SWPC julkaisi eilen varoituksen korkeasta energisten elektronien tiheydestä ionosfäärissä. Mitatut lukemat olivat hieman alle 2 000 pfu:ta ja vuorokautinen elektronivuon arvo saavutti lukeman 4,20e+07 e/cm2-ster-day). Kumpikaan lukema ei ole järin korkea (paljon korkeampiakin lukemia esiintyy säännöllisesti) mutta ne olivat kuitenkin sen verran korkeita, että Tampereenkin horisontin yläpuolella nähtiin himmeitä revontulia, jotka olivat parhaimmillaan paljain silmin havaittavia kello 22 aikaan. IMF-kentän Bz-komponentin suunta kääntyi etelään ja saavutti lukeman -5 nT juuri kirkkaimpien revontulien aikana.
Yön 10./11.32023 olivat vaatimattomat ja tältä kirkkain hetki näytti Tampereen Ursan tähtitornilla. Kuva © Tampereen Ursa. |
Samaan aikaan Potsdamissa mitattu ja arvioitu Kp-indeksi saavutti hädin tuskin lukeman Kp2. Tällä Kp-indeksi arvolla Tampereella ei yleensä havaita revontulia ja tälläkin kertaa ne olivat todellisuudessa arviolta 600 – 800 km pohjoisempana. Kiirunan mittausaseman K-indeksi painui lukemaan K5 kello 22 aikaan ja yön kuluessa se saavutti lukeman 6+ (kello 2.13 Suomen aikaa). Tämän jälkeen tilanne on normalisoitunut.
Ennuste
Yöt 11./12., 12./13. ja 13./14. Kp- ja korkeiden leveyksien
K-indeksit matavat tasaisesti koko ennustejakson ajan lukeman 2+ tietämillä.
Auringossa ei ole tapahtunut sellaisia CME-purkauksia, jotka ennustejakson
aikana vaikuttaisivat maapallon magneettikentän tilaan. Näin ollen koko ennustejaksosta
näyttäisi muodostuvan hyvin rauhallinen. Revontulet ovat mahdollisia Pohjois-Lapissa
mutta muualla niiden todennäköisyys on lähes olematon. Jos energisten
elektronien tiheys pysyttelee korkeahkona, hyvin lähellä horisonttia voitaneen
nähdä kaukana pohjoisessa olevia kirkkaimpia revontulia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Voit kommentoida kunhan pysyt aiheessa. Kaikki kommentit tarkastetaan ennen julkaisua. Toimituksen kelvottomiksi katsomat viestit saavat arvoisensa lopun.