Säteily- ja magneettinen myrsky 18. – 21. tammikuuta 2026

KAK – Muutamat viimeksi kuluneen vuorokaudet ovat olleet aktiivisia maapallon lähiavaruudessa kuin geomagneettisessa kentässämme. Kerrataanpa mitä tapahtui:

Koko tapahtumaketju alkoi 18.1. Silloin Auringon ekvaattorialueelta kauas eteläisille leveysasteille oli syvä korona-aukko. Sen lähellä ekvaattoria oleva kohta oli sellaisessa asemassa, että aukon vaikutus tuntui maapallon lähiavaruudessa. Kuten aina, tähänkin korona-aukkoon liittyi sen pyörimissuunnan etureunaan kehittyvä aurinkotuulen tiivistymisalue, joka tunnetaan lyhenteellä CIR, ja jonka arvioitiin saavuttavan maapallon 19.1. Näin tapahtuikin, mutta palataan vielä edellisen vuorokauden tapahtumiin.

Tapahtumaketjun aloitti kuvassa näkyvä M-luokan flarepurkaus. Se tapahtui 18.1. illalla. Kuva NASA/SDO

Aktiivinen auringonpilkkualue AR 14341 tuotti flarepurkauksen, jonka voimakkuus oli X1.9 kello 18.09 UTC (maksimi). Purkaukseen liittyi koronamassapurkaus (CME), jonka etenemissuunta oli sellainen, että osa siitä tulisi törmäämään maapallon magneettikenttään.

Flarepurkauksissa aina vapautuu voimakasta röntgensäteilyä ja protonit kiihtyvät suuriin nopeuksiin. Näin tässäkin tapauksessa, energialtaan > 10 MeV protonien nopeudet kasvoivat hyvin suuriksi, jopa aina lähes valonnopeuteen asti (pääosin kuitenkin noin 50 % valonopeudesta). Niiden iskeytyessä maapallon ilmakehään aiheutui säteilymyrskyn. Geosynkronisella radalla tehtyjen satelliittimittauksien mukaan, säteilymyrsky saavutti maksiminsa (S1) kello 23.40 UTC, jolloin mitattu protonitiheys oli 36 445 pfu.

Seuraava vuorokausi (19.1.2026) olikin mielenkiintoinen. Säteilymyrskyn voimakkuus kasvoi edelleen ja S2-myrskyn raja saavutettiin kello 4.35 UTC. Seuraava voimakuus S3 saavutettiin kello 10.20 UTC ja S4 kello 18.10 UTC. Säteilymyrskyn maksimi saavutettiin kello 19.20 UTC, jolloin mitattujen protonien määrä oli 33 060 pfu. Siis käsittämättömän korkea vuon määrä, jota voimakkaampia säteilymyrskyjä havaittiin vain 23.3.1991 (43 000 pfu) ja 19.10.1989 (40 000 pfu) koko mittaushistorian aikana.

Säteilymyrskyn ohella maapallon osui ennustettu CIR, joka kohotti mitatun aurinkotuulen tiheyden lukemaan 29 p/cm³ kello 19.06 UTC. CIR-virtauksen mentyä ohi kello 21,23 UTC, hiukkastiheys laski normaaliin lukemiin ja korona-aukon nopea aurinkotuuli alkoi vaikuttaa lähiavaruuden tilaan. Aurinkotuulen nopeus oli yli 1 100 km/s. CIR-virtauksessa hiukkasnopeus oli alle 300 km/s.

CIR-virtaukseen liittyy aina myös voimakkaat mutta sekavat magneettikentät. Näin tälläkin kertaa. Ennen CIR-virtauksen saapumista planeettojen välisen avaruuden magneettikentän (IMF) oli tavanomainen, noin 10 nT tai hieman vähemmän. CIR:n saapuessa magneettikentän pohjoiseteläsuuntainen komponentti Bz alkoi heittelehtiä voimakkaasti etelä- ja pohjoissuunnan välillä. Kenttävoimakkuuden voimakkuus oli alkuun hyvinkin maltillinen, mutta heilahtelun amplitudi kasvoi voimakkaasti, kunnes kello 21.04 se oli –56,65 nT (etelään) ja seuraava heilahdus pohjoiseen oli voimakkuudeltaan kello 21.150 UTC 68,47 nT. Tämän jälkeen Bz-kentän suunta olikin kohti pohjoista vuorokauden loppuun asti.

Maanantain (19.1.) aikana kehittyi myös magneettinen myrsky. Ensimmäinen mittaus myrskystä tehtiin GFZ Potsdamin mittausasemalla, jonka Hp30-indeksin lukema pomppasi suoraan lukemaan 8– kello 19.30 UTC. Maksimilukema tämän vuorokauden aikana oli 10– kello 21.00 UTC.

Myrskyindeksi (Disturbance Storm Time, DST) kohosi aluksi kello 19.00 UTC lukemaan 68 nT, mutta lähti nopeaan laskuun tämän jälkeen. Voimakas myrsky saavutettiin kello 21.00 UTC, jolloin lukema oli –119 nT.

NOAAn Kp-indeksi (arvioita toistaiseksi) oli aikavälillä 18–21 h lukemassa 8+ ja seuraavan kolmen tunnin aikana 9–. Kuten huomaatte, Kp-indeksi on varsin karkea mitta, kun kyse on näinkin nopeista muutoksista magneettikentässä.

