Muualla sentään nähtiin revontulia. Esimerkiksi Abiskossa, Ruotsin pohjoisimmassa osassa nähtiin aivan hienot revontulet ensimmäisenä yönä. Samaan aikaan hieman etelämpänä ja idempänä sijaitsevassa Sodankylässä ei revontulia näkynyt. Tämä johtuu siitä, että revontuliovaali kulkee Suomen Lapin yli hieman koillisen – lounaan suunnassa. Hieman aikaisemmin 30. päivän iltana Lapissa oli ilmeisesti jotain revontulia näkynyt.
Space Weather.con sivusto puolestaan kertoi revontulihavaintoja tehdyn laajalti Yhdysvalloissa, jopa niinkin etelässä kuin Coloradossa ja Nebraskassa. Kyseiset osavaltiot sijaitsevat suunnilleen Espanjan leveydellä. Sama sivusto julkaisi tiedotteessaan myös hienon kuvan punaisista revontulista Wyomingista. Nettisivulta löytyy myös muita hienoja revontulikuvia sivulta https://spaceweathergallery.com/ .
Mikä sitten vaikutti siihen, että näkyneet revontulet eivät Suomessa olleet niin kirkkaita kuin odotettiin. Se pääsyys tulikin kerrottua jo aikaisemmin, niiden ajoittuminen oli Suomen kohdalla hieman väärä. Toki avaruussäästä löytyy muitakin selittäviä tekijöitä:
CME-pilven saavuttaessa maapallon radan, samaan aikaan IMF-kentän suunta vaihtui etelästä pohjoiseksi. Vaikka CME-pilvessä oli mukana oma magneettikenttä, niin se oli aika sekasortoinen syystä, että juuri ennen saapumista siihen oli yhdistynyt myöhemmin lähtenyt mutta hieman nopeammin liikkunut CME-pilvi omine magneettikenttineen. Sekava kettä ei kääntänyt IMF-kentän suuntaa muutoin kuin lyhytaikaisesti revontulet mahdollistavaksi eteläsuuntaiseksi ja kentän voimakkuus vaihteli suuresti lyhyellä periodilla. Näin tapahtui 31. päivän aikana, jolloin läntisellä pallonpuoliskolla oli yö. Samainen IMF-kenttä pysytteli toisenkin yön ajan kohti pohjoista, joten tämänkin yön revontulet jäivät näkymättä. Abiskossakin sää näyttää olleen pilvinen.
Itsekin, monien muiden revontuliharrastajien ohella, petyin näkemättä jääneeseen aurinkomyrskyyn. Tämä saattoi olla kevätkauden viimeinen tilaisuus nähdä todella hienot revontulet, sillä näitä ei aivan joka kuukausia tapahdu.
Tilanne lähiavaruudessa ei kuitenkaan vielä ole ohi, joten voi olla, että vielä muutaman lähiyön ja -viikon aikana nähdään hienoja revontulia. Teen revontuliennusteita huhtikuun loppuun asti ennen kesätaukoa ja sitten syksyllä jatketaan.
Kari A K
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Voit kommentoida kunhan pysyt aiheessa. Kaikki kommentit tarkastetaan ennen julkaisua. Toimituksen kelvottomiksi katsomat viestit saavat arvoisensa lopun.