Maapallon magneettikentän pitkäaikainen (27 vrk) ennusteeseen
sisältyy yksi viiden vuorokauden jakso, jolloin magneettikentän häiriöt ovat
voimakkaimmillaan. Jakso alkaa 26. päivänä, jolloin Kp-indeksin arvon odotetaan
kohoavan lukemaan 4. Seuraavat kaksi vuorokautta näyttäisi olevan magneettisen
myrkyn aikaa, sillä Kp-indeksin ennustetaan kohoavan lukemaan 5. Myrskyt
laantuvat ja viimeistään 29.3. ollaan jo selvästi rauhallisemmassa tilanteessa
ja tavanomaiseen hyvin rauhalliseen tilaan päädytään 31. maaliskuuta mennessä.
Ennusteeseen sisältyy hyvin suuri mahdollisuus revontulien näkymiselle. Kuva © Kari A. Kuure. |
Jos avaruussää kehittyy ennusteen mukaisesti, ensimmäiset
revontulet nähtäneen Pohjois-Suomesta Lappiin alueella yön 25./26. aamupuolella.
Seuraava yö (26./27.) on hyvin kirkkaiden ja aktiivisten revontulien aikaa koko
maassa ja vielä seuraavankin yönä (27./28.) revontulet ovat hyvin aktiivisia
koko maan alueella. Tämän jälkeen seuraa aktiivisen revontulialueen siirtyminen
kohti pohjoista ja Lappia ja tulien määrä ja kirkkaus heikkenee etelästä
alkaen.
Tähän aikaan vuodesta vielä yöllä riittää pituutta. Mutta
kevät ja valoisat yöt lähenevät nopeasti ja saattaa hyvinkin olla niin, että nyt
ennustetut revontulet ovat viimeiset tälle keväälle, jotka voidaan nähdä hyvin
koko maassa. Seuraava hyvin aktiivinen kausi sijoittunee huhtikuun loppupuolelle,
jolloin yön pimeys on jo päättynyt Keski-Suomesta Lappiin alueella ja Etelä-Suomessakin
pimeää on vain lyhyesti. Toki kirkkaat revontulet näkyvät hämärässä, mutta
niiden näyttävyys kärsii sitä enemmän mitä valoisampaa on.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Voit kommentoida kunhan pysyt aiheessa. Kaikki kommentit tarkastetaan ennen julkaisua. Toimituksen kelvottomiksi katsomat viestit saavat arvoisensa lopun.