Vuorokauden vaihduttua (20.1.) myrskyindeksi huitelin äärimmäisen myrskyn lukemissa, minimin ollessa –218 nT. Hp30-indeki oli puolestaan koko vuorokauden myrskylukemissa, maksimin ollessa lukemassa 8 kello 15.00 UTC ja kello 23.30 UTC. Indeksin lukemien keskiarvo liikkui tämä vuorokauden aikana noin 6,5 –7 tietämillä.

Hp30-indeksi kanssa samoihin aikoihin määriteltiin NOAAn Kp-indeksien lukemien olleen 8 kello 9 –12 h, keskiarvon ollessa noin 7.

Säteilymyrsky heikkeni edellisen vuorokauden lukemista ensin S2-lukemaan ja sen jälkeen S1-lukemaan. Muutos tapahtui noin kello 9 UTC aikaan.

Aurinkotuulen nopeus oli vuorokauden (20.1) alkaessa yli 1000 km/s nopeudessa, mutta se laski seuraavien tuntien aikana hieman maltillisiin lukemiin noin 950 km/s ja siitä sitten iltapäivän aikana aina vain alempiin nopeuksiin. Vuorokauden päättyessä lukemat olivat noin 750 km/s, joka sekin on aika nopea virtaus.

Aurinkotuulen tiheys noudatti samaa trendiä. Edellisen vuorokauden huippulukemista oltiin tultu jo alaspäin merkittävästi, joitakin pieniä tiheyspiikkejä mitattiin, mutta lukemat olivat pitkäaikaisessa keskiarvossa (noin 3 p/cm³) ja vuorokauden jälkipuoliskolla oltiin jo selvästi korona-aukon matalissa lukemissa (0–1 p/cm³).

IMF-kentän voimakkuus laski vuorokauden alun 60 nT arvosta noin 13 nT kello 9.00 UTC mennessä suoraviivaisesti. Bz-komponenttikin kääntyi etelään kello 5.19 UTC ja pysytteli siiten noin–25 nT lukemissa vuorokauden loppuun.

Keskiviikkona 21.1. aurinkotuulen nopeus jatko lähes suoraviivaista laskuaan ja noin 19.30 UTC aikaan se saavutti noin 560 km/s nopeuden. Aurinkotuulen tiheys oli hyvin matala, joitakin hetkellisiä poikkeuksia lukuun ottamatta, oltiin jo lähellä nolla lukemia, keskiarvon ollessa noin 0,2 p/cm³ tienopilla.

Planeettojen välisen magneettikentän lukemat olivat jo normaalilukemissa (alle 10 nT) ja Bz-komponentin voimakkuus oli noin –5 nT. Kentän suunta oli enimmäkseen kohti etelää.

Hp30-indeksi oli vuorokauden alkaessa lukemassa 8, mutta lasku alkoi välittömästi. Viimeiset myrskylukemat (5–) mitattiin kello 11.30 UTC, ja senkin jälkeen suunta on ollut alaspäin. Näin oli myös myrskyindeksin suhteen. Vuorokauden vaihteen jälkeen mitattiin voimakkaan myrkyn lukemia (noin –150 nT) mutta kello 10.00 UTC aikaan lukemat lähtivät lähes suoraviivaiseen kasvuun. Vuorokauden päättyessä myrsky näytti päättyneen lukeman kohotessa yli –50 nT.

NOAAn Kp-indeksi lukemat siirtyivät myrskylukemista tavanomaisiin lukemiin (Kp= 4+) kello 12 –15h mittauksissa.

Auringon flaretoiminta 18.1. jälkeen on ollut hyvin maltillista. Maanatain 19.1. havaittiin yksi M1.2 -luokan flare pilkkualueella 4345 kello 11.19. Keskiviikkona 21.1. kaksi M-luokan (M1.1 ja M3.4) purkausta, mutta ei muita purkauksia eikä merkittäviä CME-pilviä.

Säteilymyrsky 21.1. aikana oli S1-luokkaa, kunnes kello 18.30 UTC aikoihin protonien määrä laski myrskyrajan alapuolelle.

Tätä kirjoittaessani aamulla 22.1. tilanne avaruussään ja geomagneettisen kentän osalta näyttää normalisoituneen. Voimakas korona-aukko on edelleen olemassa, mutta se on kiertynyt jo niin lähelle Auringon näkyvää länsireunaa, että se ei tällä kertaa aiheuta enempiä seuraamuksia. Korona-aukot ovat yleensä kohtalaisen pitkäikäisiä kiertäen Auringon pyörimisliikkeen mukana ja voivat aiheuttaa seuraavalla kierroksella jotain samankaltaista kuin nytkin.

Tällä kertaa CIR-virtauksen, CME-saapuminen maapallon lähiavaruuteen ja pitkäkestoisen säteilymyrsky voimisti tapahtumia historiallisiin lukemiin. Valitettavasti Suomessa vallitsi enimmäkseen pilvinen sää, joten komeimmat revontulet jäivät näkemättä. Mukavan poikkeuksen kuitenkin teki Itä- ja Pohjois-Suomessa sekä Lapissa yön 19./20. aikana vallinnut suhteellisen selkä sää. Taivaanvahtiin tehtiin tältä yöltä 22 revontuliraporttia, josta on nähtävissä todella hienoja revontulikuvia.

