perjantai 31. tammikuuta 2020

Revontuliennuste 31.1. – 3.2.2020


Viimepäivien uutinen on ollut uuden revontulimuodon löytyminen. Suomalaiset revontuliharrastajat ja tutkijat ovat professori Minna Palmrohtin johdolla tehnyt löydön, joka on ehkä aikaisemmin kyllä havaittu mutta sivuutettu täysin. Kyseinen ilmiö näyttää syntyvän 80 – 120 km korkeudessa kahden inversiokerroksen väliin, jossa painovoima-aallot (joita ei pidä sekoittaa gravitaatioaaltoihin) aiheuttavat dyyneiksi (engl. dunes) kutsutun ilmiön.  

Dyynit näkyvät myös tässä allsky-kuvassa. Kuva © Tampereen Ursa.ry.



Kuten kirjoittajalistasta selviää, mukana havaintoa tekemässä on ollut myös Tampereen Ursan Emma Bruus.

Ennuste

Kolmen seuraavan vuorokauden aikana ei ole odotettavissa muutoksia avaruussäähän. Sekä Kp-, että K-indeksien lukemat pysyttelevät hyvin matalissa lukemissa, joten revontuletkin, jos niitä näkyy, ovat hyvin himmeitä.

Yöt 31./1., 1./2. ja 2./3. Revontulille on pieni mahdollisuus Pohjois-Lapissa, jossa niitä todennäköisimmin näkyy illan pimennyttyä. Lapin eteläosassa, Pohjois-Suomessa tai muualla Suomessa revontulia tuskin näkyy.



tiistai 28. tammikuuta 2020

Revontuliennuste 28.–31.1.2020


Ennustejaksolla maapallon kohtaaman aurinkotuulen tiheys vähenee ja nopeus kasvaa. Tavallisesti tällaisessa tilanteessa (CH HSS) on odotettavissa tavallista eloisampia revontulia. Tällä kertaa nopeampi aurinkotuulen virtaus on maapallon eteläpuolella (ja IMF kentän suunta on pohjoiseen), joka ei yleensä aiheuta kovinkaan voimakkaita magneettisia häiriöitä. Maapallon magneettikentässä on energisiä elektroneja vähän ja aurinkotuuli ei niiden määrää lisää.

Ennuste

Yöt 28./29., 29./30. ja 30./31. Kp-indeksin odotetaan kohoavan kaikkina kolmena ennustejakson öinä lukemaan 3. Korkeille leveysasteille (siis Suomessa) K-indeksin odotetaan öiden aikana olevan lukemassa 2 (korkeimmat lukemat, jopa 4, saavutetaan päivisin), keskileveyksien K-indeksi pysyttelee vakaasti lukemassa 2.

Himmeitä ja rauhallisia revontulia voitaneen nähdä Lapissa kaikkina öinä. Pohjois-Suomessa alkuilloista voi näkyä himmeää revontulivaloa, joka katoaa viimeistään illan vaihtuessa yöksi. Muualla Suomessa revontulia tuskin nähdään.


maanantai 27. tammikuuta 2020

Pitkäaikainen revontulinennuste 27.1. –22.2.2020


Auringon aktiivisuusminimi näkyy ennen kaikkea revontulien määrässä, eikä sydäntalven tilastollinen minimikään korjaa tilannetta – revontulia on hyvin harvoin.

Vain Lapissa on pieni mahdollisuus revontulille. Kuva © Kari A. Kuure.


Seuraavat neljä viikkoa ei tee poikkeusta. Hyvin himmeitä revontullia voidaan nähdä Lapissa ja parina lyhyenä jaksona ehkä myös Pohjois-Suomessa. Muutoin ja muualla revontulibongarit voit nukkua yönsä rauhassa. Vähäisempiä magneettikentän häiriöitä saattaa ilmaantua, mutta niistä sitten enemmän kolmen vuorokauden ennusteissa.

lauantai 25. tammikuuta 2020

Revontuliennuste 25. – 28.1.2020


Ennustejaksolla maapallo kohtaama aurinkotuuli on hieman tavallista tiheämpää ja hitaampaa. Tällä aurinkotuulella ei ole magneettikenttää kuormittavaa vaikutusta ja näin ollen mitään suurempia magneettisia häiriöitä ei ole odotettavissa.

