maanantai 31. tammikuuta 2022

Revontuliennuste 31.1 — 3.2.2022

Auringonpilkkuryhmä AR 2936 on kasvanut ja on kooltaan nyt 720 miljoonasosaa. Itse pidä tätä kokoa sellaisena, että pilkkuryhmän näkeminen paljain silmin on mahdollista, jos Aurinko olisi korkealla taivaalla. Näin talvella se ei sitä ole, joten tarvittaneen hieman lisää kokoa, jotta paljain silmin havaitseminen onnistuisi.

CME-purkauspilvi syntyi 29.1. kello 23.36 UTC aikaa ja oli pari tuntia myöhemmin jo tämän näköinen. Se on halo-tyyppiä , joten kulkusuunta on suunnilleen maapalloa kohti. Kuva CACtus.

 
Tammikuun 29. päivän iltana kello 23.36 UTC aikaa havaittiin voimakas CME, joka ei kuitenkaan ollut kovin nopea. Sen odotetaan vaikuttavan maapallon lähiavaruuden avaruussäähän lähivuorokausien aikana. Seuraavat CMEt purkautuivat 30.1. kello 00.36 UTc ja vain tunti sen jälkeen kello 1.36 UTC. Kaikki nämä purkaukset olivat halo-tyyppiä, eli ne ovat Maata kohti lähteneitä purkauspilviä. Pieni mahdollisuus on, että ne menisivät juuri toiseen suuntaa, mutta tässä tapauksessa se mahdollisuus on hyvin pieni.

Lähitulevaisuudessa AR 2936 ennustetaan olevan edelleen hyvin aktiivinen. Seuraavan vuorokauden aikana on 90 % todennäköisyys C-luokan flarepurkaukselle, 40 % M-luokan ja 10 % X-luokan purkauksille ja 10 % muille protoni-ilmiöille. Kaikkiin näihin purkauksiin liittyy aina CMEn mahdollisuus, joten vaihtelevaa avaruussäätä voi olla luvassa jatkossakin.

Ennuste

Yö 31./1. näyttäisi muodostuvan vielä hyvin rauhalliseksi ja revontulia nähtäneen vain Pohjois-Lapissa. Muualla Lapissa ja Pohjois-Suomessa revontulet ovat mahdollisia mutta etelämpänä mahdollisuus on hyvin pieni.

Yö 1./2. on jo kokonaan toisenlainen. Kp- ja K-indeksit alkavat kohota alkuillasta siten, että yön aikana Kp-indeksi kohoaa jopa lukemaan Kp6. K-indeksi päätyy samaan lukemaan mutta vasta aamun tunteina. Lukema 6 merkitsee G2-luokan magneettista myrskyä ja siihen liittyy kirkkaita ja hyvin nopealiikkeisiä revontulia. Revontulia nähtäneen sään mahdollistaessa koko maassa.

Revontulia voitaneen nähdä myös keskileveyksillä, joten Baltian maissa on tavallista paremmat mahdollisuudet nähdä revontulia. Tämä kuitenkin riippuu paljolti siitä, kuinka voimakkaasti IMF kentän Bz-komponentti kääntyy etelään, sillä tilanteen alkaessa 1. päivän aikana maapallon magneettikentässä olevien energisten elektronien määrä ei ole kovin suuri.

Yö 2./3. on ennusteen mukaan edellistä rauhallisempi Kp- ja K-indeksi painuvat tavanomaiselle tasolle, mutta edellisen yön tapahtumat voivat pitää edelleen maapallon magneettikenttää rauhattomassa tilassa. Näin ollen ainakin Lapissa ja Pohjois-Suomessa on hyvät mahdollisuudet nähdä revontulia, mutta Keski- ja Etelä-Suomessa revontulet ovat ainakin jossain määrin mahdollisia aina etelärannikkoa myöten. Tilanne tosin on muuttumassa, sillä yön 30./31. aikana on havaittu kaksi halo-CME-pilveä, jotka todennäköisesti vaikuttavat tämän yön avaruussäähän ja revontulien näkymiseen.


1 kommentti:

  1. Ennustettu CME-pilvi tavoitti maapallon aivan ennustetun aikataulun mukaisesti. Pilven tiheys ja nopeus olivat myös ennusteen mukaisia, joten revontulille piti olla hyvät mahdollisuudet näiltä osin. Pilven etureunan magneettikentän Bz-komponentti osoitti aluksi etelään, mutta noin puolentunnin jälkeen se kääntyi tiukasti pohjoiseen. Näin ollen pilven ja maapallon magneettikentän välinen vuorovaikutus jäi vähäiseksi ja revontulet tavanomaisiksi. Toisaalta, koko Pohjois-Eurooppa oli vahvan pilvipeitteen alla, joten revontulia tuskin olisi edes nähty kovinkaan laajalla alueella.

    VastaaPoista

Voit kommentoida kunhan pysyt aiheessa. Kaikki kommentit tarkastetaan ennen julkaisua. Toimituksen kelvottomiksi katsomat viestit saavat arvoisensa lopun.