus on hyvin pieni. Huhtikuun toisella viikolla on pieni mahdollisuus jonkinlaiseen magneettiseen häiriöön, mutta ajallisesti se on vielä niin kaukana, että sen varaan ei revontuliretkeä kannata suunnitella.




CME-pilvi tuli ja meni mutta revontulia se ei aiheuttanut


Jo lauantai-illaksi ennustettu CME-pilvi saapui viimein Maan kiertoradalle sunnuntai-ilta kello 22.45. Sen vaikutuksesta aurinkotuulen nopeus kasvoi hieman yli 300 km/s nopeuteen, kun sitä ennen se oli vain 266 km/s. Hiukkastiheys kasvoi noin kymmenestä hiukkasesta noin 32 hiukkaseen kuutiosenttimetrissä ja IMGF-kentän Bz-komponentti heilahteli rajusti edestakaisin noin -5 ja +5 nT välillä. Myrskyindeksi (Dst) kohosi kello 23 aikaan lukemaan +31 nT mutta revontulien kannalta sen suunta oli väärä ja indeksin arvo liian pieni.

Magneettisia häiriöitä näkyi jonkin verran vain pohjoisimmilla Tromsø’n (Norja) ja Nordkapp’in välisillä mittausasemilla heti vuorokauden vaihduttua. Tätä kirjoittaessani Kp-indeksin lukema on 2, joka on samalla koko yön korkein lukema.

Vaikutukset olivat kuitenkin vain muutaman kestoltaan muutaman tunnin ja nyt ollaan jo palaamassa hyvää vauhtia aikaisempaa avaruussään tilanteeseen. Magneettikentässä on edelleen hieman häiriöitä mutta nekin tasoittunevat lähituntien aikana.




sunnuntai 24. maaliskuuta 2019

Revontuliennuste 24.–27.3.2019


Edellisessä ennusteessa kerrottua CME-pilveä tai sen vaikutuksia ainakaan toistaiseksi ei ole havaittu. Mitenkään tavatonta se ei ole, sillä pilven ominaisuuksien arvio joudutaan tekemään hyvin harhaisessa vaiheessa, joten arvion tarkkuus ei voi olla kovin hyvä ja lopputulos voi poiketa ennustusta paljonkin. 

Tyypillisiä poikkeamia ennusteen toteutumisessa ovat mm. CME-pilven saapumisajankohdan tarkkuus, joka on helposti ±12 h ja jopa + 24 h ei ole mitenkään tuntematonta. Myös pilven tiheys tai magneettisen polariteetin arviot voivat olla sen verran epätarkkoja, että lopputulos on jotakin muuta kuin on laskettu. Viimeisen vuorokauden aikana ennustettua Kp-indeksin arvon nousua magneettisen myrskyn lukemiin ei ole tapahtunut.

Ennuste

Yö 24./25. Kp-indeksiennuste kertoo maksimiarvoksi lukemaa 3–4. Johdannossa kerrotusta syystä arvio on aika tavalla epävarma: jos CME-pilven kohtaaminen on viivästynyt ja kohtaaminen tapahtuu tämän yön aikana, lukema voi kohota korkeammalle. Jos taas CME-pilvi on ennustettua vähäisempi, sen vaikutukset voivat jäädä huomaamattomiksi ja Kp-indeksi pysyttelee matalissa lukemissa. Tämän hetkisen ennusteen mukaisena revontulien näkyminen olisi mahdollista Pohjois-Suomessa ja Lapissa. Muualla revontulien mahdollisuus on pieni.

Yöt 25./26. ja 26./27. Kp-indeksin lukemaksi ennustetaan 1–2. Tällöin himmeitä revontulia voidaan nähdä Lapissa tai sen pohjoisosassa. Muualla revontulia tuskin nähtäneen.


torstai 21. maaliskuuta 2019

Revontuliennuste 21.–24.3.2019


Auringossa tapahtui eilen kello 13.18 Suomen aikaan huippunsa saavuttanut pieni, voimakkuudeltaan C4.79 flarepurkaus. Se syntyi pilkkuryhmässä 2736, joka syntyi 19. päivänä. Pilkkuryhmä oli jo ennen flarepurkausta hyvin aktiivinen, sillä vähäisempiä B6-luokan purkauksia tapahtui alueella jo tunteja ennen pääpurkausta. Näin on tilanne jatkunut myös pääpurkauksen jälkeen ja voimaikkain jälkipurkaus tapahtui tänä aamuna kello 2.15 Suomen aikaa, jolloin tapahtuneen purkauksen voimakkuus oli B7.2.

