NOOA SWPC on antanut geomagneettisesta myrskystä varoituksen. Varoituksen mukaan 23. päivän aikana saavutetaan G1-luokan magneettinen myrsky, 24.3, saavutetaan G2- ja 25.3. G1-luokan myrkyt. Myrsky aiheuttanee Auringon eteläisellä pallonpuoliskolla oleva laaja korona-aukko, joka voisi suuntautua kohti Maata. Vaikka Auringon eteläinen pallonpuolisko on kohti Maata (n. 7 astetta) voi olla, että korona-aukko on hieman liian etelässä osuakseen ainakaan tehokkaasti maapallon magneettikenttään. Näin ollen magneettisen myrskyn voimakkuus ei ehkä muodostu aivan ennusteen mukaiseksi.
IMF-kentän suunta on kääntymässä. Tip-point on 25.3. -vuorokauden
aikana. Tällä hetkellä maapallon on kohtaamassa laajan aurinkotuulen tihentymän,
johon liittyy magneettikentän suunnan muutos etelästä pohjoiseen.
Kumpi näistä kahdesta tosilleen vastakkaisista ilmiöistä (korona-aukko
ja aurinkotuulen tihentymä) pääsee hallitsemaan Maan magneettikenttää, jäänee
nähtäväksi. Tilanteen kaaosmaisuus vaikeuttaa ennusteen laatimista.
Ennuste
Yö 23./24. näyttäisi muodostuvan hyvin aktiiviseksi. Kp-indeksi ennustetaan kohoavan jo alkuillasta lukemaan 4 ja kohoaminen jatkuu yötä lähestyttäessä. Vuorokauden vaihtuessa ennusteen mukaan on saavutettu jo myrskylukema G1 ja aamupuolella yötä jopa G2. Aamun valjettua myrsky alkaa laantua.
Jos ennuste toteutuu, revontulia voitaneen nähdä yön aikana koko
maassa. Iltayöstä etenkin Lapissa ja Pohjois-Suomessa revontulet ilmaantuvat
taivaalle heti pimeän tai riittävän hämärä alkaessa. Etelämpänä täytyy odotella
vuorokauden vaihtumiseen ennen kuin kirkkaammat revontulet ovat näkyvissä.
Revontulet pysyttelevät taivaalla aina aamuhämärään asti.
Yö 24./25. on edellistä yötä paljon rauhallisempi.
Kp-indeksin ennustetaan saavuttavan lukeman 4 tai 5 aamupuolella yötä. Jos
ennuste toteutuu, suhteellisen rauhallisia revontulia voitaneen nähdä
Keski-Suomesta Lappiin alueella. Etelä-Suomen pohjoisosassa matalalla näkyvät
himmeät revontulet ovat mahdollisia yön aikana.
Yö 25./26. Edellisten öiden jäljiltä Maan magneettikenttä on
edelleen jonkin verran rauhaton. Kp-indeksin ennustetaan saavuttavan yön aikana
lukeman 4+, joka mahdollistaisi toteutuessaan revontulien näkymisen Keski-Suomea
ja hyvällä onnella jopa Etelä-Suomen pohjoisosissa. Revontulet ovat kuitenkin
rauhallisia ja voivat olla näkymättä pitkiä aikoja ja mahdolliset purkaukset
ovat lyhytaikaisia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Voit kommentoida kunhan pysyt aiheessa. Kaikki kommentit tarkastetaan ennen julkaisua. Toimituksen kelvottomiksi katsomat viestit saavat arvoisensa lopun.