sunnuntai 9. kesäkuuta 2024

Revontuliennuste 9. – 12.6.2024

Eilen (8.6.2024) tapahtui Auringossa useita M-luokan flarepurkauksia, joista voimakkain oli kello 1.49 UTC aikaa maksimin saavuttanut M9.6 purkaus. Tähän liittyi myös kolme samaan aikaan (03.36 UTC) tapahtunutta CME-purkausta, joista kaksi on tyyppiä halo(IV). Halo(IV) pilvet ovat sellaisia, joista osa voi törmätä maapallon magneettikenttään mahdollisesti aiheuttaen magneettisen myrskyn.

Tällä kertaa magneettisen myrskyn ennustetaan kehittyvän kesäkuun 10. päivän aikana ja sen maksimin olevan G2 tai jopa G3. Maksimi ajoitetaan tällä hetkellä (10.6.) kello 18 – 21 välille, joten sen tuottamat revontulet eivät näy Suomessa. Tilanne kuitenkin jatkuu ja aikavälillä 21 – 0 (Suomen kesäaikaa, EEST) magneettisen myrskyn voimakkuudeksi ennustetaan G2. Tämän jälkeen myrsky laantuu nopeasti.

Ennuste

Yö 9./10. on hyvin rauhallinen ja etelärannikolla ei revontulia näy.

Yö 10./11. on aktiivinen ja etelärannikolla revontulien näkyminen on mahdollista yön pimeimpään aikaan, joskaan niiden todennäköisyys ei ole kovinkaan suuri. Joka tapauksessa, jos niitä näkyy, niin ne ovat suhteellisen himmeitä.

Yö 11./12. Magneettinen myrsky on laantunut ja tilanne palautunut normaaliksi. Revontulia ei ole odotettavissa.

Ennusteen toteutuminen on paljolti kiinni sen onnistuneesta ajoituksesta. Usein CME-pilven kohtaaminen on tapahtunut hieman ennustettua myöhemmin, jolloin tällä kertaa näin tapahtuessa se mahdollistaisi hieman kirkkaampien (kuin ennusteessa) revontulien näkymisen etelärannikolla ja Baltian pohjoisosassa.