Auringon aktiivisuus on ollut suhteellisen tasaista viime viikkoina. Tällä hetkellä pilkkuryhmiä on viisi, joista AR 13599 (beeta–gamma–delta, Dai, S13W41) on aktiivisin. Se tuotti eilen (10.3.) kello 12.00 – 12.13 – 12.20 UT M7.3-luokan flarepurkauksen. Purkauksen tuottamat nopeat protonit saavuttivat maapallon magneettikentän noin 30 minuuttia myöhemmin aiheuttaen radioliikenteessä jonkin verran häiriöitä ja katkoksia Afrikassa ja Etelä-Atlantilla. Merkittävää CME-pilveä ei purkaukseen ole liitetty.
Flarepurkaus 10.3. kello 12.15 SDO:n AIA 094 kameran kuvaamana. Purkaus aiheutti vähäisiä radiohäiriöitä nopeiden protonien iskeytyessä maapallon ionosfääriin. Kuva SDO. |
Maapallon lähiavaruuden avaruussää näyttää jatkuvan rauhallisena, lähellä pitkäaikaisia keskiarvoja. Näin ollen geomagneettista myrskyä ja siihen liittyviä revontulia ei ole odotettavissa tämän ennustejakson aikana. Täytyy kuitenkin muistaa, että elämme kevätpäiväntasaukseen liittyvää revontuliherkkää aikaa, joten tavallista heikommat avaruussään tapahtumat voivat tuottaa ainakin himmeitä revontulia olosuhteissa, joissa muulloin ei revontulia nähtäisi lainkaan.
Ennuste
Yöt 11./12. ja 12./13. ovat rauhallisia. Revontulet ovat mahdollisia Lapissa ja ensimmäisenä yönä myös Pohjois-Suomessa. Muualla niiden todennäköisyys on hyvin pieni.
Yö 13./14 on edellisiä öitä rauhallisempi. Himmeät revontulet ovat mahdollisia vain Pohjois-Lapissa, ja silläkään todennäköisyys niiden näkymiselle on todella pieni. Jos olet Inarissa tai Enontekiössä, niin selkeänä yönä niiden näkemiseksi pitäisi hakeutua täysin valosaasteettomalle alueelle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Voit kommentoida kunhan pysyt aiheessa. Kaikki kommentit tarkastetaan ennen julkaisua. Toimituksen kelvottomiksi katsomat viestit saavat arvoisensa lopun.