maanantai 20. marraskuuta 2017

Revontuliennuste 20.–23.11.2017

Odotettavaissa hyvin himmeitä revontulia.
Kuva © Tampereen Ursa ry.
Himmeähköt revontulet ovat mahdollisia ennustejakson aikana Keski-Suomesta pohjoiseen. Etelä-Suomessa revontulet, jos niitä näkyy, ovat myös hyvin himmeitä.

Avaruussää

Auringon aktiivisuus on ollut viimeksi kuluneen vuorokauden aikana vähäistä. Pilkkuja sisältäviä aktiivisia alueita ei ole ollut. Pilkuttomia vuorokausia tänä vuonna on ollut tähän mennessä 82 eli 25 % vuoden vuorokausista. Taustakohinan ylittäviä flarepurkauksia ei ole ollut, aurinkotuulen nopeus oli maksimissaan 405 km/s ja tiheys noin 13 ppcm3. Energisiä (>2 MeV) elektroneja on geosynkronisen radan etäisyydellä ollut maksimissaan 1 480 pfu.

IMF-kentän voimakkuus saavutti 4 nT maksimivuon ja eteläsuuntainen komponentti oli 2,3 nT. Maapallon geomagneettinen kenttä on ollut rauhallinen ja siinä on esiintynyt vain vähäisiä satunnaisia häiriöitä. Kp-indeksin maksimiarvo oli 3 ja vaihtelu 0–3 arvojen välillä.

Ennuste

Lähivuorokausien avaruussäähän vaikuttaa Auringon korona-aukko, joka kuitenkin on kooltaan hyvin pieni. Sen aikaansaamat CIR-ilmitö ovat vähäisiä ja niiden kesto on lyhytaikainen. Ensimmäisen vuorokauden aikana siirrytään korona-aukon nopeampaan virtaukseen, mutta siirtymäalueen vaikutus on vähäistä ja sen vaikutus heikkenee yön kuluessa.  Aurinkotuulen nopeudeksi ennustetaan noin 450 km/s.

Toisen yön avaruussää on rauhallinen maapallon ollessa koronaukon nopeassa aurinkotuulessa. Kolmannen yön aikana siirrytään aurinkotuulen tiheämpään ja samalla hitaampaan virtaukseen. Hiukkastiheyden odotetaan kohoavan noin nelikertaiseksi ja tuulen nopeuden putoavan 350 km/s. Muutos saanee aikaan CIR-ilmiöitä: IMF-kentän vuon kasvua ja kentän suunnan nopeaa vaihtelua.

Yöt 20./21. ja 21./22. ovat suhteellisen rauhallisia revontuliöitä. Kp-indeksin odotetaan kohoavan lukemaan 4 molempien öiden aamupuolella. Tällöin revontulet ovat mahdollisia Keski-Suomea myöten. Lapissa ja Pohjois-Suomessa revontulet ovat hyvin nähtävissä, revontulikaaret ja vyöt ovat rauhallisia ja ajoittain esiintyy säteiden muodostumista. Keski-Suomessa revontulet ovat himmeitä ja hyvin rauhallisia kaaria. Etelä-Suomessa kamera voi tallentaa kuvasensorilleen revontuliharsoa.

Yö 22./23. Ei juuri poikkea edeltävistä öistä. Kp-indeksin odotetaan saavuttavan maksimilukeman 3, jolloin rauhallisia revontulia nähtäneen Lapissa ja Pohjois-Suomessa. Keski-Suomessa voidaan kameroilla havaita himmeää revontulivaloa ja Etelä-Suomessa revontulia tuskin nähtäneen.

Ennustejakson jälkeen pitkäaikaisen ennusteen mukaan seuraa noin 10 vuorokautta kestävä geomagneettisesti hyvin rauhallinen jakso, jonka aikana revontulia voitaneen nähdä vain Pohjois-Lapissa satunnaisesti myös Etelä-Lapissa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Voit kommentoida kunhan pysyt aiheessa. Kaikki kommentit tarkastetaan ennen julkaisua. Toimituksen kelvottomiksi katsomat viestit saavat arvoisensa lopun.