Näin Auringon aktiivisuusminimin aikaan revontulikoronan näkeminen on harvinaista herkkua lähes missä tahansa Suomen alueella. Parin vuorokauden kuluttua tälle on kuitenkin hyvät mahdollisuudet ainakin pohjoisessa, jos ennuste kohti tulevan CME-pilven vaikutuksista toteutuvat. Kuva © Kari A. Kuure.


Pääpurkauksen yhteydessä syntyi pienehkö CME-pilvi, jonka kulkusuunta johtaa sen maapallon magneettikentän ulottuville 23. päivän jälkipuoliskolla, noin kello 17 aikaan. Tällöin Kp-indeksin ennustetaan kohoavan nopeasti lukemaan 6 ja pysyttelevän tässä arvossa useita tunteja. Tilanne rauhoittuu sen jälkeen hitaasti yön kuluessa.

Pilkkuryhmän koko on jo tässä vaiheessa pienenemässä mutta C-luokan flarepurkausten todennäköisyydeksi lasketaan edelleen noin 55 %. Jos uusia purkauksia syntyy ja varsinkin jos ne saavat aikaan CME-pilviä, niin revontuliaktiivisuus voi jatkua vielä muutaman vuorokauden.

Ennuste

Yöt 21./22. ja 22./23. ovat hyvin rauhallisia. Kp-indeksin odotetaan pysyttelevän lukemissa 1–2, jolloin himmeitä revontulia on mahdollista nähdä vain Lapissa. Muualla Suomessa revontulien mahdollisuus on hyvin pieni.

Yö 23./24. on aktiivista revontuliaikaa jo heti illan pimentyessä, jos ennusteet CME-pilven vaikutuksista toteutuvat. Kp-indeksin lukema kohoaa lukemaan 6 jo alkuillasta ja pysyttelee siinä pitkään. Näin ollen kirkkaita ja aktiivisia revontulia voitaneen nähdä koko Suomen alueella, ja ovat revontulet mahdollisia myös Suomen lahden etelärannalla Baltiassa. Lapin eteläosassa ja Pohjois-Suomessa revontulet ovat kirkkaimmassa vaiheessaan lähellä zeniittiä ja revontulikoronan (kruunun) näkemisen mahdollisuus on suuri.


maanantai 18. maaliskuuta 2019

Revontuliennuste 18.–21.3.2019


Kp-indeksi kohosi lukemaan 5 17. päivän aamuyöstä, jota nousua ei edellisessä ennusteessa osattu odottaa. Valitettavasti Suomessa näytti olevan pilvinen sää ja ainakaan tähän mennessä ei ainoatakaan revontulihavaintoa ko. aikaan ole Taivaan vahtiin tullut. Tällä hetkellä avaruussää on jo rauhoittunut ja jatkuu hyvin rauhallisena koko ennustejakson ajan.

Ennuste

Yöt 18./19., 19./20. ja 20./21. ovat kaikki avaruussään suhteen hyvin rauhallisia. Kp-indeksin yölliset arvot pysyttelevät lukemien 1–2 välillä. 20. päivän aamun tunteina Kp-indeksin odotetaan kohoavan lukemaan 4 mutta se tapahtuu sellaiseen aikaan, että Suomessa on jo päivä valjennut. Tämä häiriö menee ohi päivän aikana ja illan tunteina ollaan jo aikaisemmissa, hyvin rauhallisissa lukemissa.



