Tällä hetkellä avaruussää näyttää hyvin rauhalliselta. Rauhallisuus ei kuitenkaan jatku kovinkaan pitkään sillä Maata kohti on tulossa vähäinen, mutta ennusteiden mukaan kuitenkin tiheydeltään riittävä CME-pilvi. Pilven tihein kohta ohittaa maapallon mutta sen reuna-alue voi vaikuttaa magneettikentän tilaan 4.2. päivän aikana. Päivän kääntyessä yöksi ennusteen (NOAA SWPC 2024 Feb 03 0030 UTC) mukaan kehittyy heikko magneettinen myrsky, joka aiheuttaa revontulia korkeille leveyksille. Myrskyn kehittymiseen vaikuttaa se, että CME-pilven kanssa samaan aikaan aurinkotuulen tihentymä (CH HSS), johon liittyy IMF-kentän suunnan muuttuminen kohtia etelää, saavuttaa maapallon radan.
Ennuste
Yö 3./4. on erittäin rauhallinen. Himmeät revontulet ovat mahdollisia Pohjois-Lapissa. Etelä-Lapissa on pienehkö mahdollisuus nähdä niitä aamupuolella yötä. Muualla Suomessa revontulia tuskin nähdään.
Yö 4./5. Illan hämärtyessä voidaan odottaa revontulien näkyvän aluksia Lapissa ja myöhemmin yöllä myös muualla Suomessa. Jos magneettinen myrsky todella kehittyy, ennusteen mukaan se on voimakkaimmillaan aamupuolella yötä (kello 02 – 05) ja sen jälkeen se alkaa heiketä. Voimakkaimpien hetkien aikana revontulia voitaneen nähdä myös etelärannikolla.
Yö 5./6. Magneettisen myrskyn jäljiltä magneettikenttä on edelleen rauhattomassa tilassa, josta syystä revontulet ovat mahdollisia Keski-Suomen leveydelle asti. Revontulet ovat kuitenkin hyvin rauhallisia kaaria tai pelkästään revontuliaharsoa. Lapissa revontulet voivat olla jonkin verran aktiivisempia.
--
Yllä esitetty ennuste on tehty NOAA SWPC:n laatiman ennusteen perusteella. Tässä tilanteessa kuitenkin se tuntuu hieman optimistiselta (CH HSS:n merkitys tuntuu ylikorostuneelta) ja tästä syystä revontuliharrastajien pitäisi seurata tilanteen kehittymistä esimerkiksi Tampereen Ursan revontulikamerasta etenkin yön 4./5. aikana. Iltayöstä muidenkin, pohjoisessa olevien revontulikameroiden seuranta on varmasti hyödyllistä, sikäli kun selkeää säätä jossakin on. Revontulikameroiden avulla voi sitten arvioida kuinka hyvät mahdollisuudet omalla havaintopaikalla on revontulien näkymiseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Voit kommentoida kunhan pysyt aiheessa. Kaikki kommentit tarkastetaan ennen julkaisua. Toimituksen kelvottomiksi katsomat viestit saavat arvoisensa lopun.