Viimeksi kuluneen vuorokauden aikana pilkkuryhmä AR 13590 (N18 E12) ei ole tuottanut X-luokan flarepurkauksia, mutta on kuitenkin ollut hyvin aktiivinen ja sen alueella on esiintynyt useita M-luokan purkauksia. Pilkkuryhmän koko on edelleen kasvanut ja on nyt 1 150 ppm, joten sen pitäisi näkyä paljain silmin suhteellisen helposti. Pilkkuryhmän suurin pilkku on hyvin suuri, joten sekin auttaa näkymisessä.
Pilkkuryhmän AR 13590:n luokitukset ovat pysyneet lähes muuttumattomina (pilkkuryhmän tyyppi on nyt Fkc), joten sen kyky tuottaa X-luokan purkauksia on edelleen hyvin suuri. X-luokan flaren todennäköisyys on 20 % ja protoni-ilmiöt ovat 5 %:sti todennäköisiä. Näin ollen pilkkuryhmässä tultaneen näkemään edelleen voimakkaita purkauksia.
Auringosta lähti 21. päivän aikana CME-pilvi, jonka reitti vie sen hieman maapallon ohi liikesuunnassa etupuolelta. Vain vähäinen laajentuneen pilven kärki hipaisee maapalloa, joka tapahtuu vain hieman ennen kuin aurinkotuulen tihentymä (CH HSS) saavuttaa maapallon. Näiden yhteisvaikutuksesta magneettikenttään voi kehittyä pienehkö myrsky helmikuun 25. päivän aikana, luultavasti alkuillasta.
Ennuste
Yö 24./25. on tavanomainen. Etenkin aamupuolella yötä revontulet ovat mahdollisia Lapissa ja Pohjois-Suomessa. Aivan eteläiseen Suomeen nämä reposet eivät ulotu.
Yö 25./26. on jo selvästi aktiivisempi. Magneettisen myrskyn odotetaan kehittyvän iltayöstä. Jos näin käy, silloin revontulista voitaneen tehdä havaintoja koko maassa, jopa etelärannikolla on pieni mahdollisuus. Myrsky tai vähintäänkin magneettinen häiriö kuitenkin laantuu nopeasti aamuyön aikana, joten puolenyön jälkeen revontulia voitaneen nähdä vain Lapissa. Näin, jos ennusteiden ajoitus toteutuu.
Yö 26./27. on jälleen hyvin tavanomainen. Revontulia voitaneen nähdä Lapissa ja mahdollisesti Pohjois-Suomessa, muualla niitä tuskin nähdään.
Jos et ole seurannut parina viimepäivänä tapahtuneista X-luokan flarepurkauksia, voit lukea niistä alla olevista artikkeleista tai klikkaamalla näitä linkkejä:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Voit kommentoida kunhan pysyt aiheessa. Kaikki kommentit tarkastetaan ennen julkaisua. Toimituksen kelvottomiksi katsomat viestit saavat arvoisensa lopun.