Parin viimeksi kuluneen viikon aikaiset auringonpilkkujaksoon nähden epätavalliset pilkkuryhmät ja -määrät ovat nyt menneet. Auringossa on pari pientä pilkkuryhmää ja vain muutama pilkku. Ne eivät juurikaan vaikuta lähiavaruutemme avaruussäähän. Sen sijaan Maata lähestyy aurinkotuulen hyvin voimakas tiivistymä, jossa hiukkastiheys kymmenkertaistuu tavanomaisesta. Samaan aikaan myös aurinkotuulen nopeus kasvaa. Nämä vaikutukset ovat voimakkaimmillaan 9./10. yönä.
Ennuste
Yöt 7./8., 8./9., ja 9./10. ovat Kp-ennusteen mukaan hyvin rauhallisia. Kp-indeksin maksimiarvo on lukemassa 2, joten kovin kirkkaita revontulia ei edes Lapissa nähtäne. Muualla niitä tuskin nähdään lainkaan.
Yö 9./10. on kuitenkin arvoitus. Aurinkotuulen nopea
hiukkastiheyden kasvu ja samaan aikaan nousuun lähtevä aurinkotuulen nopeus luo
voimakkaan dynaamisen paineen maapallon magneettikenttään. Kuten tiedämme,
paineen kasvu muokkaan magneettikentän muotoa ja kasvattaa magneettisen pystön
pituutta. Aiheuttaako nämä avaruussään muutokset myös magneettista
rauhattomuutta tai myrskyn, jää nähtäväksi. En olisi yllättynyt, jos vaikka aktiivisia
revontulia nähtäisiin Etelä-Suomea myöten, vaikka se tapahtuisikin vasta seuraavana yönä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Voit kommentoida kunhan pysyt aiheessa. Kaikki kommentit tarkastetaan ennen julkaisua. Toimituksen kelvottomiksi katsomat viestit saavat arvoisensa lopun.