tiistai 6. helmikuuta 2024

Revontuliennuste 6. – 9.2.2024

Seuraavan kolmen vuorokauden aikana avaruussää näyttää muodostuvan hyvin rauhalliseksi. Mutta tilanne voi olla tyyntä myrskyn edellä, sillä Auringon yhdestätoista pilkkuryhmästä on kaksi hyvin aktiivisesti toimivaa. Ne kumpikin ovat eteläisellä pallonpuoliskolla. 

Himmeitä revontulia nähtiin Tampereella helmikuun 4. päivän iltana. 
 

Ensimmäinen näistä on AR 13575 (S35 W62) ja sen magneettinen luokitus on b-g-d (beeta-gamma-delta), eli vähintäänkin silmällä pidettävä. Sille ennustetaan 5 % todennäköisyyttä tuottaa X-luokan flarepurkaus ja 10 % todennäköisyyttä tuottaa protoni-ilmiöitä.

Toinen pilkkuryhmä on AR 1376 (S16 E56). Sen koko on tällä hetkellä 610 ppm ja magneettinen luokitus b-d. Sille ennustetaan 10 % todennäköisyyttä tuottaa X-luokan flarepurkaus ja 5 % todennäköisyyttä protoni-ilmiöille. Pilkkuryhmän koko on suuri, tosin koon kasvu näyttää jo pysähtyneen. Kasvaako pilkkuryhmä lähivuorokausien aikana, jolloin sen aktiivisuuskin voi kasvaa, vai joko se on saavuttanut suurimman kokonsa, se nähdään varmasti lähivuorokausien aikana. Jos kasvua tapahtuu, pilkkuryhmä voi tulla paljain silmin nähtäväksi.

Ennuste

Yö 6./7. Maan magneettikentän vähäinen rauhattomuus saattaa tuoda iltayöstä revontulia kohtalaisen laajalle alueelle Lapista Keski-Suomeen. Etelämpänä niiden todennäköisyys on pieni mutta ei olematon. Aamupuolella yötä kenttä rauhoittunee ja revontulet ovat mahdollisia vain Pohjois-Lapissa.

Yöt 7./8. ja 8./9. ovat hyvin rauhallisia. Revontulet ovat mahdollisia Pohjois-Lapissa ja Etelä-Lapissa ne ovat mahdollisia mutta ei todennäköisiä. Muualla tulia ei nähdä.

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Voit kommentoida kunhan pysyt aiheessa. Kaikki kommentit tarkastetaan ennen julkaisua. Toimituksen kelvottomiksi katsomat viestit saavat arvoisensa lopun.