tiistai 14. maaliskuuta 2023

Revontuliennuste 14. – 17.3.2023

Eilen Auringossa tapahtui hyvin voimakas CME-purkaus. Purkauksen voimakkuutta kuvailtiin Spaceweather.com sivustolla kerran vuosikymmenessä tapahtuvaksi. Purkaus oli 360°:een halo eli se oli aivan keskeisesti linjalla Maa – Aurinko. Hiukkasnopeudeksi mitattiin jopa 3 000 km/s. Vaikka jokainen meistä pitääkin revontulista, niin onneksi purkaus tapahtui Auringon toisella puolella ja CME-pilven liikesuunta vie sen meistä poispäin. Maata kohti tulessaan se olisi vaikuttanut voimakkaasti niin tietoliikenteeseen kuin satelliittien toimintaan.

CME-purkaus näky SOHOn LASCO-kameroissa energisten hiukkasten aiheuttamina kirkkaina pisteinä ja viiruina. Kuva SOHO.

Purkauksen voimasta kertoo jotakin se, että vaikka purkaus tapahtui meille näkymättömissä, avaruudessa olevat avaruussäätä havaitsevat luotaimet havaitsivat kohonneita protonipitoisuuksia ja kuvissa ne näkyvät valkeina pisteinä energisen protonin osuttua kuvasensorin pikseleihin. Lisäksi napa-alueiden yllä ionosfäärissä havaittiin ionisaation lisääntymistä ja radiohäiriöitä esiintyi varattujen hiukkasten ohjautuessa magneettikentässä napojen synnyttämään nieluun.

Ennuste

Kolmen vuorokauden revontuliennusteen mukaan pari seuraavaa yötä muodostuvat jälleen hyvin aktiivisiksi.

Yöt 14./15. ja 15./16. Kp- ja K-indeksit kohoavat myrskylukemiin (Kp5) ja jopa keskileveyksien K-indeksissä vastaava nousu tapahtuu ennusteen mukaan. Tavallisesti keskileveyksien K-indeksi kohoaa myrskylukemiin hyvin harvoin, ja vain silloin kun Kp- ja korkeiden leveyksien K-indeksit kohoa voimakkaan tai jopa rajun myrskyn lukemiin.

Revontulia pitäisi näkyä heti pimeän laskeuduttua Lapissa. Iltayön aikana revontulia näkyy aina vain etelämpänä ja viimeistään aamuyöllä niitä pitäisi näkyä aivan etelärannikkoa myöten. Molempien öiden ennusteet ovat lähes samanlaisia. Aamuhämärissä magneettinen myrsky alkaa laantua ja saavuttaa miniminsä ennen iltaa.

Yö 16./17. näyttäisi muodostuvan vastakohdaksi kahdelle edeltävälle yölle. Molemmat indeksi pysyttelevät hyvin matalissa lukemissa ja revontulien mahdollisuus on jonkinlainen lähinnä Pohjois-Lapissa. Etelä-Lapissa revontulien todennäköisyys on pieni ja muualla olematon.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Voit kommentoida kunhan pysyt aiheessa. Kaikki kommentit tarkastetaan ennen julkaisua. Toimituksen kelvottomiksi katsomat viestit saavat arvoisensa lopun.