sunnuntai 16. huhtikuuta 2023

Revontuliennuste 16. – 19.4.2023

Auringon aktiivisuuden rauhallisuus näyttäisi jatkuvan. Pilkkuryhmiä on näkyvissä kahdeksan, mutta ne lähes kaikki koostuvat hyvin pienistä pilkuista, joiden aktiivisuus on hyvin vähäistä. Vain kolmelle pilkkuryhmälle ennustetaan 5 % todennäköisyyttä tuottaa X-luokan flarepurkaus, mikä todennäköisyys on vain hieman koholla taustaan verrattuna (magneettisesti alfatyyppiä oleva Axx-luokan pilkku(ryhmä)). Edellisen kerran X-luokan flare on havaittu maaliskuun 29. päivänä ja viimeisin geomagneettinen myrsky on ollut 24. maaliskuuta.

Näin himmeät revontulet tallentuivat Tampereen Ursan tähtitornin kameraan 15.4. kello 00.26. Nämä revontulet tuskin näkyivät paljain silmin. Kuva © Tampereen Ursa ry.

Tällä hetkellä näyttää siltä, että näköpiirissä ei ole kovinkaan suuria muutoksia vallitsevaan avaruussäähän. Maapallon kohtaama aurinkotuuli on tasaista ja rauhallista, joten tämän ennustejakson aikana tähän tilanteeseen tuskin on tulossa muutoksia.

Ennuste

Yöt 16./17., 17./18. ja 18./19. muodostuvat hyvin rauhallisiksi. Ennusteiden indeksien lukemat pysyttelevät matalissa lukemissa, joten revontulia syntyy tällaisessa tilanteessa vain hyvin korkeille leveysasteille. Tähän aikaa vuodesta Lapissa on jo yöt melkoisen valoisia (katso ennustetta 1.–4.4.2023), joten aivan himmeät revontulet eivät näy. Pohjois-Suomessa vielä on sen verran hämärää, että revontulien kirkkaimmat hetket voisivat näkyä mutta niitä nyt ei ole odotettavissa. Etelämpänä revontulia tuskin nähtäneen.

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Voit kommentoida kunhan pysyt aiheessa. Kaikki kommentit tarkastetaan ennen julkaisua. Toimituksen kelvottomiksi katsomat viestit saavat arvoisensa lopun.