keskiviikko 30. maaliskuuta 2022

Revontuliennuste 30.3 — 2.4.2022

Aurinko on ollut viimepäivinä aktiivinen ja olemme nähneet useampia flare- ja CME-purkauksia. Lisäksi radiohäiriöitä on ilmaantunut näiden purkausten seurauksena ionosfäärissä tapahtuneiden ionisoitumisen vuoksi. Ensi yön aikana maapallon magneettikenttään törmää 28. päivänä kello 12.00 UTC aikaan havaittu CME-pilvi. Lisäksi tulevaan pilveen on yhdistynyt toinen, samana päivänä kello 20.24 UTC aikaan havaittu CME-pilvi, joten odotettavissa on voimakas magneettinen myrsky. Myrskyn jälkivaikutuksineen ennustetaan kestävän pari yötä.

 
Auringossa on runsaasti pilkkuryhmiä ja muutama niistä on hyvin aktiivisia. Aktiivisuus näkyy myös maapallolla runsaina revontulina.



Ennuste

Yö 30./31. Illan pimetessä tilanne on vielä rauhallinen, mutta muutos tapahtuu hyvin nopeasti. Ensimmäiset merkit tulevasta havaittaneen kello 21 jälkeen, mutta myrsky alkanee pari kolme tuntia myöhemmin. Kp-indeksi ennustetaan kohoavan lukemaan Kp7 ja korkeiden leveyksien K-indeksi hieman viiveellä lukemaan K6. Näin ollen kirkkaita revontulia on odotetavissa koko maassa ja jopa Baltiassa. Myrsky jatkuu lähes heikkenemättä koko loppuyön aina pitkälle seuraavaan päivään. Tällä kertaa myös Keski-Euroopassa on mahdollisuus nähdä revontulia.

Yö 31.3./1.4. Myrsky käväisee hieman alemmissa indeksien lukemissa myöhään iltapäivällä mutta kiihtyy uudelleen voimakkaaksi. Kp-indeksin ennustetaan saavuttavan lukeman Kp6 aamupuolella yötä ja K-indeksikin on yön aikana lukemassa K5 ja vasta seuraavana päivänä se saavuttaa lukeman K6. Revontulia on odotettavissa jälleen koko maassa ja myös Baltiassa (ja Keski-Euroopassa) viimeistään keskiyöstä lähtien aamuun asti.

Yö 1./2. on ilmeisesti rauhallisempi kuin edelliset yöt. Indeksien ennusteiden tarkkuudet ovat selvästi huonompia kuin edellisille öille, joten tämänkin ennusteen toteutuminen tälle yölle on epävarmaa. Maapallo kohtaa aurinkotuulen tihentymän ja samaan aikaan IMF-kentän suunta näyttäisi kääntyvän, jolloin seurauksena voi olla maapallon magneettikentän rauhattomuutta. Edellisten öiden jälkeen magneettikentän tila ei ole vielä täysin palautunut normaaliksi, joten tihentymän kohtaaminen voi aiheuttaa myös tänä yönä pienehkön magneettisen myrskyn, jolloin revontulet ovat mahdollisia koko maassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Voit kommentoida kunhan pysyt aiheessa. Kaikki kommentit tarkastetaan ennen julkaisua. Toimituksen kelvottomiksi katsomat viestit saavat arvoisensa lopun.