Eilen (26.4.2024) koettiin lyhytaikainen magneettinen myrsky aikavälillä 18 – 21 Suomen aikaa. Tilanne kuitenkin rauhoittui nopeasti seuraavaan kolmen tunnin tarkastelujaksoon mennessä. IMF-kentän voimakkuus oli maksimissaan 13 nT ja eteläsuuntainen komponentti Bz= –11 nT kello 18.15 EEST (Suomen kesäaikaa). Geosynkronisella radalla mitattujen vapaiden elektronien huippumäärä oli 825 pfu, joka ei ollut kovinkaan korkea magneettiselle myrskylle. Myrsky olikin hyvin heikko, sillä se saavutti juuri ja juuri G1-luokan rajan. SWPC antoi kuitenkin myrskyhälytyksen, sillä tällaisellakin myrskyllä voi olla vaikutuksia sekä maanpäälisiin että avaruudessa oleviin järjestelmiin ja laitteisiin. Tällä kertaa arvioitiin näiden vaikutusten rajoittuvan vain yli 60° leveyspiirejä korkeammille leveyksille.
Auringon aktiiviset alueet ovat olleet melko rauhallisia, merkittäviä purkauksia ei ole tapahtunut. Lähivuorokausien aikana aktiivisuuden arvioidaan oleva enintään kohtalaista ja X-luokan flarepurkauksen ja muiden protoni-ilmiöiden todennäköisyys on kohtalainen tänään (27.4.) ja pieni huomisen (28.4.) aikana.
Magneettisen myrskyn todennäköisyydeksi arvioidaan korkeille leveysasteille tälle päivälle 50 %, huomiselle 45 % ja ylihuomiselle 30 % todennäköisyyksiä. Ajallisesti nämä korkeimmat todennäköisyydet asettuvat päiväajalle, joka johtuu aurinkotuulen dynaamisen paineen aiheuttamasta magnetosfäärin muodon muuttumisesta. Ilmiö näkyy erityisen selvästi täällä korkeilla leveysasteilla K-indeksien lukemissa.
Myrskyn todennäköisyyteen vaikuttaa myös yli 10 MeV:n protonivuon ennustettu kasvu, joka voi saavuttaa S1 -luokan myrskytason tämän päivän aikana, johtuen flarepurkausten ja aktiivistin pilkkuryhmien sijoittumisesta Auringon pinnalla. Protonivuo asettunee normaaliin kahden seuraavan vuorokauden ajaksi.
Maapallo kohtaa aurinkotuulen tihentymän tämän vuorokauden aikana. Hiukkastiheys on saavuttaa suurimman arvonsa keski- tai iltapäivällä ja tiheys lähtee laskuun huomisen aikana. Normaalitason se saavuttaa 29.4. vuorokauden aikana.
Ennuste
Yö 27./28. on suhteellisen aktiivinen. Revontulet ovat mahdollisia Lapin lisäksi Pohjois-Suomessa ja pieni mahdollisuus niille on myös Keski-Suomen pohjoisosassa. Etelämpänä niiden mahdollisuus on hyvin pieni.
Yöt 28./29. ja 29./30. ovat rauhallisia. Revontulet ovat mahdollisia Etelä-Lapissa, jossa yöt ovat vielä sen verran hämäriä, että niiden näkeminen on mahdollista. Myös Pohjois-Suomessa revontuliharrastajat voisivat olla varuillaan sään ollessa selkeä mutta etelämpänä revontulien mahdollisuutta käytännössä ei ole.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Voit kommentoida kunhan pysyt aiheessa. Kaikki kommentit tarkastetaan ennen julkaisua. Toimituksen kelvottomiksi katsomat viestit saavat arvoisensa lopun.