perjantai 22. huhtikuuta 2022

Revontuliennuste 22. — 25.4.2022

Auringossa on runsaasti aktiivisia pilkkualueita. Ne ovat tuottaneen muutaman viime vuorokauden aikana runsaasti flarepurkauksia, joista voimakkaimmat sattuivat 20.4. kello 3.50 UTC X2.25 ja 21.4. kello 02.00 UTC M9.66. Kelloaika on voimakkaimman purkauksen hetki. Muitakin flareja on esiintynyt mutta ne ovat olleet jonkin verran heikompia.

Auringossa on suurikokoisia ja aktiivisia auringonpilkkuryhmiä. Kuva on otettu 21 huhtikuuta kello 11.20 Tampereen Ursan tähtitornilla  CaK-aallonpituudella (uv-valoa). Kuva © Kari A. Kuure.

WSA-ENLIL -mallin tuottama ennuste kerto, että maapallon kohtaama aurinkotuulia on harvaa, vaikka sen nopeus on luokkaa 600 km/s, siis selkeästi keskimääräistä nopeampaa. Malli ei kuitenkaan osoita lähivuorokausille mitään merkittävämpää muutosta tilanteeseen tällä ennustejaksolla.

Ennuste

Yö 22./23.4. on rauhallinen. Kp ja korkeiden leveyksien K -indeksit pysyttelevät maltillisissa lukemissa, joten käytännössä vain Pohjois-Suomessa voitaneen nähdä hyvin rauhallisia ja himmeitä revontulia. Etelämmäksi ne eivät tule ja Lapissa yötaivas alkaa olla sen verran vaalea, että sieltä himmeiden revontulien näkeminen voi olla vaikeaa.

Yö 23./24.4. voi olla hieman aktiivisempi kuin edellinen yö. Kp-indeksin odotetaan kohoavan lukemaan 4 iltayöstä Suomen aikaa, joten revontulet ovat mahdollisia varsinkin, jos aktiivisuus kestää yön pimeimpiin hetkiin asti. Tällöin revontulia voitaneen nähdä Etelä-Lapista Etelä-Suomen pohjoisosaan alueella ja vaikka ne ovat himmeitä ja rauhallisia, niin ne voivat olla tämän kevätkauden viimeisimmät helposti nähtävät reposet. WSA-ENLIL-malli ei kuitenkaan osoita mitään syytä tälle Kp ja K-indeksin kohoamiselle, joten ennusteeseen sisältyy suuri epävarmuus.

Yö 24./25.4 on jälleen ensimmäisen yön tavoin hyvin rauhallinen, himmeitä reposia esiintynee hyvällä onnella vain Pohjois-Suomen taivaalla.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Voit kommentoida kunhan pysyt aiheessa. Kaikki kommentit tarkastetaan ennen julkaisua. Toimituksen kelvottomiksi katsomat viestit saavat arvoisensa lopun.