Edellinen ennusteen kattaman ajanjakson aikana (18./19.) koettiin yllättävän voimakas magneettinen myrsky (G1), joka toi revontulet myös Etelä-Suomen taivaalle. Myrsky oli seurausta maapallon kohtaaman aurinkotuulen nopeuden kasvusta noin 1,5-kertaiseksi (n. 500 km/s). Sen lisäksi IMF-kentän suunta heittelehti hyvin nopeasti -10 ja +10 nT välillä, jolloin syntyi tilanne, jossa maanmagneettikenttään pääsi tunkeutumaan runsaasti aurinkotuulen varattuja hiukkasia. Tällainen tilanne on paljon tyypillisempi Auringon aktiivisuuden huippukausina kuin nyt minimin aikaan.
Tilanteen rauhoittuminen on kestänyt jonkin aikaa ja tälläkin hetkellä Kp-indeksin lukema on tasolla 4, aurinkotuulen nopeus on n. 400 km/s, hiukkastiheys noin 5 p/cm3, IMF kentän voimakkuus n. 6 nT ja suunta etelään. Myrsky indeksi on painunut lukemaan n. -30 nT. Vaikka lukemat vaikuttavat luovan otolliset olosuhteet revontulien näkymiselle, ennusteet tuleville öille vaikuttavat varsin rauhallisilta.
Ennuste
Yöt 21./22., 22./23. ja 23./24. ovat rauhallisia. Kp-indeksin ja korkeiden leveyksien K-indeksin ennustetaan pysyttelevän lukeman 2 alapuolella koko ennustejakson ajan. Energisten elektronien määrä magneettikentässä on tavanomainen, joten ei tarvita kovinkaan suurta satunnaisen häiriön ilmaantumista, kun ainakin Lapissa ja Pohjois-Suomessa saataisiin nauttia hienoista revontulista. Keski- ja Etelä-Suomessa revontulien mahdollisuus on pieni mutta ei olematon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Voit kommentoida kunhan pysyt aiheessa. Kaikki kommentit tarkastetaan ennen julkaisua. Toimituksen kelvottomiksi katsomat viestit saavat arvoisensa lopun.