Maapallomme on kohdannut aurinkotuulen tihentymän ja se on nostanut hiukkastiheyttä jonkin verran lähiavaruudessa. Aurinkotuulen nopeus on ollut jo jonkin aikaa hieman korkeampi kuin keskimäärin, mutta muutos ei kuitenkaan ole merkittävä. Lähitunteina aurinkotuulen tiheys laskee tavanomaiseksi ja myös nopeus putoaa lähemmäksi normaalia. Seuraava tihentymä kohdattaneen 30. lokakuuta aikana, mutta sen mahdolliset vaikutukset eivät näy vielä tässä ennusteessa.
Tällä hetkellä Auringossa on viisi aktiivista pilkkuryhmää, joista aktiivisimmat (AR 2887 ja AR 2889) ovat tuottaneet koko joukon C-luokan flarepurkauksia, mahtuupa mukaan kaksi M-luokan purkaustakin. Tällä hetkellä ennustetaan C-luokan purkaukselle 70 % ja M-luokan purkaukselle 25 % todennäköisyyttä lähimmän vuorokauden aikana. X-luokan purkauksen todennäköisyys on myös koholla ja sille lasketaan 10 % todennäköisyys.
Koska pilkkuryhmät ovat jakaantuneet suhteellisen tasaisesi Auringon eteläiselle puoliskolle, flarepurkauksen sattuessa maapallon ionosfääriin päätyy runsaasti nopeita protoneita, joiden seurauksena voidaan kokea ”radiokelejä” päiväpuolella palloamme. Jos mahdollinen flarepurkaus on riittävän voimakas, se voi aiheuttaa CME-purkauksen, jonka vaikutukset voidaan kokea maapallolla tämän ennustejakson lopulla tai seuraavan jakson aikana.
Ennuste
Yöt 27./28., 28./29. ja 29./30. tulevat olemaan hyvin rauhallisia. Kp-indeksi pysyttelee yön aikaisessa maksimilukemassa Kp3, jolloin revontulet ovat mahdollisia Lapissa ja Pohjois-Suomessa. Keski-Suomessa revontulien mahdollisuus on vähäinen. Lapissa mahdolliset revontulet ovat tavanomaisia, mutta Pohjois-Suomessa hyvin rauhallisia ja jos etelämpänä revontulia näkyy, niin ne ovat hyvin himmeitä, ehkä vain kameralla havaittavia.
Vastaava toimittaja Kari A. Kuure. Tässä blogissa julkaistaan tietoja avaruussäästä ja revontuliennusteita. Tätä blogia päivitetään yleensä syyskuusta huhtikuuhun, joissakin tapauksessa jo elokuussa voidaan ennuste julkaista jos odotettavissa on näyttävät revontulet. Voi kommentoida ennusteita rakentavassa hengessä ja erityisesti arviot toteutuneiden revontulien näkymisestä eripuolelta Suomea ovat tervetulleita.
keskiviikko 27. lokakuuta 2021
Revontuliennuste 27. — 30.10.2021
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Voit kommentoida kunhan pysyt aiheessa. Kaikki kommentit tarkastetaan ennen julkaisua. Toimituksen kelvottomiksi katsomat viestit saavat arvoisensa lopun.