maanantai 29. maaliskuuta 2021

Pitkäaikainen revontuliennuste 29.3. – 27.4.2021

Tämän kertaiseen ennusteeseen sisältyy jälleen mielenkiintoisia aikoja, jolloin revontulet ovat mahdollisia. Samalla kuitenkin etenevät kevät tekee yöt lyhemmiksi ja valoisimmiksi Lapista alkaen, joten mahdollisuudet nähdä revontulia heikkenevät tulevan huhtikuun aikana merkittävästi. Ainoastaan etelä rannikolla öiden pimeys jatkuu vielä, vaikka yön pimeimpien hetkien pituus käytkin lyhyemmiksi. 

Ennusteeseen sisältyy kolme magneettista myrskyä, jolloin revontulet ovat mahdollisia koko maassa jos myrskyt toteutuvat. Kuva © Kari A. Kuure.


Tämän ennusteen aikana Pohjois-Suomesta Keski-Suomeen aina Etelä-Suomen rajalle yön pimeys päättyy.

Viikko 13 (19.3. – 4.4.) Viime viikon viikonlopulle ennustetiin magneettista myrskyä. Se ei kuitenkaan toteutunut, joten tällä viikolla revontulitilanne näyttäisi muodostuvan hyvin rauhalliseksi. Ainoastaan Lapissa viimeisten pimeiden öiden aikaan voidaan nähdä revontulia niin alkuviikosta kuin viikonlopun aikana. Tällä viikolla kirkas kuutamo häiritsee havaintoja ainakin aamupuolella yötä.

Viikko 14 (5.4. –11.4) Viikko näyttäisi alkavan rauhallisesti. Vasta viikonlopun lähestyessä magneettinen rauhattomuus lisääntyy ja muuttuu magneettiseksi myrskyksi lauantaina. Tällöin revontulia voitaneen nähdä koko maassa.

Viikko 15 /12.4. – 18.4.) Sama kuvio näyttäisi toistuvan kuin edelliselläkin viikolla: alkuun on hyvinkin rauhallista ja loppuviikosta koettaisin jälleen magneettinen myrsky. Ennuste kuitenkin kertoo, että jos magneettinen myrsky toteutuu, se ilmaantuu ilman magneettisen rauhattomuuden lisääntymistä. Näin ollen voi olla, että tämä myrsky ei kuitenkaan toteudu. Viikon loppuun mennessä tilanne jälleen rauhoittuu.

Viikko 16 (19.4. – 25.4) Viikko näyttää muodostuvan hyvin rauhalliseksi. Lisäksi kirkas kuutamo iltayöstä vaikeuttaa havaintoja loppuviikosta.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Voit kommentoida kunhan pysyt aiheessa. Kaikki kommentit tarkastetaan ennen julkaisua. Toimituksen kelvottomiksi katsomat viestit saavat arvoisensa lopun.