Voimakkaimman magneettisen myrskyn aikana tehtiin keskileveyksillä runsaasti revontulihavaintoja. Eteläisimmät havainnot tehtiin Floridassa. Havaintojen määrässä Pohjois-Amerikan keskileveyksien määrä oli hyvin runsas, johtunen Maan magneettikentän rakenteesta, joka suosii Pohjois-Amerikkaa, vaikka magneettinen napa pohjoisella pallonpuoliskolla sijaitseekin jo itäisillä pituuspiireillä.

Muuallakin, esimerkiksi Uudessa Seelannissa ja Brasiliassa tehtiin revontuliahavaintoja (Aurora australis). Euroopan puolella revontulihavaintoja (Aurora borealis) tehtiin runsaasti Saksassa, Sveitsissä, Sloveniassa, Hollannissa, Belgiassa ja jopa Venetsiassa ja Triestessä Italiassa ja Saamoksella Kreikassa.

 

Lähteet

Spaceweatherlive.com

Spaceweather.com

NOAA SWPC

 

 

Revontuliennuste 17. – 20.2.2023

Auringossa tapahtui kaksi pienehköä CME-purkausta 15. helmikuuta varhain aamulla. Nyt näiden purkausten CME-pilvet ovat yhdistyneet ja saavuttavat maapallon tämä vuorokauden aikana, arviolta lähellä vuorokauden vaihtumista. Korkeille leveysasteille voimakkaan magneettisen myrskyn todennäköisyydeksi ennustetaan 65 – 70 % ensiyöksi ja vielä seuraavaksikin yöksi noin 50 %.

Ensiyönä on sään mahdollistaessa nähtäneen kirkkaita revontulia koko Suomen alueella. Kuvassa on WSA-ENLIL -ennuste. Ylimpänä on kartta ja graafi aurinkotuulen tiheydestä ja alempana on vastaavasti aurinkotuulen nopeuden kuvaajat. Stereo A ja B ovat aurinkokiertävillä radoilla olevat luotaimet, joista vain Stereo A lähettää tietoja aurinkotuulen mittauksista. Stereo B:hen saatiin yhteys viimeksi syyskuussa 2016. Kuva SWPC.

Ennuste

Yö 17./18. Kp- ja korkeidenleveyksien K-indeksien odotetaan kohoavan magneettisen myrskyn lukemiin jo iltapäivällä tai viimeistään iltayöstä. Lukemat pysyttelevät korkeina koko yön, joskin Kp-indeksin lukema 6 saavutetaan aamuyöstä (kello 02 – 05). Jos ennuste toteutuu, revontulia nähdään koko Suomen alueella ja mahdollisesti magneettisen myrskyn voimakkaimman vaiheen aikana myös Baltiassa. Myrskyn voimakkaimman vaiheen sijoittuessa aamuyölle Suomen aikaa, myös muualla Euroopassa, kuten kaikissa Pohjoismaissa, Iso-Britanniassa ja Pohjois-Atlantin saarilla ja Islannissa on mahdollisuus nähdä hienoja revontulia.

Yöt 18./19. ja 19./20. Magneettinen myrsky rauhoittuu päivän aikana ja indeksien lukemat ovat hyvin maltillisia jo 18./19. yön aikana. Revontulia on mahdollisuus nähdä Lapissa ja Pohjois-Suomessa, mutta etelämpänä niiden todennäköisyys on selvästi vähäisempi. Yönä 19./20. vain Lapissa on pieni mahdollisuus nähdä revontulia.

Revontuliennuste 7. – 10.12.2020

Parin viimeksi kuluneen viikon aikaiset auringonpilkkujaksoon nähden epätavalliset pilkkuryhmät ja -määrät ovat nyt menneet. Auringossa on pari pientä pilkkuryhmää ja vain muutama pilkku. Ne eivät juurikaan vaikuta lähiavaruutemme avaruussäähän. Sen sijaan Maata lähestyy aurinkotuulen hyvin voimakas tiivistymä, jossa hiukkastiheys kymmenkertaistuu tavanomaisesta. Samaan aikaan myös aurinkotuulen nopeus kasvaa. Nämä vaikutukset ovat voimakkaimmillaan 9./10. yönä.

Ennuste

Yöt 7./8., 8./9., ja 9./10. ovat Kp-ennusteen mukaan hyvin rauhallisia. Kp-indeksin maksimiarvo on lukemassa 2, joten kovin kirkkaita revontulia ei edes Lapissa nähtäne. Muualla niitä tuskin nähdään lainkaan.

Yö 9./10. on kuitenkin arvoitus. Aurinkotuulen nopea hiukkastiheyden kasvu ja samaan aikaan nousuun lähtevä aurinkotuulen nopeus luo voimakkaan dynaamisen paineen maapallon magneettikenttään. Kuten tiedämme, paineen kasvu muokkaan magneettikentän muotoa ja kasvattaa magneettisen pystön pituutta. Aiheuttaako nämä avaruussään muutokset myös magneettista rauhattomuutta tai myrskyn, jää nähtäväksi. En olisi yllättynyt, jos vaikka aktiivisia revontulia nähtäisiin Etelä-Suomea myöten, vaikka se tapahtuisikin vasta seuraavana yönä.