Pitkäaikainen revontuliennuste 18.3–13.4.2019


Maapallon magneettikentän pitkäaikainen (27 vrk) ennusteeseen sisältyy yksi viiden vuorokauden jakso, jolloin magneettikentän häiriöt ovat voimakkaimmillaan. Jakso alkaa 26. päivänä, jolloin Kp-indeksin arvon odotetaan kohoavan lukemaan 4. Seuraavat kaksi vuorokautta näyttäisi olevan magneettisen myrkyn aikaa, sillä Kp-indeksin ennustetaan kohoavan lukemaan 5. Myrskyt laantuvat ja viimeistään 29.3. ollaan jo selvästi rauhallisemmassa tilanteessa ja tavanomaiseen hyvin rauhalliseen tilaan päädytään 31. maaliskuuta mennessä.

Ennusteeseen sisältyy hyvin suuri mahdollisuus revontulien näkymiselle. Kuva © Kari A. Kuure.


Jos avaruussää kehittyy ennusteen mukaisesti, ensimmäiset revontulet nähtäneen Pohjois-Suomesta Lappiin alueella yön 25./26. aamupuolella. Seuraava yö (26./27.) on hyvin kirkkaiden ja aktiivisten revontulien aikaa koko maassa ja vielä seuraavankin yönä (27./28.) revontulet ovat hyvin aktiivisia koko maan alueella. Tämän jälkeen seuraa aktiivisen revontulialueen siirtyminen kohti pohjoista ja Lappia ja tulien määrä ja kirkkaus heikkenee etelästä alkaen.

Tähän aikaan vuodesta vielä yöllä riittää pituutta. Mutta kevät ja valoisat yöt lähenevät nopeasti ja saattaa hyvinkin olla niin, että nyt ennustetut revontulet ovat viimeiset tälle keväälle, jotka voidaan nähdä hyvin koko maassa. Seuraava hyvin aktiivinen kausi sijoittunee huhtikuun loppupuolelle, jolloin yön pimeys on jo päättynyt Keski-Suomesta Lappiin alueella ja Etelä-Suomessakin pimeää on vain lyhyesti. Toki kirkkaat revontulet näkyvät hämärässä, mutta niiden näyttävyys kärsii sitä enemmän mitä valoisampaa on.




perjantai 15. maaliskuuta 2019

Revontuliennuste 15.–18.3.2019


Auringon aktiivisuus on hyvin matalalla. Viime päivinä näkyvissä ollut yksittäinen auringonpilkkuryhmä on nyt kadonnut, joten pienimpienkin flare-purkausten mahdollisuus on samalla muuttunut lähes olemattomaksi.

Auringon aktiivisuuden minimi näkyy selkeästi tässä raditaajuisen säteilyn määrässä. Tällä hetkellä ollaan jo vuoden 2008/2009 minimin alapuolella ja ennuste kertoo laskun vielä jatkuvan. Kuva SpaceweatherLive.com.


Ennuste

Lähivuorokausien ennuste kertoo, että revontulien mahdollisuus koko maassa on hyvin pieni. Ainoastaan Lapissa voi olla edes jonkinmoiset mahdollisuudet himmeille ja hyvin rauhallisille revontulille.

Yö 15./16. on suhteellisen rauhallinen. Kp-indeksin odotetaan käväisevän lukemassa 4. Jos tämä toteutuu, rauhallisia revontulia voitaneen nähdä Keski-Suomesta Lappiin. Näyttää kuitenkin siltä, että suhteellisen korkea Kp-indeksin arvo on vain hetkellinen episodi, jos se edes toteutuu, joten Keski-Suomessa revontulien näkymisen mahdollisuus on todella pieni.