Aurinkoon ilmaantui uusi auringonpilkku (AR 2757), se sijaitsee vain hieman ekvaattorin pohjoispuolella ja on päättymässä olevan auringonpilkkujakson pilkku. Kooltaan se on pieni (n. 10 ppm) magneettinen luokittelu b-tyyppiä. Näin ollen sen alueella ei odoteta esiintyvän flare-purkauksia.

Ennuste

Kp-indeksin lukemat koko ennustejaksolla pysyttelevät lukemissa 1–2. Energisten elektronien määrä maapallon magneettikentässä on vähäinen ja siihen ei ole näkyvissä muutosta lähiaikoina. Näin ollen vain Pohjois-Lapissa on pieni mahdollisuus nähdä himmeitä revontulia.

keskiviikko 22. tammikuuta 2020

Revontuliennuste 22. – 25.1.2020


Auringon synoptinen kartta on mielenkiintoisen näköinen, kuin oppikirjasta. Molemmilla heliografisilla navoilla on pysyvä korona-aukko, kuten voi olettaakin. Muualla sen sijaan ei ole nähtävissä yhtään mitään. Aurinko on siis oppikirjan mukaisesti kaksinapainen magneetti: pohjoisen korona-aukon napaisuus on + (magneettisesti etelänapa) ja eteläisen korona-aukon napaisuus on – (magneettisesti pohjoisnapa). Näin pitää ollakin, sillä aktiivisuusminimin aikaa Auringon magneettikenttä on kaikkein yksinkertaisin.


Uuden auringonpilkkujakson alkaessa kenttään syntyy enenemässä määrin vallitsevalle kentälle napaisuudeltaan vastakkaisia magneettisia alueita ja napojen magneettikenttä heikkenee. Pilkkujakson maksimin jälkeen voidaankin havaita Auringon magneettikentän kääntyneen vastakkaiseksi tämän päivän tilanteeseen verrattuna.


Ennuste

Kuten edellä esitetyn synoptisen kartan kuvailusta ilmenee, Auringossa ei ole maapallon lähiavaruuden avaruussäähän vaikuttavia korona-aukkoja. Maapallo on vähäisessä aurinkotuulen virtauksessa, jolloin hiukkastiheys on hieman koholla ja kohdatun aurinkotuulen nopeus on hieman alle 400 km/s.

Ensiyönä virtaus on sivuutettu, jolloin tiheys hieman laskee ja nopeudessa on odotettavissa hyvin pieni nousu. Seuraavana yönä ollaan edelleen aurinkotuulen virtausten välissä mutta ennustejakson viimeisenä yönä ollaan jälleen hieman tiheämmässä virtauksessa. Muutoksen hiukkastiheydessä ja nopeuksissa on kuitenkin pieniä, eikä niillä ole suurtakaan vaikutusta maapallon magneettikentän tilaan.

Yö 22./23. on rauhallinen, Kp-indeksin lukema on maksimissaan 3 ja korkeiden leveyksien K-indeksi 2–3, joten revontulia näkyneen lähinnä Lapissa. Jos energisten elektronien määrä aurinkotuulen vaikutuksesta kasvaa, myös Pohjois-Suomessa voitaneen nähdä himmeitä revontulia.

Yöt 23./24. ja 24./25. ovat hyvin rauhallisia. Kp-indeksin odotetaan olevan lukemassa 1, jolloin vain Pohjois-Lapissa on pieni mahdollisuus himmeille revontulille.


maanantai 20. tammikuuta 2020

Pitkäaikainen revontuliennuste 20.1. – 15.2.2020


Ajankohdalle tyypillisesti korkeimmat Kp-indeksin lukemat mitataan iltapäivän alussa Suomen aikaa. Iltaa kohti indeksin lukemat pienenevät ja kaikkein pienimmät lukemat saavutetaan aamupuolella yötä.

