maanantai 11. joulukuuta 2017

Revontuliennuste 11.–14.12.2017

Kuva © Tampereen Ursa ry.
Parina seuraavana yönä voidaan nähdä kohtalaisia tai himmeitä revontulia riippuen havaintopaikasta. Etelä-Suomessa revontulien mahdollisuus on vähäinen ja ennustejakson viimeisenä yönä niitä tuskin nähtäneen. Parasta aikaa reposten näkemiseen on aamuyöt koko Suomessa.

Avaruussää

Auringon aktiivisuus on ollut erittäin vähäistä. Viimeksi kuluneen vuorokauden aikana on tapahtunut kaksi B-luokan flarepurkausta, joiden voimakkuudet olivat 1,45 ja 6,2. Auringossa on yksi pilkkuja sisältävä aktiivinen alue.

Aurinkotuulen maksiminopeus oli 366 km/s ja tiheys oli aluksia vähäistä noin 4 ppcm3 mutta on nyt viimeisten tuntien aikana kohonnut jopa 30 ppcm3. Auringon pohjoisnavalta ekvaattorille ulottuva magneettiseltaan polariteetiltaan positiivinen korona-aukko, joka kuitenkin on ollut hyvin kapea, on sivuutettu ja maapallon on kohdannut tiheän virtauksen. Rajapinnassa esiintyvät CIR-ilmiöt ovat vahvistaneen IMF-kentän voimakkuutta (max. 8,4 nT) ja kentän pohjois-eteläinen suunta on vaihdellut voimakkaasti. Tällä hetkellä eteläsuuntainen kenttävoimakkuus on -7,3 nT. Energisiä (>2 MeV) elektroneja on kohtuullisesti, vuo on 2473 pfu.

Kp-indeksi pysytteli viimeksi kuluneen vuorokauden aikana matalissa lukemissa 0–1 mutta on viimeisten tuntien aikana kohonnut nopeasti ja on nyt lukemassa 3.

Ennuste

Auringonaktiivisuuden odotetaan pysyttelevän edelleen vähäisenä. Kp-indeksin odotetaan kohoavan parina seuraavana yönä lukemaan 4 ja olevan kolmantena yönä lukemassa 3.

Yöt 11./12. ja 12./13. ovat rauhallisia revontuliyöitä lähes koko maassa. Lapissa revontulet ovat tavanomaisen kirkkaita, jonkin verran loimuavia ja säteitä muodostuu yleisesti. Pohjois-Suomessa reposet ovat selkeästi näkyviä ja rauhallisia, ajoittain voin näkyä säteiden muodostumista. Keski-Suomessa revontulet ovat himmeitä ja hyvin rauhallisia. Etelä-Suomessa revontulet voivat olla palajin silmin näkyviä ajoittain aamupuolella yötä. Muutoin ne ovat suurimmaksi osaksi vain kameran avulla havaittavia.

Yö 13./14. on edellisiä öitä rauhallisempi. Lapissa revontulet ovat rauhallisia mutta selkeästi näkyviä. Pohjois-Suomessa tulet ovat lähinnä rahallisia ja suhteellisen himmeitä kaaria. Keski-Suomessa paras väline revontulien tarkkailuun on kamera, joka voi tallentaa himmeän revontulikaaren. Etelä-Suomessa reposia tuskin nähtäneen.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Voit kommentoida kunhan pysyt aiheessa. Kaikki kommentit tarkastetaan ennen julkaisua. Toimituksen kelvottomiksi katsomat viestit saavat arvoisensa lopun.