Yöt 16./17. ja 17./18. ovat edellisen kaltaisia, hieman rauhallisempia vain. Kp-indeksi pysyttelee suurimmaksi osaksi lukemassa 2 vaikka pieni nousu voidaan havaita 16. päivä viimeisten tuntien aikana. Näin ollen himmeitä ja hyvin rauhallisia revontulia on odotettavissa vain Lapissa, etelämpänä revontulista tuskin nähdään jälkeäkään.


tiistai 12. maaliskuuta 2019

Revontuliennuste 12.–15.3.2019


Lähiavaruuden avaruussää on ollut rauhallinen viime vuorokausien ajan, vaikka edellisessä ennusteessa aktiivisempaa säätä ennustettiinkin. Kp-indeksi lukema on Auringon aktiivisuusminimiinkin nähden matala, sillä häiriöitä aiheuttavia korona aukkoja ei ole esiintynyt. Viimeisen vuorokauden aikana kuitenkin hyvin kapea korona aukko on olut Auringon ekvaattorilla sellaisessa paikassa, jossa se voisi aiheuttaa pientä epävakautta avaruussäähän. Näin ei kuitenkaan näytä tapahtuneen ja tuskin näin tapahtuu lähivuorokausien aikanakaan.

Ennuste

Yöt 12./13 ja 13./14. ovat suhteellisen rauhallisia. Kp-indeksin ennustetaan kohoavan lukemaan 3, jolloin revontulia voidaan nähdä Pohjois-Suomessa. Keski-Suomessa hyvissä olosuhteissa on pieni mahdollisuus vähäiselle viherrykselle pohjoisessa horisontissa.

Yö 14./15. on ehkä aavistuksen aktiivisempi kuin edelliset yöt. Kp-indeksin ennustetaan kohoavan lukemaan 4 aamupuolella yötä. Jos näin tapahtuu (epävarmuus on suuri) revontulia voitaneen nähdä Keski-Suomessa ja mahdollisesti Etelä-Suomen pohjoisosassa.

Pitkäaikainen revontuliennuste 11.3–6.4.2019


Revontuliennusteen jaksoon sisältyy kaksi aktiivisempaa kautta, jolloin revontulien mahdollisuus on korkea koko maassa. Ennusteeseen sisältyy useita epävarmuustekijöitä, joten sen toteutuminen on hyvin epävarmaa.

Ennusteessa on aksi jaksoa, jolloin revontulien näkyminen on mahdollista.
Kuva © Kari A. Kuure.


Ennuste

Ensimmäinen aktiivinen jakso on parhaillaan menossa. Lähivuorokausien aikana Kp-indeksin ennustetaan kohoavan lukemaan 4. Ainakaan ennusteen ensimmäisen vuorokauden aikana Kp-indeksi on pysytellyt hyvin matalissa lukemissa (0+ – 2-). Kp-indeksin noususta ei tätä kirjoittaessani ole merkkiäkään.

Ennusteen mukaan Kp-indeksi pysyttelee lukeman 4 tietämillä neljä vuorokautta, jonka jälkeen seuraa nopea lasku Auringon aktiivisuusminimille tyypilliseen lukemaan 2. Jos Kp-indeksi kohoaa lukeman 4 tietämille, revontulia voitaneen nähdä Etelä-Suomesta Lappiin alueella. Jos taas Kp-indeksi pysyttelee tämän hetken tasolla (1-), niin revontulia tuskin nähtäneen muualla kuin aivan Pohjois-Lapissa, jos sielläkään.

Toinen aktiivisuusjakso ajoittuu maaliskuun loppupuolelle. Kp-indeksin kohoaminen alkaa 26. päivänä ja huippunsa se saavuttaa 27./28. päivinä ja sen jälkeen avaruussää jälleen rauhoittuu. Huippulukemissa Kp-indeksin lukema voi saavuttaa arvon 5, joka merkitsee magneettista myrskyä. Toteutuessaan tämä mahdollistaisi revontulien näkymisen koko maassa.




lauantai 9. maaliskuuta 2019

Revontuliennuste 9.–12.3.2019


Auringossa on ollut muutaman vuorokauden ajan yksi auringonpilkkuryhmä. Kooltaan se on ollut hyvin pieni ja tässä vaiheessa kooltaan pienenevä. Merkittävä koroaukko on Auringon etelänavan ympäristössä ja sillä ei ole vaikutusta lähiavaruuden avaruussäähän. 

Revontulet ovat mahdollisia ennustejaksolla. Kuva © Tampereen Ursa ry.


