torstai 27. tammikuuta 2022

Revontuliennuste 27. — 30.1.2022

Auringon aktiivisuus on silmiinpistävän rauhallista siitä huolimatta, että siellä on viisi auringonpilkkuryhmää. Rauhallisuus on siirtynyt myös avaruussäähän ja lähipäivinä siinä ei odoteta tapahtuvan juuri mitään sellaista, joka aiheuttaisi revontulien näkymistä muualla kuin aivan Pohjois-Lapissa.

Tampereella näkyi himmeitä revontulia 24./25. yönä, jolloin Sodankylässä revontulet näkyivät keskitaivaalla. Seuraavanakin yönä revontulet olivat himmeitä, osittain vain kameralla näkyviä. Kuva © Tampereen Ursa ry.



Ennuste

Yöt 27./28., 28./29. ja 29./30. Kp ja K-indeksien on ennustettu pysyttelevän matalissa lukemissa koko ennustejakson ajan. Samaan aikaan maapallon magneettikentässä on vain vähän energisiä elektroneja, joten himmeitä revontulia nähtäneen vain Pohjois- ja Käsivarren Lapissa. Muualla Lapissa ja Pohjois-Suomessa revontulien näkymisen todennäköisyys on hyvin pieni. Etelämpänä revontulia tuskin nähdään.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Voit kommentoida kunhan pysyt aiheessa. Kaikki kommentit tarkastetaan ennen julkaisua. Toimituksen kelvottomiksi katsomat viestit saavat arvoisensa lopun.