torstai 30. huhtikuuta 2020

Revontuliennuste 30.4. – 3.5.2020


Revontulikausi alkaa päättyä Tampereen leveydellä. Etelärannikolla se vielä jatkuu jonkin aikaa, mutta siellä revontulien näkyminen on jo paljon vähäisempää kuin pohjoisemmassa. Etelärannikolla on alkamassa yöpilvikausi. Yleensä siellä ensimmäiset yöpilvihavainnot tehdään toukokuussa. Tampereella yöpilviä joudutaan odottelemaan vähintään heinäkuun loppupuolella ja kausi on yleensä hyvin lyhyt, yleensä pari kolme viikkoa.

Revontulikausi alkaa päättyä Tampereella. Kuva on otettu yön pimeimpänä hetkenä ja taivas vaalenee yö yön jälkeen niin, että mahdollisia revontulia on mahdoton havaita vaalealta taivaalta. Kuva © Tampereen Ursa ry.


Ennuste

Yöt 30./1., 1./2. ja 2./3. ovat kaikki rauhallisia. Avaruussäässä ei odoteta tapahtuvan suuria muutoksia sillä Kp- ja K-indeksit pysyttelevät matalissa lukemissa (~2). Maapallon kohtaama aurinkotuuli on lähtöisin Auringon ekvaattoriseudulta ja näin ollen aurinkotuulen nopeus on noin 400 km/s. Auringon eteläisen pallonpuoliskon nopeampi aurinkotuuli ei kuitenkaan ole kaukana, joten rajapinnassa syntyvät häiriöt saattavat generoida näkyviä revontulia täysin odottamatta. Tässä suhteessa revontulibongarien tulisi vielä olla valppaana ainakin etelärannikolla.

---

Tämä kolmen vuorokauden ennuste on viimeinen tälle keväälle. Ensi maanantaina julkaisen vielä 27 vuorokauden ennusteen, mutta sen jälkeen seuraavat ennusteet julkaistaan aikaisintaan elokuun puolivälin tietämillä, ellei merkittävää magneettista myrskyä ole odotettavissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Voit kommentoida kunhan pysyt aiheessa. Kaikki kommentit tarkastetaan ennen julkaisua. Toimituksen kelvottomiksi katsomat viestit saavat arvoisensa lopun.