Ennustejaksolla on vain hyvin pieni mahdollisuus revontulille. Kuva © Kari A. Kuure.

Tämä tyypillinen käyttäytyminen näkyy myös pitkäaikaisessa revontuliennusteessa: vaikka ennusteen Kp-indeksi on lukemassa 4, niin revontulista ei näy jälkeäkään edes pohjoisimmissa revontuliakameroissa. 

Näyttääkin siltä, että koko ennustejakson neljän viikon aikana ei ole odotettavissa revontulinäytelmiä edes Lapissa. Jos jotakin näkyy satunnaisen aurinkotuulenvirtauksen kohdatessa maapallon, niin revontulet ovat himmeitä ja hyvin rauhallisia.

sunnuntai 19. tammikuuta 2020

Revontuliennuste 19. – 22.1.2020


Aurinko on palannut aktiivisuusminimi pilkuttomaan tilaan. Tänä vuonna on ollut 7 pilkutonta vuorokautta, joka tekee 56 % vuorokausista.

Ennuste

Auringossa on ekvaattorin eteläpuolella korona-aukko, mutta sen magneettinen napaisuus pohjoiseen, joten sen vaikutus maapallon magneettikenttään jää vähäiseksi.

Ennustejaksolla maapallo kohtaa aurinkotuulen virtauksia (streamer), joissa hiukkastiheys on hieman tavallista korkeampi mutta vastaavasti nopeudet pienempiä. Virtaukset ovat kapeita, joten maapallo siirtyy niistä myös nopeasti pois. Vaihtelu aiheuttaa jonkin verran Kp-indeksin kohoamista mutta valitettavasti Suomessa se tapahtuu lähinnä iltapäivällä.

Energisten elektronien määrä maapallon magneettikentässä on ennustejakson alussa pieni, joten revontulien kirkkaus voi jäädä vaatimattomaksi. Aurinkotuulen virtausten kohtaaminen voi muuttaa tilannetta, joten ainakin Lapissa revontulibongarit voivat hyvällä onnella nähdä varsin mukavan tuntuisia revontulia.

Yö 19./20. on rauhallinen. Kp-indeksi putoaa lukemasta 4 lukemaan 2 iltapäivällä tai alkuillasta, jolloin himmeitä revontulia voitaneen nähdä Lapissa heti illan hämärtyessä. Myöhemmin yöllä himmeitä revontulia voitaneen nähdä vain Pohjois-Lapissa.

Yö 20./21. on aavistuksen verran aktiivisempi kuin edellinen yö. Kp-indeksin lukema 4 saavutettaneen jälleen iltapäivällä. Indeksin putoaminen ei kuitenkaan ole aivan yhtä jyrkkää kuin edellisenä päivänä, joten himmeitä revontulia Lapissa voitaneen nähdä pitempään illalla.

Yö 21./22. on enemmän ensimmäinen yön kaltainen. Kp-indeksin huippu saavutettaneen iltapäivällä ja magneettikenttä rauhoittuu yötä kohti mentäessä. Himmeät revontulet ovat jälleen mahdollisia Pohjois-Lapissa.

torstai 16. tammikuuta 2020

Revontuliennuste 16. – 19.1.2020


Eilisen päivän Auringon synoptinen kartta näyttää hieman yllättävän ilmiön: pohjoisnavalla oleva pysyvä korona-aukko on pienentynyt noin puoleen normaalista. Toki tämä on korona-aukon luonnollista vaihtelua, mutta näin aktiivisuusminimin aikaan napa-alueiden korona-aukot ovat yleensä hyvin selkeitä ja voimakkaita.

Samainen synoptinen kartta osoittaa pienen korona-aukon olevan ekvaattorin eteläpuolella ja sellaisessa paikassa, että se ei vaikuta lähivuorokausien avaruussäähän eikä revontulitoimintaan.