Revontuliennuste 21. – 24.2.2020

Edellinen ennusteen kattaman ajanjakson aikana (18./19.) koettiin yllättävän voimakas magneettinen myrsky (G1), joka toi revontulet myös Etelä-Suomen taivaalle. Myrsky oli seurausta maapallon kohtaaman aurinkotuulen nopeuden kasvusta noin 1,5-kertaiseksi (n. 500 km/s). Sen lisäksi IMF-kentän suunta heittelehti hyvin nopeasti -10 ja +10 nT välillä, jolloin syntyi tilanne, jossa maanmagneettikenttään pääsi tunkeutumaan runsaasti aurinkotuulen varattuja hiukkasia. Tällainen tilanne on paljon tyypillisempi Auringon aktiivisuuden huippukausina kuin nyt minimin aikaan.

Tampereen Ursan sääkamerassa revontulet (18./19.) näkyivät pilvien raoista. Kirkkain purkaus oli vain 10 minuutin mittainen heti puolenyön jälkeen, mutta himmeä revontulivyö jäi taivaalle aamuhämärään asti. Toinen vähäisempi kirkastuminen nähtiin aamulla taivaan ollessa jo hieman vaalentunut. Kuva © Tampereen Ursa ry.

Tilanteen rauhoittuminen on kestänyt jonkin aikaa ja tälläkin hetkellä Kp-indeksin lukema on tasolla 4, aurinkotuulen nopeus on n. 400 km/s, hiukkastiheys noin 5 p/cm³, IMF kentän voimakkuus n. 6 nT ja suunta etelään. Myrsky indeksi on painunut lukemaan n. -30 nT. Vaikka lukemat vaikuttavat luovan otolliset olosuhteet revontulien näkymiselle, ennusteet tuleville öille vaikuttavat varsin rauhallisilta.

Ennuste

Yöt 21./22., 22./23. ja 23./24. ovat rauhallisia. Kp-indeksin ja korkeiden leveyksien K-indeksin ennustetaan pysyttelevän lukeman 2 alapuolella koko ennustejakson ajan. Energisten elektronien määrä magneettikentässä on tavanomainen, joten ei tarvita kovinkaan suurta satunnaisen häiriön ilmaantumista, kun ainakin Lapissa ja Pohjois-Suomessa saataisiin nauttia hienoista revontulista. Keski- ja Etelä-Suomessa revontulien mahdollisuus on pieni mutta ei olematon.

Revontuliennuste 9. – 12.2.2020

Hienot revontulet näkyivät lähes koko Suomessa kuudennen päivän iltana. Taivaanvahtiin tuli runsaasti (34 kpl) havaintoja ympäri Suomen, sillä selkeää säätä oli lähes koko maassa. Tampereen Ursa pohjoiseen suunnattu sääkamera tallensin noin 50 minuuttia kestäneen ja suhteellisen rauhalliset revontulet: kaaria ja vyö.

Pohjoiseen suunnattu sääkamera tallensi hienon revontulipurkauksen helmikuun 6. päivän iltana.
Kuva © Tampereen Ursa ry.

Alimyrskypurkauksen loppuvaiheessa syntyi voimakas epästabiilisuus, jonka vaikutukset olivat kahdenlaisia: ensinnäkin revontulien kirkkaus kasvoi, säteiden muodostuminen oli voimakasta ja liikkuminen nopeaa. Purkaus kesti alle 10 minuuttia ja sen lopussa säteet laajenivat, niiden kirkkaus heikkeni ja lopulta ne katosivat kokonaan samalla kun alimyrsky päättyi. Yleensä alimyrskyjä tulee useampi saman yön aikana, mutta tämä oli ainoa tällä kertaa.

Ennuste

Maapallo on kohtaamassa hieman tiheämmän aurinkotuulialueen, jonka hiukkasnopeus on vähenemässä. Aurinkotuulen tiheys saavuttaneen maksiminsa 11. helmikuuta aikana, jonka jälkeen se alkaa vähentyä. Vähentyminen on voimakkainta 11./12. yönä, josta seuraa aurinkotuulen maapallon magneettikenttään kohdistaman dynaamisen paineen heikkeneminen. Paineen muutos muokkaa magneettikentän pyrstöosan pituutta ja voi aiheuttaa tällä tavalla rauhattomuutta kenttään.

Yöt 9./10. ja 10./11. ovat rauhallisia. Kp-indeksi ja korkeiden leveyspiirien K-indeksi pysyttelevät matalissa lukemissa (1–2). Vain Lapissa on mahdollisuus himmeille revontulille.

Yö 11./12. on hieman aktiivisempi kuin edelliset yöt. Kp-indeksi odotetaan kohoavan keskiyöllä lukemaan 4, korkeiden leveyspiirien K-indeksi saavuttaa tämän lukeman jo 11. päivän aikana. Vaikka ajankohta on ennustejakson lopulla (ja epävarmuus sen mukaisesti heikko) näyttäisi siltä, että silloin revontulia voitaisiin nähdä Keski-Suomea ja jopa Etelä-Suomea myöten.

Revontuliennuste 13. – 16.12.2019

Auringon aktiivisuusminimille tyypillinen rauhallisuus jatkuu. Aurinkotuulen nopeus on noin 400 km/s hiukkastiheys matala. Maapallon magneettikentässä olevien energisten elektronien määrä on myös matala. Näin ollen ei ole mikään yllätys, että tulevat kolme vuorokautta ovat hyvin rauhallisia.

Ennuste

Yöt 13./14., 14./15. ja 15./16. ovat toistensa kaltaisia. Kp-indeksin ennustetaan pysyttelevän maksimissaan lukemassa 2, jolloin himmeitä revontulia on aika-ajoin mahdollisuus nähdä Pohjois-Lapissa. Etelämpänä revontulia tuskin nähdään.

