Ei revontulia Pirkanmaalla. Kuva © Tampereen Ursa ry. |
Tulevina kolmena yönä revontulibongarien odotukset eivät
toteudu. Himmeitä revontulia voitaneen nähdä vain Lapissa ja nekin
todennäköisesti heti ensiyönä. Seuraavat yöt ovat lähes revontulittomia koko
maassa Pohjois-Lappia lukuun ottamatta, missä voi näkyä hyvin himmeä
revontulikaari.
Avaruussää
Auringon aktiivisuus on ollut hyvin vähäistä, vain heikko,
maksimissaan B7,29-luokan flarepurkausten sarja on havaittu viimeksi kuluneen
vuorokauden aikana. Auringossa on yksi pilkkuryhmä, jonka koko on nopeasti
kasavanut viime tuntien aikana. Auringossa on myös etelänavalta ekvaattorin yli
pohjoiselle pallonpuoliskolle ulottuva hyvin kapea korona-aukko, jonka
polariteetti on negatiivinen (= magneettisesti pohjoisnapa).
Aurinkotuulen nopeus saavutti maksiminopeuden 428 km/s
hetkellisesti mutta tällä hetkellä nopeus on laskenut noin 350 km/s.
Aurinkotuulen hiukkastiheys oli maksimissaan noin 6,5 ppcm3 mutta sekin on
viimeksi kuluneen vuorokauden aikana pudonnut lukemaan noin 3,5 ppcm3.
IMF-ketän suunta on vaihdellut tavanomaisesti mutta sen amplitudi
on kaventunut hyvin lähelle 0 nT arvoa. Maksimi lukema viimeksi kuluneen
vuorokauden aikana oli 4,8 nT ja pohjois-eteläsuuntaisen komponentin
maksimilukema -3,7 nT.
Energisten (>2 MeV) elektronien vuon arvo oli
geosynkronisen radan etäisyydellä 3 763 pfu, joka on suunnilleen tavanomainen
lukema. Kp-indeksin lukemat ovat pysytelleet hyvin matalissa 0–2 lukemissa.
Ennuste
Auringon aktiivisuudessa ei odoteta tapahtuvan suuria
muutoksia puoleen tai toiseen. Kapealla korona-aukolla ei odoteta olevan vaikutusta
maapallon geomagneettisen kentän tilaan, joten Kp-indeksin odotetaan pysyvän lukemissa
3–1.
Yö 22./23. on hyvin rauhallinen. Kp-indeksin arvo odotetaan
kohoavan maksimiarvoon 3, joten vain Lapissa on odotettavissa hyvin rauhallisia
revontulia. Pohjois-Suomessa himmeä revontulikaari voi näkyä ajoittain.
Etelämpänä revontulien mahdollisuus on hyvin pieni.
Yöt 23./24. ja 24./25. ovat edelleen hyvin rauhallisia.
Kp-indeksin maksimiarvoksi odotetaan lukemaa 2, jolloin himmeitä revontulia voitaneen
nähdä Lapissa ja niitäkin luultavimmin vain Pohjois-Lapissa. Muualla
revontulien todennäköisyys on lähes olematon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Voit kommentoida kunhan pysyt aiheessa. Kaikki kommentit tarkastetaan ennen julkaisua. Toimituksen kelvottomiksi katsomat viestit saavat arvoisensa lopun.