maanantai 26. maaliskuuta 2018

Pitkäaikainen revontuliennuste 26.3.–21.4.2018


Huhtikuun toisella viikolla on odotettavissa jonkinmoinen revontulien sarja, jonka näyttävyyttä vaalenevat yöt kuitenkin vähentävät.

Revontulikausi lähestyy päättymistään. Utsjoella viimeinen pimeä yö oli 25.3., joskin revontulia nähdään myös hämäräolosuhteissa. Viimeisenä rajana voidaan pitää sitä ajankohtaa, jolloin Aurinko on alle 6 astetta horisontin alapuolella. Silloin taivaan kirkkaus on jo niin suuri, että kirkkaimpienkin revontulien näkyminen on mahdotonta. Utsjoella tämä päivämäärä tulee vastaan 27.4.

Oulussa viimeinen pimeä yö on 7.4. ja Aurinko on alle 6 astetta horisontin alapuolella 16.5 alkaen. Tampereella vastaavat päivämäärät ovat 18.4./3.6. ja Helsingissä pimeys päättyy 22.4.. Kesäpäivänseisauksen aikaan keskiyön Aurinko on noin 6,5 astetta horisontin alapuolella.

Ap- Kp-indeksit
Kp-indeksin ennuste kertoo ennustejaksolla olevan
vain yksi revontulijakso, joka näkynee koko maassa.
Kuva © Kari A. Kuure.

Ennustejaksoon sisältyy yksi todennäköinen revontulijakso. Jakso alkaa 11.4. ja maksiminsa se
saavuttaa 12.4 ja rauhattomuutta seuraa vielä muutaman vuorokauden ajan aina 15.4. asti. Maksimi Kp-indeksin arvo no tällä jaksolla 5, joka merkitsee G1-luokan magneettista myrskyä. Lapissa, vaikka pimeyttä ei enää ajankohtana olekaan. revontulet voivat olla kirkkaita ja voimakkaasti loimuavia. Muualla Suomessa revontulien näkyminen on mahdollista ja ne voivat olla kohtuullisen kirkkaita.

Ennustejaksoon sisältyy pari vähäistä häiriökautta. Ensimmäinen näistä jaksoista alkaa 29.3 ja se jatkuneen pari vuorokautta. Revontulia voidaan nähdä Lapissa ja Pohjois-Suomessa, muualla revontulien mahdollisuus on pieni. Toinen hieman häiriöinen kausi on ennustejakson lopulla 19.–21.4. jolloin vähäisiä revontulia voitaneen nähdä jossakin päin Pohjois- ja Keski-Suomea. Lapissa yöt ovat jo hyvin vaaleita ja voi olla, että valoisa taivas voi estää muiden kuin hyvin kirkkaiden revontulien näkymisen. Tämä häiriöjakso ei tuota kovinkaan kirkkaita revontulia.

Radiovuo

Radiovuoennuste kertoo Auringon aktiivisuuden
pysyttelevän muuttumattomana ja että suurempia
purkauksia ei ole odotettavissa.
Kuva © Kari A. Kuure.
Radiovuon ennuste on edellisen ennusteen toisinto. Auringon aktiivisuus pysyttelee hyvin matalana ja tästä syystä siellä ei odoteta tapahtuvan merkittäviä flarepurkauksia. Näin ollen myöskään merkittäviä, maapallon avaruussäähän vaikuttavia CME- eikä protonipurkauksia odoteta tapahtuvaksi. Tämä tilanne jatkunee lähes muuttumattomana aktiivisuusminimin saavuttamisen jälkeenkin muutaman kuukauden ajan. Aktiivisuusminimin ajankohta lienee ensivuoden aikana.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Voit kommentoida kunhan pysyt aiheessa. Kaikki kommentit tarkastetaan ennen julkaisua. Toimituksen kelvottomiksi katsomat viestit saavat arvoisensa lopun.