Voimakas magneettinen myrsky laantui

Auringon pinnalla oli kaksi isokokoista aktiivista aluetta,
jotka saivat aikaan ennästysvoimakkaan magneettisen
myrskyn maapallolla.

Kaikki kuvat  SDO, SOHO (NASA) ja [AIA, EVE, ja HMI].

Maapallon magneettikenttä on rauhoittunut lähes viikon kestäneen myrskyämisen jälkeen.  Myrskyisyyteen johtanut kehitys Auringossa alkoi jo elokuun 29 päivänä, jolloin aktiiviset alueet AR12673 ja AR12674 kiertyivät Auringon näkyvälle puolelle. Ensin mainitussa alueessa oli vain yksi pieni pilkku (magneettiselta tyypiltään a (alfa^[1]) ja kooltaan 70 ppm^[2]) ja jälkimmäisessä pari suurempaa pilkkua, tyypiltään b (beeta) ja kokoa 260 ppm.

Maapallon lähiavaruuden avaruussäähän vaikutti Auringon pohjoisnavalta ekvaattorille ulottuva korona-aukko. Aurinkotuulen nopeus oli maksimissaan huikeat 1100 km/s tai jopa hieman enemmän. Kuitenkin kello 16.40 UT aikaan sen nopeus romahti noin 350 km/s. Samaan aikaan aurinkotuulen tiheys kasvoi liki 40 hiukkaseen per cm³ kun sitä enne se oli ollut 5 ppcm³. 

Aurinkotuulen hidastumisen myötä IMF-kentän voimakkuus kasvoi  noin 14 nT kun aikaisemmin se oli ollut noin 6 nT. IMF:n pohjois-etelä-suuntainen komponentti (Bz) saavutti arvon Bt=-10 nT noin kaksi tuntia myöhemmin mutta se vaihtui nopeasti lähes samansuuruiseksi mutta vastakkaiseksi kentäksi. Bz-komponentin voimkkuus laski vielä saman (UT)vuorokauden aikana nollaan.

Elokuun 30 päivänä alue AR12673 oli kooltaan 70 ppm ja tyypiltään alfa. Alueen AR12674 koko oli 260 ppm ja tyypiltään se oli beeta. Alueella havaittiin c1.3, C5.2 ja C1.3 -luokan flarepurkaukset. Tässä vaiheessa alueen aktiivisuus oli jo merkittävä ja lisää flarepurkauksia oli jo odotettavissa.

Aurinkotuulen nopeus pysytteli  noin 370 km/s lähes koko vuorokauden, hiukkastiheyden ollessa noin 6 ppcm³. IMF kentän voimakkuus oli noin 3,5 nT ja Bz-komonentti poikkoili nollan molemmin puolin, maksimi ollessa Bz=-4 nT.

Auringonpilkkuryhmä 2673.

Elokuun 31 päivänä aktiivisen alueen AR12674 koko oli kasvanut 490 ppm (kasvua edellisestä päivästä 230 ppm ja nyt jo paljain silmin näkyvissä^[3] tarkkasilmäisimmille) mutta sen magneettinen rakenne oli edelleen beetta-tyyppiä. AR12673 oli pysynyt kooltaan ja tyypiltään edellispäivän kaltaisena.

Maapallon lähiavaruuden avaruussäähän vaikutti Auringon pohjoisnavalta ekvaattorille ulottuva korona-aukko. Magneettikentässä kehittyi ensimmäinen alimyrsky, Kp-indeksi saavutti maksimiarvon 5 1/3. Kestoa myrskyllä oli noin 9 tuntia, ja rauhattomuutta kesti illan iltayöhön asti.

Aurinkotuulen nopeus kasvoi aamupäivän (UT-aikaa) aikana noin 600 km/s. hiukkastiheys pysytteli  noin 15 ppcm³ mutta aamulla koettiin lyhytkestoinen nousu, jolloin hiukkastiheys saavutti hetkellisesti 125 ppcm³ arvon. Samaan aikaan IMF-kentän voimakkuus kasvoi yhtä lyhytaikaisesti noin 32 nT ja Bz-komponentti poukkoili villisti pohjoisen ja eteläsuunnan välillä maksimiarvon ollessa kummassakin suunnassa noin 20 nT.

Auringonpilkkuryhmä 2673 magneettinen rakenne.

Syyskuun 1 päivänä AR12773 oli kasvanut vain 10 ppm ja oli kooltaan nyt 80 ppm. Sen magneettinen tyyppi oli pysynyt muuttumattomana ja oli alfa-tyyppiä. Alue AR12674 oli kuitenkin edelleen hurjassa kasvussa, koko oli kertynyt edellisestä päivästä 280 ppm ja nyt sitä oli 770 ppm. Koko oli jo niin suuri, että se oli helposti nähtävissä paljain silmin. Magneettinen tyyppi oli edelleen beeta ja alueella havaittiin C2.0 ja C1.4-luokan flarepurkaukset.

Aurinkotuulen nopeus kiihtyi edellisen vuorokauden arvosta, saavuttaen  noin 660 km/s keskinopeuden. Aurinkotuulen hiukkasmäärässä koettiin voimakasta vaihtelua maksimin ollessa noin 20 ppcm³. Lopulta se asettui noin 10 ppcm3. IMF-kentän voimakkuus oli noin 8 nT ja Bz-komponentti jälleen poukkoili etelän ja pohjoisen välillä, maksimi etelänsuuntainen arvo oli Bz=-7,5 nT.