Maaliskuun 8. päivänä tapahtui kaksi pientä koronamassapurkausta, joiden liike- ja laajenemissuunta on suunnilleen kohti maapalloa. Niiden vaikutus lähiavaruuden tilaan tulee kuitenkin olemaan hyvin vähäistä, sillä CME-purkauksen aiheuttama sokkiaalto vain hipaisee Maan magneettikenttää. Ensimmäisen ohitus tapahtuu yöllä 10./11. ja toinen yöllä 11./12.

Ennuste

Yö 9./10.  on hyvin rauhallinen. Kp-Indeksin odotetaan pysyttelevän lukemassa 2. On vain pieni mahdollisuus hieman korkeampiin lukemiin lähinnä aamuyöstä. Revontulia voitaneen nähdä lähinnä Lapissa ja jos lyhytaikainen Kp-indeksin kasvu toteutuu, niin myös Pohjois-Suomessa himmeät revontulet ovat mahdollisia.

Yö 10./11. on myös hyvin rauhallinen. Kp-indeksin ennuste kertoo sen pysyttelevän lukemassa 2, jolloin revontulia nähtäneen vain Lapissa. Jos CME-pilven kärki vaikuttaa Maan magneettikenttään, niin se tapahtuu vasta aamun tunteina, jolloin Kp-indeksin odotetaan kohoavan lukemaan 4.

Yö 11./12.  poikkeaa edellisistä magneettikentän rauhattomuuden vuoksi. Kp-indeksin odotetaan kohoavan lukemaan 5 keskipäivän ja iltapäivän aikana mutta lukema putoaa iltaan ja yöhön mennessä arvoon 4. Näin ollen revontulia voitaneen nähdä Etelä-Suomesta Lappiin. Aivan etelärannikollakin on pieni mahdollisuus nähdä himmeitä revontulia, sillä magneettikentässä olevien energisten elektronien määrä on aivan tyydyttävä.



keskiviikko 6. maaliskuuta 2019

Revontuliennuste 6.–9.3.2019


Kp-indeksi on pysytellyt parin viime vuorokauden aikana matalissa lukemissa. Tilanteeseen on tulossa vähäinen muutos, sillä ennustejaksolla lukemien odotetaan kohoavan jonkin verran.

Ennuste

Öiden 6./7. ja 7./8. aikana Kp-indeksin odotetaan kohoavan lukemaan 3. Samaan aikaan energisiä elektroneja maapallon magneettikentässä on suhteellisen runsaasti, joten revontulia on odotettavissa ainakin Pohjois-Suomessa ja mahdollisesti Keski-Suomessa. Lapissa revontulet voivat kirkkaita ja nopealiikkeisiä.

Yö 8./9. voi olla revontuliyö koko maassa. Kp-indeksin odotetaan kohoavan lukemaan 4, jolloin Keski-Suomen taivalla todennäköisesti nähdään revontulia. Etelä-Suomessa revontulet ovat mahdollisia mutta himmeähköjä ja rauhallisia. Lapissa nähtäneen revontulikorona tai -kruunu paikallisen magneettikentän tulosuunnassa. Lapissa tämän tarkoittaa sitä, että kruunu on hyvin lähellä zeniittiä, koska siellä magneettikenttä kohtaa maanpinnan lähes kohtisuorasti.


maanantai 4. maaliskuuta 2019

Pitkäaikainen revontuliennuste 4.֪–30.3.2019


Kevätpäiväntasauksen (20.3.) läheisyys tekee tämän ajankohdan revontuliherkäksi. Maapallon on tähän aikaan vuodesta (samoin kuin syyspäivätasauksen aikaan) asennossa, jossa aurinkotuulen ja CME-purkausten magneettiset voimaviivat kytkeytyvät helposti maapallon magneettikentän voimaviivoihin. Kytkeytymisen ehtona on kuitenkin se, että aurinkotuulen magneettikentän suunta on kohti etelää (Bz = negatiivinen). 

Ennusteessa on kaksi ajanjaksoa, jolloin revontulet ovat mahdollisia.
Kuva © Kari A. Kuure.


