Odotettavissa vain kameran näkemiä revontulia. Kuva © TAmpereen Ursa ry. |
Viimeksi kuluneen vuorokauden aikana Kp-indeksi on ollut
arvon 5 alapuolella. Korkein arvo Kp=5- saavutettiin (-1d) kello 11.00 UT. Tampereella
se on merkinnyt sitä, että viimeyönä vain kameran kuvaan tallentuneita himmeitä
revontulikaari oli näkyvissä. Auringon aktiivisuus on ollut hieman koholla,
siellä on kaksi pilkkuja sisältävää aktiivista aluetta.
Auringossa on esiintynyt muutamia vähäisiä flare-purkauksia,
voimakkain niistä oli (-1d) 23.32 UT B6,57. Flare-purkausten seurauksena lähiavaruuden
(>115 keV ja >47 keV) protonien määrä hetkellisesti moninkertaistui. Yli
10 MeV protonien määrä pysytteli kutakuinkin normaalivaihtelun rajoissa.
Aurinkotuulen nopeus saavutti maksimiarvonsa 763 km/s ja sen
tiheys on ollut noin 5 ppcm3. IMF:n maksimi Bt=5 nT ja Bz=-5 nT. Yli 2 MeV
elektroneja on ollut runsaasti (29 502 pfu).
Ennuste
Auringon aktiivisuus jatkuu suunnilleen samanlaisena kuin
viime vuorokausien aikana. Korkeintaan B-luokan flare-purkauksia voi esiintyä
ja ne nostavat hetkellisesti maapallon lähiavaruuden protoni ja
elektronitiheyttä. Suurempia vaikutuksia hiukkastiheyksien vaihtelulla ei ole
maapallon magneettikenttään.
Maapallon lähiavaruuden avaruussäähän vaikuttaa laaja
korona-aukko. Sen alueella hiukkastiheys pudonnee noin 2 ppcm3 ja aurinkotuulen
nopeus kohoaa noin 700 km/s. Kp-Indeksin ennustetaan pysyttelevän maksimissaan
Kp= 4 koko ennustejakson ajan.
Yöt 30./31., 31./1.4. ja 1./2. ovat kaikki hyvin rauhallisia.
Revontulia voidaan nähdä Lapissa ja Pohjois-Suomessa. Pohjois-Suomen revontulet
ovat himmeitä ja hyvin rauhallisia. Keski-Suomessa reposia voitaneen nähdä vain
kameran havaitsemina.