Syyskuun 2 päivänä AR12763 oli muuttumaton kooltaan ja tyypiltään, ainoa muutos oli seitsemän hyvin pienen penumbrattoman pilkun ilmaantuminen pääpilkun eteläpuolelle. Alueen AR12774 koko pysytteli edellispäivän 770 ppm:ssä mutta ryhmä sai viisi uutta pilkkua ja sen tyyppi muuttui beeta–gammaksi. Alueella havaittiin c1.1 ja c1.0-luokan flarepurkaukset.

Aurinkotuulen nopeus asettui noin 600 km/s vauhtiin, joskin siinä oli havaittavissa nopeuden vähentymistä.  Hiukkastiheys oli vuorokauden alkupuolella noin 15 ppcm3 mutta se putosi yllättäen noin 5 ppcm³loppuvuorokauden ajaksi. IMF-kenttä oli rauhoittumaan päin ja sen voimakkuus lasku aamun 8 nT noin 3 nT. BX-komponentti päätyi pukkoilemaan nollan molemmin puolin noin 3 nT voimakuudella.

Auringonpilkkuryhmä 2674.

Syyskuun 3 päivänä alue AR12673 oli hieman pienentynyt (-20 ppm) ja oli kooltaan 60 ppm. Alueen kompleksisuus oli jonkin verran lisääntynyt ja nyt se luokiteltiin beeta-tyypiksi.  Alueella havaittiin C1.1-luokan flarepurkaus. Alue AR12674 puolestaan oli hieman kasvanut, koko nyt sillä oli 810 ppm. Sen magneettinen tyyppi oli säilynyt edellisen päivän kaltaisen ja oli siis beeta–gamma-tyyppiä. Voimakkaita flarepurklauksia ei havaittu.

Aurinkotuulen nopeus laski edelleen ja saavutti noin arvon 500 km/s. Hiukkastiheys kohosi lukemaan 15 ppcm³. IMF-kentän voimakkuusa oli noin 4 nT ja Bz-komponentin vaihtelu oli aikaisempaa rauhallisempaa. Ennen vuorokauden päättymistä se päätyi lukemaan Bz=-4 nT.

Syyskuun 4 päivänä alue AR12673 oli kasvanut merkittävästi. Nyt sen koko oli 130 ppm ja kompleksisuus oli tyyppiä beeta-gamma-delta. Tässä vaiheessa alueen aktiivisuus kasvoi merkittävästi ja vuorokauden aikana havaittiin neljätoista voimakasta flarepurkausta, joukossa seitsemän M-luokan purkausta. Voimakkain flare oli M5.5.  Alueen AR12674 koko kasvoi 930 ppm:aan mutta sen magneettinen rakenne hieman yksinkertaistui beetaksi. Alueella havaittiin vain yksi C1.1-luokan flare.

Auringonpilkkuryhmän 2674 magneettiken rakenne.

Aurinkotuulen nopeus oli maltilliset 500 km/s mutta siinä oli havaittavissa vähäistä kasvua. Hiukkastiheys oli noin 15 ppcm³mutta vuorokauden loppupuolella vaihtelua oli hieman enemmän: maksimiarvo oli 25 ppcm³ja minimi noin 12 ppcm³. Aurinkotuulen tiheyden vaihtelun aikana myös IMF-kentässä oli havaittavissa vaihtelua, maksimi oli noin 8 nT ja minimi noin 3 nT. Bz-komponentti heilahteli voimakkaasti pohjoisen ja etelän välillä maksimin ollessa noin Bz= 8,5 nT ja noin Bz=-7 nT.

Syyskuun 5 päivänä alue AR12673 oli kasvanut voimakkaasti ja se saavutti 680 ppm koon. Näin ollen se oli paljain silmin nähtävissä. Alueen kompleksisuus säilyi beeta-gamma-deltassa ja siinä havaittiin kaksitoista voimakasta flarea. Viisi flare oli M-luokkaa ja voimakkain M4.2 Alue AR12674 piennei hiukan mutta sen koko oli 740 ppm ja näkyi paljain silmin. Magneettinen rakenne oli edelleen beeta ja voimakkaita flarepurkauksia ei havaittu.

Aurinkotuulen nopeus laski liki 600 km/s arvoon noin 470 km/s. Hiukkastiheydessä oli vaihtelua ja vuorokausi päättyi arvoon noin 12 ppcm³. IMF-kenttä oli rauhallinen noin 4 nT voimakkuudella ja Bz-komponetti vaihteli nollan molemmin puolin. Vuorokauden päättyessä kentän suunta kääntyi pohjoiseen ja voimakkuus oli noin 2 nT.

X9.9-luokan flarepurkaus 6.9.2017.

Syyskuun 6 päivänä alue AR12673 oli edelleen kasvanut. Nyt sen koko oli 880 ppm ja magneettinen tyyppi oli edelleen beeta-gamma-delta. Kaikkiaan seitsemän voimakasta falre havaittiin, niiden joukossa kaksi X-luokan flarea, joiden voimakkuudet olivat X2.2 ja X9.3 (katso http://tu-revontulet.blogspot.nl/2017/09/voimakas-flarepurkaus.html). Alue AR12674 pysytteli rauhallisena ja sen koko oli hieman pienentynyt ollen nyt 680 ppm. Flarepurkauksia ei havaittu.

