tiistai 27. syyskuuta 2022

Revontuliennuste 27. – 30.9.2022

Viime ennusteessa mainitsemani CME-pilvi vaikuttaa olleen jonkin verran tiheämpi ja levinneen laajemmalle kuin mitä aikaisemmin arvelin. Se törmäsi maapallon magneettikenttää ennakoituun aikaan ja aiheutti viime yönä G1-luokan magneettisen myrskyn. Tampereen leveydellä nähtiin hienoja revontulia kello 01.50 alkaen. Revontulet olivat kirkkaita ja hyvin nopealiikkeisiä ensimmäisten minuuttien aikana mutta rauhoittuivat noin 20 minuutin kuluttua revontulikaareksi. Uusi purkaus ilmaantui hieman ennen kello 4 ja sekin kesti noin puolituntia, jonka jälkeen rauhallinen revontulikaari jäi vielä taivaalle himmeten hitaasti noin tunnin aikana.

Hieno revontulispiraalin osa tallentui Tampereen Ursan videokameraan kelli 4.09 Suomen kesäaikaa. Kuva © Tampereen Ursa ry.


Ennuste

Viime yön revontuliaktiivisuus näyttää jäävän yksittäiseksi, sillä avaruussää on rauhallinen seuraavien vuorokausien aikana.

Yöt 27./28., 28./29. ja 29./30. Kp ja korkeiden leveyksien K -indeksit pysyttelevät matalissa lukemissa, joten revontulia nähtäneen vain Lapissa ja ensimmäisenä yönä myös Pohjois-Suomessa. Syyskuun 26. päivänä tapahtui CME-purkaus. Se on kuitenkin sen verran hidasliikkeinen, että siltä kestää ainakin kolme vuorokautta saavuttaa maapallon radan etäisyys Auringosta. Valitettavasti tämän CME-pilven suunta on niin paljon maapallon ohi, että todennäköisesti sillä ei ole vaikutusta maapallon lähiavaruuden avaruussäähän.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Voit kommentoida kunhan pysyt aiheessa. Kaikki kommentit tarkastetaan ennen julkaisua. Toimituksen kelvottomiksi katsomat viestit saavat arvoisensa lopun.