keskiviikko 21. helmikuuta 2024

Revontuliennuste 21. – 24.2.2024

Auringon aktiivisuus on viimepäivinä ollut rauhallista. Ainoa mielenkiintoinen poikkeus on pilkkuryhmä AR 13590 (N17 E51), jonka koko on kasvanut selvästi ja on nyt 760 ppm. Pilkkuryhmä on hieman hajanainen Fki-tyyppiä, mutta sen koko olisi riittävä, jotta se näkyisi paljain silmin. Saattaa olla, että i-tyyppinä pilkkuryhmän hajanaisuus johtaa matalampaan kontrastiin ja paljain silmin sen näkeminen on vähintään haastavaa. Sääennuste Tampereelle kertoo pilvisyydestä lähipäivinä, joten ryhmän näkyvyyttä on hieman vaikea todeta. Jos kuitenkin pilvisyys jossain päin repeilee, niin Taivaanvahtiin voi raportoida mahdollisesta pilkkuhavainnosta.

Lähivuorokausien avaruussää näyttää muodostuvan hyvin rauhalliseksi. Edellä kerrotulle pilkkuryhmälle AR 13590 SWPC ennustaa 5 % todennäköisyyttä tuottaa X-luokan flarepurkaus ja vain 1 % todennäköisyyttä muihin protoni-ilmiöihin. Vaikka lukemat ovat alhaisia, niin voimakkaan purkauksen mahdollisuus on silti olemassa.

Maapallon kohtaaman aurinkotuulen tiheys on hieman nousussa ja ennustejakson viimeisen vuorokauden aikana kohdataan varsinainen tihentymäspiraali. Tähän liittyy IMF-kentän suunnan vaihtuminen kohti pohjoista, jonka muutosvaiheessa koettaneen hieman epävakautta avaruussäässä.

Ennuste

Yöt 21./22., 22./23. ja 23./24. muodostuvat rauhallisiksi. Revontulia voitaneen nähdä Pohjois-Lapissa. Sielläkin ne ovat hyvin rauhallisia ja himmeitä vöitä tai kaaria. Tähän vuoden aikaan kuitenkin revontuliherkkyys alkaa hiljalleen kohota, joten rauhallisessakin avaruussään tilanteessa on pieni mahdollisuus suhteellisen näyttäviin revontuliin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Voit kommentoida kunhan pysyt aiheessa. Kaikki kommentit tarkastetaan ennen julkaisua. Toimituksen kelvottomiksi katsomat viestit saavat arvoisensa lopun.