Ennuste

Tulevien kolmen vuorokauden revontuliennuste on yksitoikkoinen. Kp-indeksin arvo vaihtelee lukemien 1 ja 2 välissä. Samaan aikaan energisten elektronien määrä on vähäinen, joten kaikkina kolmena yönä himmeitä revontulia voitaneen nähdä ainoastaan Pohjois-Lapissa ja oikein hyvällä onnella Lapissa. Muualla revontulia tuskin nähdään.



maanantai 13. tammikuuta 2020

Pitkäaikainen revontuliennuste 13.1. –8.2.2020


Ennustejaksoon sisältyy kaksi kautta, jossa revontulien näkyminen Pohjois-Suomesta Lappiin on mahdollista. Hyvällä onnella myös Keski-Suomi saa ainakin pienen osan mahdollisista revontulista.

Ennusteeseen sisältyy pari aktiivista jaksoa, joiden aikana revontulet ovat mahdollisia Keski-Suomea myöten. Kuva © Kari A. Kuure.


Ensimmäinen näistä jaksoista on käsillä jo huomenna. Silloin päivän aikana Kp-indeksi kohoaa lukemaan neljä ja kun maapallon magneettikentässä on suhteellisen normaali määrä energisiä elektroneja, näyttää siltä, että revontulet ovat mahdollisia Keski-Suomesta Lappiin. Tästä revontuliajaksosta on kerrottu enemmän tavanomaisessa kolmen vuorokauden ennusteessa.

Toinen revontulijakso näyttäisi saapuvan iloksemme aivan helmikuun alussa, jolloin Kp-indeksi kohoaa aluksi lukemaan kolme mutta jo seuraavan päivänä lukemaan neljä. Tässä kohonneessa lukemassa indeksi pysytteleekin sitten parin kolmen vuorokauden ajan ja jonka jälkeen seuraa paluu rauhalliseen vaiheeseen. Jos ennuste toteutuu sellaisenaan, niin jälleen revontulia voitaneen nähdä Keski-Suomesta Lappiin.

Revontuliennuste 13. – 16.1.2020


Auringon ekvaattorilla on pienehkö korona-aukko, joka vaikuttaa jonkin verran lähiavaruuden avaruussäähän. Energisten elektronien määrä on ollut nousussa ja on nyt normaali.

Ennuste

Kp-indeksi pysyttelee enimmäkseen matalissa lukemissa (1–2). Poikkeuksena on 15. päivä, jolloin indeksin ennustetaan kohoavan lukemaan 4.

Yöt 13./14. ja 14./15. ovat rauhallisia. Himmeitä revontulia voidaan nähdä Lapissa ja Pohjois-Suomessa aamuöisin. Muualla revontulia tuskin nähtäneen.

Yö 15./16. voi olla ennustejakson paras revontuliyö. Kp-indeksin huippulukemat kuitenkin sattuvat päiväaikaan, mutta riippuen siitä kuinka nopeasti magneettiset häiriöt laantuvat, revontulia voidaan nähdä heti pimeän laskeuduttua. Aivan Pohjois-Lapissa revontulia voitaneen nähdä jo iltapäivän ja viimeistään alkuillan aikaan. Lapin ja Pohjois-Suomen lisäksi revontulia voi hyvällä onnella bongata Keski-Suomessa asti, joskaan se ei ole kovin todennäköistä.


perjantai 10. tammikuuta 2020

Revontuliennuste 10. –13.1.2020


Tammikuun 6. päivänä nähtiin Suomen ja Ruotsin Lapissa kirkkaita revontulia, vaikka olosuhteet lähiavaruudessa ja siihen perustuvat ennusteet ei niitä osanneet odottaa. Samaan aikaan Norjassa (jossa oli pilvistä) mitattiin epätavallisen voimakkaita maaperän sähkövirtoja, jotka kertoivat meneillään olevasta voimakkaasta magneettisesta häiriöstä. Kp-indeksi kohosikin 6. päivän aamuna lukemaan 4.