Aurinkotuulen nopeus oli lähes koko vuorokauden noin 450 km/s tuntumassa mutta aivan vuorokauden viimetunteina tuulennopeus kasvoi arvoon 570 km/s. Hiukkastiheys oli noin 7 ppcm³ mutta siinä oli lyhytaikaisia vaihteluita. Vuorokauden loppupuolella hiukkastiheys nousi noin 15 ppcm³. IMF-kentän arvo oli noin 3 nT tuntumassa mutta ennen vuorokauden vaihtumista kentän arvo nousi noin 15 nT. Bz-komponentissa oli havaittavissa sama kehitys, päivällä lukema oli lähellä nollaa hyvin rauhallisesti mutta illan viimeisien tuntien aikana se kohosi arvoon 14 nT ja suunta pohjoiseen.

Syyskuun 7 päivänä molemmat isot pilkkuryhmä olivat kiertyneet lähelle Auringon länsireunaa mutta olivat edelleen hyvin kookkaita. Alue AR12673 oli kerännyt kokoa ollen nyt 960 ppm. Kompleksisuu oli edelleen beeta-gamma-delta ja alue oli hyvin aktiivinen. Kaikkiaan kaksitoista voimakasta flare esiintyi joista voimakkain oli X1.3-luokkaa. Alue AR12674 oli muuttumaton, koko 680 ppm ja tyyppi beeta.

Aurinkotuulen vauhti  näytti hidastuvan vuorokauden aikana mutta illan tulle se kohosi arvoon  700 km/s.  Hiukkastiheys putosi noin 20 ppcm³ arvoon 8 ppcm³. IMF-kenttä oli arvossa 10 nT mutta illan tullen se kohosi voimakkaaseen noin 30 nT arvoon. Bz-komponetti pysytteli nolla tuntumassa kunnes illalla se painui kohti etelää ja saavutti maksimiarvon 32 nT. Näin voimakas eteläsuuntainen kenttä yhdistettynä aurinkotuulen kohtalaisen suureen arvoon merkitsi voimakkaita revontulia 8. päivän aamuyöstä Suomen aikaa. Ursan Taivaanvahdin mukaan näitä onnistuttiin joillakin Suomen paikkakunnilla havaitsemaan.

Syyskuun 8 päivänä alue AR12673 oli ennätys aktiivinen vaikka flarepurkaukset eivät enää X-luokaan yltäneetkään. Flareja havaittiin kaikkiaan kuusitoista ja voimakkain oli M8.1-luokkaa. Koko alueella oli 1000 ppm mutta sen näkymistä paljain silmin vaikeutti viisto havaintokulma Auringon kiekon länsireunalla. Magneettinen tyyppi oli edelleen beeta-gamma-delta. Alueen AR12674 pieneni ja se oli nyt 600 ppm. Myös tämä alue oli jo niin lännessä, että paljain silmin näkyminen oli mahdollista vain kaikkein tarkimman näkökyvyn omaaville havaitsijoille. Alueella ei esiintynyt flarepurkauksia.

Aurinkotuulen nopeus pysytteli hyvin korkeassa noin 750 km/s arvossa. Koettiinpa erittäin lyhytaikainen aurinkotuulen puuska jonka nopeudeksi mitattiin noin 1100 km/s. Aurinkotuulen hiukkastiheys oli noin 5 ppcm³ . IMF-kenttä oli avuorokauden alussa korkea noin 27 nT mutta se heikkeni vuorokauden edistymisen myötä, vuorokauden päättyessä se oli tasainen noin 6 nT voimakkuinen. Bz-komponentti oli lähes koko vuorokauden ajan suunaltaan etelään, tosin lyhyitä pohjoisen sunntaisia piikkejä havaittiin. Vuorokauden päättyessä Bz-komponetti oli lähellä nollaa.

Syyskuun 9 päivänä alue AR12673 oli kiertynyt Auringon länsireunan taakse, vain aivan pieni kaistale alueesta oli vielä näkyvissä. Kokoa alueella oli ennätykselliset 1010 ppm. Alue jatkoi aktiivista toimintaansa ja siellä havaittiin yksitoista flarea, voimakkain oli M3.7. Alue AR12674 yllättäen kääntyi kasvuun. Nyt sen koko oli 650 ppm mutta sen magneettinen tyyppi pysytteli beetana ja flarepurkauksia ei havaittu.

Aurinkotuulen nopeus oli noin 600 km/s mutta se nous vielä ennen vuorokauden päättymistä lukemiin noin 700 km/s. Aurinkotuulen hiukkastiheys oli noin 6 ppcm³ . IMF-kentän voimakkuus oli noin 5 nT ja Bz-komponentti vaihteli pohjoisen ja etelän välillä. Bz.komponentin maksimiarvo oli Bz=5 nT.

Syyskuun 10 päivä. Alue AR12673 on poistunut näkyvistä mutta sen uskotaan pysyttelevän edelleen hyvin aktiivisena. Voimakkaiden flarepurkausten todennäköisyydet ovat korkeat: C 99 %, ; 80 % ja X 50 %. Kokoa alueella on sen verran runsaasti, että se todennäköisesti ilmaantuu näkyville itäreunan takaa parin viikon kuluttua. Alue AR12674 on edelleen Auringon länsireunalla. Alueen koko pienenee ollen nyt 560 ppm ja voimakkaiden flarepurkausten todennäköisyyksinä pidetään c 30 % M 5 % ja X 1 %. Alueen koko tässä vaiheessa on sen verran pieni, että jos uutta kasvua ei ilmaannu, niin se ehtii poistua Auringon pinnalta ennen kuin se ehtii kiertyä uudelleen näkyviin hieman yli kahden viikon kuluttua.

