Huhtikuun 14. päivänä maapallon magneettikenttään törmännyt CME-pilven jälkivaikutukset tuntuvat vielä tämän ennusteen ensimmäisenä yönä. CME-pilven ja sitä edeltäneen aurinkotuulen yhdistyminen aiheutti hiukkastiheyden kasvun hyvin suureksi maapallon lähiavaruudessa. Samaan aikaan IMF-kenttä vaihtoi suuntaansa, joten jälkivaikutukset todennäköisesti ovat heikompia kuin mitä ilman suunnan muutosta olisi.
Revontulet 15.4. kello 01.27. Yötaivas ei enää ole täysin pimeä. © Tampereen Ursa ry. |
Huhtikuun 13. päivänä kello 13.25 UTC Auringossa havaittiin jälleen halo-CME, mutta ENLIL-mallin ennusteessa sen suunta on poispäin meistä. Näin ollen aivan lähivuorokausina ei ole odotettavissa uusia CME-pilviä, jotka vaikuttaisivat revontulien syntyyn ja näkymiseen.
Ennuste
Yö 15./16. Avaruussäähän ja magneettikentän tilaan vaikuttaa edelleen yön 14./15. aikana koetun magneettisen myrskyn jälkeensä jättämän magneettikentän rauhattomuus. Kp-indeksin ennustetaan kohoavan lukemaan 4. Ennusteessa Kp-indeksin lukema pysyttele samana koko yön, joten ainakin yön pimeimpinä hetkinä Lapissa ja Pohjois-Suomessa revontulet ovat mahdollisia, vaikka IMF-kentän suunta ei välttämättä suosikaan revontulien näkymistä. Etelämpänä Keski- ja Etelä-Suomessa revontulien mahdollisuus on pieni, joskaan ei todennäköinen.
Yöt 16./17. ja 17./18. Magneettikentän tila on palautunut normaaliksi ja Kp-indeksi saavuttaneen lukeman Kp3 molempina öinä. Revontulet ovat mahdollisia mutta ne eivät ole kovinkaan kirkkaita. Lapissa ja Pohjois-Suomessa taivas voi olla jo liian vaalea niiden näkemiselle muulloin kuin aivan yön pimeimpään aikaan. Utsjoella astronominen hämärä on päättynyt 11.4. ja Sodankylässä se päättyy 18.4. Tampereella pimeät yöt päättyvät 18.4., tosin revontulikamerassa yötaivas ei enää ole täysin pimeä näin muutamaa vuorokautta sitä ennen. Etelärannikolla pimeästä yötaivaasta voitaneen nauttia vielä muutaman viikon ajan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Voit kommentoida kunhan pysyt aiheessa. Kaikki kommentit tarkastetaan ennen julkaisua. Toimituksen kelvottomiksi katsomat viestit saavat arvoisensa lopun.