Maaliskuu on vuoden parasta aikaa revontulien näkyvyyden ja näyttävyyden suhteen. Vaikka Auringon toiminta ei vielä ole aktivoitunut pilkkujakson minimin ja vaihtumisen jälkeen, ollaan silti menossa jo parempia aikoja kohti. Se voi jo aavistaa tämän kertaisesta ennusteesta.
Maaliskuun revontulitilannen näyttää näinen ennusteen valossa melkoisen mielenkiintoiselta. Kuva © Kari A. Kuure. |
Kuukausi alkoi räväkästi G2-luokan magneettisella myrskyllä, valitettavasti sen ajankohta oli sellainen, että täällä Euroopassa nähtiin vain aivan sen ensimmäiset tahdit, sillä huippu ajoittui siten että kirkkaimmat ja näyttävimmät revontulet nähtiin Pohjois-Amerikassa. Tämä myrsky oli nopea ja laantui myös nopeasti, siten että seuraava yö Euroopan puolella oli jo hyvin rauhallinen, jopa edellistä yötä rauhallisempi.
Tilanne jatkuu maaliskuussa siten, että viikot 9 ja 10 ovat rauhallisia ja vain satunnaisia revontulia on odotettavissa, ellei Auringosta ilmaannu Maata kohti lähestyvää CME-purkauspilveä. Viikon 10 lopulla on hieman rauhattomampi jakso ja se voi tuoda himmeitä revontulia myös Keski- ja Etelä-Suomen taivaalle.
Viikon 11 aikana sitten nähtäneen tämän ennustejakson kirkkaimmat revontulet. Kp-indeksin odotetaan kohoavan lukemaan 5 18. päivänä ja pysyttelevän siinä vielä seuraavanakin päivänä. Toteutuessaan revontulia voitaneen nähdä aivan etelärannikkoa myöten. Lisäksi myrsky laantuu hitaasti, joten parina seuraavanakin yön revontulia voitaneen nähdä Etelä-Suomen taivaalla tietysti Lapin ja Pohjois-Suomen lisäksi. Vasta 21. päivän jälkeen magneettikenttä näyttäisi rauhoittuvan hiljalleen normaaliksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Voit kommentoida kunhan pysyt aiheessa. Kaikki kommentit tarkastetaan ennen julkaisua. Toimituksen kelvottomiksi katsomat viestit saavat arvoisensa lopun.