Auringon eteläpuoliskolla on etelänavalta keskileveyksille ulottuva korona aukko, jonka vaikutus maapallon lähiavaruuteen voi olla suhteellisen voimakas. Aurinko tosin on hyvin rauhallinen (vain yksi hyvin pieni pilkkuryhmä) ja maapallon kohtaaman hitaan aurinkotuulen ja korona-aukon nopean aurinkotuulen välinen raja on kohtuullisen etäällä maapallosta. Näistä lähtökohdista ajatelleen avaruussää näyttäisi muodostuvan rauhalliseksi.
Ennuste
Kevätpäiväntasauksen aikaan Auringon magneettikenttä kytkeytyy maapallon magneettikenttään hyvin helposti. Yleensä tämä näkyy voimakkaana revontulitoimintana. Korkeiden leveyksien K-indeksin korkeimmat lukemat saavutetaan iltapäivän alussa Suomen aikaa. Korkeat lukemat ovat seurausta maapallon magneettikentän reagoinnista aurinkotuulen dynaamisen paineeseen, jolloin kentän muoto muuttuu ja aiheuttaa siihen epävakautta. Epävakaus kuitenkin vähenee illan kuluessa ja yö on yleensä ajankohtaan ja aurinkotuulen tilanteeseen nähden normaali.
Yö 20./21. Kp-indeksin ennusteen mukaan tämän päivän lukemat pysyttelevät tasaisesti arvossa 4. Yöllä Kp-indeksin odotetaan kohoavan lukemaan 5 ja laskevan sitten aamupuolella jälleen alempiin lukemiin. Korkeiden leveyksien K-indeksi puolestaan käyttäytyy hieman eritavoin. Korkein lukema K6 saavutetaan jo kello 14–17 aikaan iltapäivällä ja indeksi painuu normaaliin K3 lukemaan jo iltayöstä ja jatkuu tällaisenaan seuraavan päivään.
Tilanne on siis hieman ristiriitainen revontuliennusteen kannalta. Revontulet ovat mahdollisia Pohjois-Suomesta Lappiin alueella, todennäköisyyden kasvaessa pohjoiseen mentäessä. Keski- ja Etelä-Suomessa revontulet eivät ole todennäköisiä, mutta niiden mahdollisuutta ei voi kokonaan sulkea pois.
Yöt 21./22. ja 22./23. Kp- ja K-indeksin kohdalla tilanne on täysin sama kuin ensimmäisenä yönä. Revontulien todennäköisyys on myös samanlainen eli niiden mahdollisuus on hyvä Lapissa mutta heikkenee sitä enemmän mitä etelämmäksi tullaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Voit kommentoida kunhan pysyt aiheessa. Kaikki kommentit tarkastetaan ennen julkaisua. Toimituksen kelvottomiksi katsomat viestit saavat arvoisensa lopun.