Kytkeytyneen magneettikentät heikentävät Maan magneettikentän magnetopausia ja tästä on seurauksena Auringosta tulevien varattujen hiukkasten helpompi pääsy magneettikenttäämme. Tapahtuma näkyy kohonneena revontuliherkkyytenä ja tietysti moninaisina magneettisina häiriöinä ja vaikeutuneina avaruussääolosuhteina kaikille satelliiteille.

Auringon aktiivisuus on tällä hetkellä syvässä minimissä, joten kovin voimakasta aurinkotuulta eikä massiivisia CME-purkauksia ole odotettavissa. Minimin aika esiintyy kuitenkin korona aukkoja, joiden tiheydeltään ohentunut aurinkotuuli on tavallista nopeampaa. Korona aukolla on myös oma magneettinen polariteetti, joten siinä Maata kohti syöksyvät hiukkaset pääsevät tunkeutumaan magneettikenttää samoin edellytyksin kuin aktiivisuus maksimien aikana. Minimin aikana revontulet ovat lähes yksinomaan korona aukkojen tuomien elektronien aikaansaamia.

Ennuste

Ennustejaksolla on kaksi magneettisen aktiviteetin aikaa, joista ensimmäinen on jo muutaman vuorokauden kuluttua. Kp-indeksin odotetaan kohoavan lukemaan 4 jo loppuviikosta 8.3. ja pysyttelevän siinä kolmisen vuorokautta, jonka jälkeen magneettikenttä palaa hiljalleen rauhalliseksi. Jos maapallon magneettikentässä on samaan aikaan riittävästi vapaita energisiä elektroneja, voidaan ajankohtana nähdä Etelä-Suomea myöten suhteellisen kirkkaita revontulia.

Seuraava ja hieman voimakkaampi magneettinen häiriö on odotettavissa loppukuusta. Kp-indeksi kohoaa nopeasti lukemaan 4 maaliskuun 26. päivänä ja jatkaa nousuaan vielä seuraavankin vuorokauden puolella. Kp-indeksin huippulukemat saavutetaan 27. ja 28. päivinä, jonka jälkeen tapahtuu jälleen magneettikentän rauhoittuminen ja normaalitilanne saavutettaneen ennustejakson lopulla. Lukema 5 tarkoittaa magneettista myrskyä ja silloin kirkkaita revontulia voidaan nähdä koko maassa.


sunnuntai 3. maaliskuuta 2019

Revontuliennuste 3.–6.3.2019


Viikonloppun aikana uutisoitiin, että Auringon pilkuttomia vuorokausia tuli yhtäjaksoisesti on ollut jo 30, mikä edellisen kerran on tapahtunut elokuussa 2008. Auringon aktiivisuus näyttää olevan alimmalla tasolla sataan vuoteen ja sen seurauksena Auringon kirkkaus on pudonnut 0,1 %, maapallon ilmakehä on supistunut ja aurinkotuulen paine pudonnut ja kosmisen säteilyn määrä on lisääntynyt 18 % vuodesta 2015. 

Tampereen Ursan tähtitornilla oleva sääkamera tallensi 1.3.2019 kello 02.46 tällaisia revontulia.
Kuva © Tampereen Ursa ry.


Vaikka Auringon aktiivisuus on minimissään, revontulia on silti näkynyt, edellisen ennustejakson aikana revontulia nähtiin loppujen lopuksi koko Suomen alueella, jos pilvet eivät näkyvyyttä olleet estämässä.

Lähiavaruuden avaruussää on edelleen rauhoittumaan päin. Kp-indeksi on edellisen vuorokauden aikana pysytellyt lukemissa 2- – 3+ välillä, eikä siihen ole odotettavissa muutosta.

Ennuste

Yöt 3./4., 4./5. ja 5./6. ovat kaikki hyvin rauhallisia. Kp-indeksin odotetaan pysyttelevän maksimissaan lukemassa 3 ja viimeisenä yönä jopa lukemassa 2. Näin indeksin arvoilla himmeitä revontulia voidaan odottaa näkyvä lähinnä Lapin alueella, muta myös Pohjois-Suomessa on pieni mahdollisuus repoille. Muualla Suomessa revontulia tuskin nähtäneen.