perjantai 30. syyskuuta 2022

Revontuliennuste 30.9. – 3.10.2022

Kaksi vuorokautta sitten Auringosta erkaantui CME-pilvi, jonka suunta ainakin osittain on kohti maapalloa. Pilvi törmää tämän vuorokauden aikana maapallon magneettikenttään samaan aikaan kun maapallo kohtaa aurinkotuulen tihentyneen virtauksen (CIR). Nämä yhdessä aiheuttavat keskivoimakkaan (G2) magneettisen myrskyn, joka mahdollistaa revontulien esiintymisen koko maassa ja ehkä myös Suomenlahden eteläpuolella alkuillasta alkaen. Sääennuste lupailee pientä mahdollisuutta ainakin pilvien rakosista revontulien näkymiseen Tampereen seudulla.

Ennuste

Yö 30./1. Korkeiden leveyksien K-indeksi nousee myrskylukemiin (K5) jo päivän aikana. Kp-indeksi lähtee nousuun alkuillasta ja saavuttaa Kp5 lukeman viimeistään iltayöstä. Yön edetessä saavutetaan G2-myrskyn taso (Kp6) ja tällä lukemalla mennään sitten aamuun asti. Myrsky kuitenkin jatkuu vielä koko päivän.

Revontulia tämän purkauksen aikana on mahdollista nähdä koko maassa ja Baltian alueella on melko hyvät mahdollisuudet revontulien näkemiseen, jos sää sen vain mahdollistaa.

Yö 1./2. ja 2./3. ovat edelleen magneettisen myrskyn aikaa. Myrsky voi saavuttaa G2-tason lauantain ja sunnuntain välisenä yönä ja G1-tason sunnuntain ja maanantain välisenä yönä. Baltian alueen mahdollisuus revontulille eivät enää kuitenkaan ole niin hyvät kuin tämän ennusteen ensimmäisenä yönä.

Voi olla, että myrsky jatkuu vielä tämänkin jälkeen, mutta siitä enemmän sitten seuraavassa ennusteessa. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Voit kommentoida kunhan pysyt aiheessa. Kaikki kommentit tarkastetaan ennen julkaisua. Toimituksen kelvottomiksi katsomat viestit saavat arvoisensa lopun.