tiistai 30. huhtikuuta 2024

Revontuliennuste 30.4. – 3.5.2024

Auringossa on kuusi pilkkuryhmää, joista AR 13654 on selvästi aktiivinen ja se on luokiteltu magneettisesti beeta–gamma–delta:ksi. Sen sijainti Auringon kiekolla on sellainen, että sen alueella tapahtuneet purkaukset kulkeutuvat suoraan maapallon tuntumaan. Pilkkuryhmä tuottikin eilen M3-luokan flarepurkauksen. Lähivuorokausina edelleen on M-luokan purkaukset mahdollisia, vaikka voimakkaammatkaan flaret eivät ole täysin pois suljettuja.

Tämä muutama vuorokausia sitten ottamani kuva Auringosta näyttää pikkuryhmän AR 13654 olevan melko keskellä Auringon kiekkoa. Nytteminen se on siirtynyt enemmän oikelle ja on paikassa, jossa ryhmässä tapahtuvat mahdolliset purkaukset vaikuttavat kaikkein voimakkaimmin maapallon lähiavaruuden avaruussäähän. Kuva © Kari A. Kuure.
 

Maapalloa lähestyy pienehkö CME-pilvi, jonka arvioidaan saapuvan maapallon radalle toukokuun 2. päivän yönä. Pilven saapuminen voi aiheuttaa magneettikenttään rauhattomuutta, mutta magneetista myrskyä se tuskin saa aikaan.

Ennuste

Yö 30./1. on erittäin rauhallinen. Revontulia tuskin esiintyy edes Lapissa niillä korkeuksilla, jossa yö olisi riittävän tumma niiden näkymiselle.

Yö 1./2. on jonkin verran aktiivisempi, johtuen saapuvasta CME-pilvestä. Riippuen pilven saapumisajankohdasta himmeät revontulet ovat mahdollisia Keski-Suomen ja Etelä-Suomen pohjoisosassa yön pimeimpinä tunteina. Pohjois-Suomessa ja Lapissa alkaa olla liian valoisaa edes voimakkaimpien revontulien näkymiselle.

Yö 2./3. on hieman rauhallisempi versio edellisestä yöstä. Himmeät revontulet ovat mahdollisia samalla alueella kuin edellä, joskaan ei aivan yhtä todennäköisiä.

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Voit kommentoida kunhan pysyt aiheessa. Kaikki kommentit tarkastetaan ennen julkaisua. Toimituksen kelvottomiksi katsomat viestit saavat arvoisensa lopun.