Viime viikonlopun tapahtuma saattaa toistua, sillä Auringosta on tulossa suoraan kohti maapalloa tiheähkö CME-pilvi. Sen odotetaan törmäävän maapallon magneettikenttään tänään iltapäivän kuluessa. NOOAn Kp-indeksin ennusteessa G1-luokan magneettinen myrsky alkaa viimeistään alkuillasta ja saavuttaa G2-tason viimeistään iltayöstä. Myrsky jatkuu aamun tunneille asti ja laantuu huomenna aamupäivän aikana. Seuraavanakin ja kolmantena yönä magneettikentän rauhattomuus jatkuu ennen lopullista laantumistaan.
Kuva Pexels/Suomi Photography. |
Ennuste
Yö 11./12. Revontulet ilmaantuvat taivaalle koko maassa illan hämärtyessä riittävästi. Revontulia nähtäneen aina etelärannikolla asti. Illan vaihtuessa yöksi, revontulitoiminta edelleen aktivoituu ja niiden näkeminen on mahdollista myös Virossa. Näin voimakkaan (G2) magneettisen myrskyn aikana Keski- ja Etelä-Suomen taivaalla revontulikruunun näkyminen on mahdollista ja Lapissa ja Pohjois-Suomessa revontulien ulottuminen etelänpuolelle taivasta on hyvin yleistä.
Pilvisyysennusteen mukaan ensiyönä revontulia on mahdollista nähdä kapealla kaistaleella Kemijärven seutuvilta jonkin matkaa länteen. Pieni aukko pilvipeitteessä alkuillasta näyttäisi olevan myös Airistolla ja Ahvenanmaalla. Muualla maassa on jatkuvaa pilvisyyttä koko yön.
Yöt 12./13. ja 13./14. ovat suhteellisen aktiivisia edellisen yön magneettisen myrskyn jäljiltä. Revontulia voitaneen nähdä Lapista Keski-Suomen leveyksille ja jälkimmäisenä yönä ehkä Etelä-Suomen pohjoisosiin asti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Voit kommentoida kunhan pysyt aiheessa. Kaikki kommentit tarkastetaan ennen julkaisua. Toimituksen kelvottomiksi katsomat viestit saavat arvoisensa lopun.