Mistä siis oli kyse? SpaceWeather.comin mukaan häiriön aiheuttaja oli Auringon virtavaippa, jonka amplitudi voimistui ja tiivistyi, jolloin maapallon magneettikenttä reagoi muutokseen samoin kuin Auringosta tulevaan CME-purkauksen sokkiaaltoon: magneettinen pyrstö venyi ja siitä irtosi plasmoidi, jolloin kenttä muutti muotoaan ja lähetti energisiä elektroneja maapallon ilmakehään. Tapahtuma on harvinainen näin aktiivisuusminimin aikaan.

Tämän vuoden alku on ollut mielenkiintoinen: vain yhtenä vuorokautena Auringossa ei ole ollut pilkkuja. Tämän vuoden kaikki pilkut ovat olleet myös tulevan auringonpilkkujakson 25 pilkkuja, niin kuin on nytkin Auringossa oleva pilkkuryhmä AR2756 pohjoisella pallonpuoliskolla.

Ennuste

Maapallo tulee kohtaamaan aurinkotuulen tihentymän 13. päivän alkaessa. Sen vaikutuksia on hieman vaikea vielä ennustaa, mutta aurinkotuulen hiukkastiheys tulee kohoamaan ja hiukkasten nopeus laskemaan tämän hetkisistä arvoista.

Kp-indeksin ennustetaan pysyttelevän matalissa 1–2 arvoissa koko ennustejakson ajan. Jokainen ennustejakson yöstä tulee olemaan hyvin rauhallinen, joten himmeitä revontulia voitaneen nähdä sään salliessa vain Pohjois-Lapissa. Muualla revontulia ei nähdä.




tiistai 7. tammikuuta 2020

Revontuliennuste 7. – 10.1.2020


Tammikuun 4. ja 5. päivien iltoina näkyi (Suomen, Ruotsin ja Norjan) Lapissa ennakoimattoman kirkkaita revontulia muutaman tunnin ajan. Niiden ilmaantuminen selittyi sillä, että planeettojen välisen avaruuden magneettikentän suunta kääntyi etelään, jolloin IMF-kentän ja maapallon magneettikentän voimaviivat olivat vastakkaiset ja siitä aiheutui ns. uudelleen kytkentä.

Tapahtuma tarjosi hitaan aurinkotuulen varatuille hiukkasille pääsyn maapallon magneettikenttään. Maapallon kiertoradalla oleva Magnetopause to Aurora Global Exploration (IMAGE) -satelliitti valokuvasi uv-valon aallonpituudella protoni-revontulia tuntien ajan. Protoni-revontulet osoittivat magneettikentän repeämän olemassa olon. Maanpinnalle näkyneet vihreät revontulet olivat edelleenkin energisten elektronien aikaansaamia. Kokonaisuutena tilanne ei siis ollut kovinkaan tyypillinen Auringon aktiivisuusminimille, vaan muistutti aktiivisemman kauden magneettisen häiriötilan ja revontulien syntyä.

Ennuste

Yö 7./8. on rauhallinen. Kp-indeksi pysyttelee lukeman 2 alapuolella, joten revontulia voi olla näkyvissä lähinnä Lapissa. Muualla revontulia tuskin nähtäneen.

Yö 8./9. on jonkin verran aktiivisempi. Kp-indeksin ennustetaan kohoavan lukemaan 3 aamuyöstä, jolloin revontulet olisivat mahdollisia Lapin lisäksi myös Pohjois-Suomessa. Pohjois-Suomessa revontulien näkyminen on todennäköisintä aamun varhaisina tunteina.

Yö 9./10. on jälleen rauhallinen ensimmäisen yön tapaan. Revontulia voi näkyä Lapissa, mutta muualla niiden mahdollisuus on hyvin pieni.




Pitkäaikainen revontuliennuste 6.1. –1.2.2020


Revontulitoiminnassa lähivuorokausina on hieman tavanomaista aktiivisempaa, sillä heikko korona-aukko Auringon ekvaattorilla on juuri sellaisessa paikassa, jossa se vaikutus maapallon magneettikenttään on voimakkainta. Magneettikentän rauhattomuus ei ole suuren suurta mutta kuitenkin sen verran, että revontulia voitaneen nähdä Lapin lisäksi Pohjois-Suomessa.

