lauantai 21. huhtikuuta 2018

Revontuliennuste 21.–24.5.2018


Ennustejaksolla revontulia on odotettavissa lähinnä Etelä-Lapissa ja Pohjois-Suomessa ensimmäisenä yönä. Muulla revontulien mahdollisuus on äärimmäisen vähäinen. Toisena ja kolmantena yönä revontulia tuskin nähtäneen millään alueella.

                                                                              
Avaruussää

Auringon aktiivisuus viimeksi kuluneen vuorokauden aikana on ollut vähäistä. Pilkkuja sisältäviä aktiivisia alueita on olut yksi (AR12706) ja sen pinta-ala on 40 ppm.

Aurinkotuulen nopeus on ollut maksimissaan 637 km/s ja se pysytellyt tällä tasolla sen jälkeen. Hiukkastiheys on ollut noin 7–20  ppcm3 ja hetkellinen maksimi noin 64 ppcm3.

Auringon meille näkyvällä puolella on etelänavalta ekvaattorin yli pohjoiselle pallonpuoliskolle pohjoisnavalle kurottuva hajanainen korona-aukko. Se on vaikuttanut avaruussäähän viimeisen vuorokauden aikana.

Kp-indeksi saavutti maksimilukeman 6,33 ja kuluneen vuorokauden aikana koettiin geomagneettinen myrsky joka luokiteltiin G2-luokkaan. Myrsky on kuitenkin vaimentunut lukemaan 5 ja muutaman viimetunnin aikana lukemaan 4. Laskusuunta jatkuu edelleen. Huolimatta voimakkaantuntuisesta geomagneettisesta myrskystä, ilmakehään vapautuva energiateho ei ollut suuren suuri, maksimi lukema pohjoisella pallonpuoliskolla oli 31 GW (gigawattia). Vapautuva energiateho on kuitenkin huippulukeman jälkeen laantunut selvästi alle 20 GW, jota pidetään revontulien näkymisen alarajana. Havaittu myrskyindeksi (Dst) saavutti lukeman -76 nT mutta on sen jälkeen kohonnut (=myrsky laantunut) merkittävästi.

IMF-kentän maksimivoimakkuus oli 22 nT ja eteläsuuntaisen komponentin (Bz) maksimi -20 nT. Energisten (>2 MeV) elektronivuon vuorokausiarvo oli 2,80e+07 e/(cm2-ster-day), vastaten 331 pfu ja lyhytaikainen maksimiarvo oli 2 168 pfu geosynkronisen radan etäisyydellä.

Ennuste

Auringon aktiivisuuden odotetaan pysyttelevän edelleen hyvin vähäisenä.

Korona-aukko vaikutta lähivuorokausien aikana avaruussäähän, sillä maapallo on ennustejaksolla nopean aurinkotuulen alueella. Hiukkastiheys pysyttele matalana (n. 5 ppcm3) ja aurinkotuulen nopeus on hieman alle 600 km/s.
Lähiavaruudessa ja Maan magneettikentässä on normaali määrä elektroneja.

 Kp-indeksin odotetaan pysyttelevän lukemissa 1–3 siten, että suurin lukema saavutetaan ensimmäisenä yönä.

21./22.  Magneettikenttä pysyttelee suhteellisen rauhallisena. Kp-indeksin odotetaan kohoavan lukemaan 3, jolloin revontulia voidaan nähdä Etelä-Lapissa ja Pohjois-Suomessa jonkinmoisella varmuudella. Keski-Suomessa revontulet ovat mahdollisia mutta Etelä-Suomessa tuskin nähdään edes kameran kuvakennolle tallentunutta viherrystä.

Yöt 22./23. ja 23./24. ovat hyvin rauhallisia. Kp-indeksi pysyttelee lukemissa 1–2, joten revontulia tuskin nähtäneen Suomessa millään alueella. Pohjois-Lapissa himmeät revontulet ovat mahdollisia mutta vaaleat yöt himmentävät ne hyvin helposti näkymättömiin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Voit kommentoida kunhan pysyt aiheessa. Kaikki kommentit tarkastetaan ennen julkaisua. Toimituksen kelvottomiksi katsomat viestit saavat arvoisensa lopun.