Huomautukset

[1] Auringonpilkkujen ja aktiivisten alueiden magneettiset tyypit ovat:

a (alfa) on yksinapainen

b (beeta) kaksinapaiset erilliset pilkut

g (gamma) kompleksinen alue, jossa on positiivisia (S) ja negatiivisia(N) napoja satunnaisesti siten, että ryhmää ei voi luokitella kaksinapaiseksi

b–g kaksinapainen pilkkuryhmä mutta sen kompleksisuus on sellainen, että suoria vuoviivoja navasta toiseen ei voi piirtää

d (delta) umbrassa vastakkainen napaisuus kuin penubran alueella

b–d ryhmä, jonka napaisuus on beeta-tyyppiä mutta siinä on yksi tai useampia delta-tyypin pilkkuja

b–g–d ryhmä, joka on rakenteeltaan beeta–gamma-tyyppiä mutta siinä on yksi tai useampi delta-tyypin pilkku

g–d ryhmä jolla on gamma-tyypin rakenne mutta siinä on yksi tai useampi delta-tyypin pilkku.

Yli puolet havaituista auringonpilkuista tai ryhmistä ovat tyypiltään joko alfa tai beeta tyyppiä. Kuitenkin suurikokoisimmat ryhmät ovat yleensä kompleksisia. Suurikokoiset kompleksiset pilkkuryhmät ovat yleensä aktiivisia ja suurin osa Auringossa tapahtuvista flare-purkauksista tapahtuu juuri näissä ryhmissä.

[2] Pilkkujen ja pilkkuryhmine koko ilmoitetaan Auringon näkyvän kiekon miljoonasosina (ppm).

[3] Paljain silmin näkymisen raja vaihtelee voimakkaasti havaitsijan näkökyvyn mukaan. Tarkkasilmäisimmät voivat nähdä voimakaskontrastisen pilkun tai pilkkuryhmän Auringon kiekon keskivaiheilla silloin, kun pilkkuryhmän koko on noin 400 ppm. Tavallisen näkökyvyn omaava henkilö voi nähdä pilkun, kun kokoa on noin 700 ppm (kirjallisuuden mukaan). 

Pilkun erottumiseen vaikuttaa myös säätilanne, erityisesti ohuet yläpilvet, joita ei edes pane merkille, ilmamassan kosteus ja hajavalo. Paljain silmin pilkkuja havaitessa pitäisikin käyttää esimerkiksi sopivasta pahvilaatikosta tehtyä katselulaitetta, joka estää hajavalon pääsyn silmiin, himmentää silmiin pääsevää valoa (pupillit laajenevat ja erotuskyky kasvaa) ja estää samalla sokaistumasta vahingossa kirkkaasta auringonvalosta. Itse olen saanut tällaisesta katselulaitteesta hyviä kokemuksia.

OVATION - 30 minuutin ennuste

OVATION (Oval Variation, Assessment, Tracking, Intensity, and Online Nowcasting)
revontulien ennustemalli näyttää ennustettujen revontulien voimakkuuden ja paikan. Mitä voimakkaampaa revontulivalo on sitä kirkkaampi vihreä – keltainen – punainen väri on. Kuva on "reaaliaikainen" ja päivittyy puolen tunnin välein.

Ennuste perustuu tosiaikaiseen aurinkotuulen mittaukseen Lagrangen pisteessä L1 sijaitsevassa ACE-luotaimessa, josta lasketaan kuluvan 30 minuuttia ennen kuin aurinkotuulen hiukkaset saapuvat Maan magneettikenttään. 30 minuutin viive perustuu 800 km/s aurinkotuulen nopeuteen ja on suoraan verrannollinen todelliseen aurinkotuulen nopeuteen. Todellisuudessa viive vaihtelee alle 30 minuutista tuntiin riippuen aurinkotuulen nopeudesta.

Auringon valaisema maapallon puoli on merkitty kartassa seuraavasti: merialueella on vaaleammalla sinisellä ja maa-alueet vaaleilla väreillä. Revontulia voi yleensä nähdä noin tunnin auringonlaskun jälkeen ja noin tunnin ennen auringonnousua välisenä yöaikana. Pirkanmaalla revontulia ei yleensä nähdä kesäaikana.  Elokuun puolivälistä lähtien yön pimeimpinä hetkinä niiden näkyminen on mahdollista.

Kartassa punaisena näkyvä viiva on noin 1000 km etelään ennustetusta revontulien paikasta ja tämän viivan pohjoispuolella on revontulien näkyminen mahdollista selkeän sään aikana.

OVATION ennustemalli perustuu kokemusperäiseen tietoon revontulten synnystä ja esiintymisestä.  Mallin on kehittänyt Patrick Newell’in johtama työryhmä Johns Hopkins yliopiston sovelletun fysiikan laboratoriossa. Malli ottaa huomioon aurinkotuulen lisäksi interplanetaarisen avaruuden magneettikentän (IMF) tilan. Malli pyrkii ennakoimaan revontulien energian lähellä maapalloa revontulien esiintymisvyöhykkeessä 60–1000 km korkeudella.

Animaatio viimeksi kuluneeseen vuorokauteen löytyy osoitteesta

http://www.swpc.noaa.gov/products/30-minute-aurora-forecast