Lähivuorokausina revontulia voitaneen nähdä muuallakin kuin Lapissa. Kuva © Kari A. Kuure.


Tammikuun puoliväliin ennustettu magneettinen rauhattomuus on ennusteessa pidetty ennallaan. Nyt olemassa oleva korona-aukko ehtii kiertyä optimaalisen paikan ohi ja uuden korona-aukon syntymistä ei ole odotettavissa tämän hetkisen tilanteen perusteella. Vaikka korona-aukkoa ei olisikaan, niin aurinkotuulen tihentymä, jonka maapallo näyttäisi kohtaavan suunnilleen tuohon aikaan, voi aiheuttaa revontulien syntymisen.




lauantai 4. tammikuuta 2020

Revontuliennuste 4. – 7.1.2020


Auringossa on jälleen uusi ja hyvin pieni pilkkuryhmä eteläisillä leveyksillä. Ja aivan samoin kuin muutama vuorokausi sitten, tämäkin pilkkuryhmä (AR2755) on polariteetiltaan sellainen, että se kuuluu tulevaan uuteen auringonpilkkujaksoon 25. 

Nyt näitä tulevan jakson pilkkuja on nähty marraskuusta lähtien joka kuukausi. Itse asiassa näitä tulevan jakson pilkkuryhmiä on havaittu jo paljon aikaisemmin, ensimmäinen joulukuun 20. päivä 2016. Sen jälkeen uusia havaintoja on ollut kaksi vuodelta 2018 ja viisi viimevuodelta. Pilkkujaksot menevät siis lomittain uuden alkaessa ennen kuin edellinen on täysin päättynyt.

Ennuste

Auringon synoptinen kartta kertoo, että Auringon ekvaattoriseudulla ei ole korona-aukkoja. Näin ollen odotettavissa oleva lähiavaruuden avaruussää on hyvin rauhallinen ja Kp-indeksin ennustetut maksimit ovat lukemassa 2.

Ennustejaksolla kaikkina öinä revontulia todennäköisesti ei nähdä kuin korkeintaan Pohjois-Lapissa. Sielläkin ne ovat himmeitä ja hyvin rauhallisia kaaria tai vöitä.

keskiviikko 1. tammikuuta 2020

Revontuliennuste 1.1. –4.1.2020


Vuosi 2020 alkaa niin Auringon aktiivisuuden kuin revontulitoiminnan osalta rauhallisissa merkeissä. Auringossa ei ole magneettisia häiriöitä aiheuttavia korona-akkoja. Ainoat korona-aukot ovat molemmilla navoilla ja ne vain vahvistavat vallitsevaa tilannetta maapallon lähiavaruudessa.

Auringon viime vuoden tunnusluvut ovat valmistuneet. Niiden mukaan täysin pilkuttomia vuorokausia oli kaikkiaan 281, joka on 77 % koko vuoden vuorokausista. Lukema on 13 vuorokautta suurempi kuin vuonna 2008, jolloin saavutettiin edellinen Auringon aktiivisuusminimi. Tämän luvun valossa nykyinen minimi on syvempi kuin edellinen. Onko todellisuudessa näin, selvenee puolenvuoden kuluttua, kun tasoitettu auringonpilkkuluku voidaan laskea ja minimi on ehkä kääntynyt uuden auringonpilkkujakson nousuksi.

Ennuste

Korkeiden leveyksien K-indeksi, samoin kuin Kp-indeksi, pysyttelee lähivuorokausien ajan matalissa lukemissa. Indeksien ennustettu maksimi lukema on 3 ja sekin asettuu keskipäivän tuntumaan. Öiden aikana lukemien odotetaan olevan alempia, lukemissa 1 – 2.

Kuten Kp- ja K-indeksissä voi päätellä, revontulia ei juurikaan ole odotettavissa kuin Pohjois-Lapissa. Sielläkin, jos jotakin näkyy, revontulet ovat himmeitä ja hyvin rauhallisia.