maanantai 10. huhtikuuta 2023

Revontuliennuste 10. – 13.4.2023

Auringossa on kaksi aktiivista pilkkuryhmää. Vaikka ne eivät vielä ole osoittautuneet kovinkaan voimakkaiksi, niin pilkkuryhmä AR 3272 eteläisellä pallonpuoliskolla on tuottanut viime vuorokauden aikana kahdeksan C-luokan flarepurkausta. Pilkkuryhmän koko on kasvanut myös merkittävästi ja kasvu näyttää jatkuvan.

Auringosta on havaittu myös lähteneen kaksi CME-purkausta, joiden laajuus on yli 90 astetta. Tämä tarkoittaa sitä, että CME-pilvi on joko tulossa ainakin osittain kohti meitä tai on menossa juuri päinvastaiseen suuntaan. Jälkimmäinen CME, havaittiin ensikerran eilen kello 11.48 UTC aikaa, on nopea ja se saavuttaneen maapallon radan jo ensiyön aikana. Pilvi ei kuitenkaan vaikuta kovinkaan tiheältä, joten sen vaikutukset jäänevät vähäisiksi. Vaikutusta voi kuitenkin tehostaa se, että maapalloa on samaan aikaan lähestymässä aurinkotuulen tihentymä ja nämä yhdessä voivat saada aikaan pienen magneettisen häiriön.

Ennuste

Yö 10./11. muodostunee tavanomaiseksi. Kp-indeksin odotetaan saavuttavan lukeman 3, jolloin revontulet ovat mahdollisia Lapissa ja Pohjois-Suomessa. Keski-Suomessa herkillä kameroilla voidaan tavoittaa himmeähköä revontuliavaloa. Etelämpänä revontulia tuskin nähdään.

Yö 11./12. on ehkä tämä ennustejakson aktiivisin, vaikka ero ennusteessa edelliseen yöhön on hyvin pieni. Revontulet ovat mahdollisia Keski-Suomen leveydelle asti ja Etelä-Suomen pohjoisosissa revontulien havaitseminen kameroilla on mahdollista. Etelämpänä revontulien näkymisen todennäköisyys on pieni.

Yö 12./13. näyttäisi muodostuvan jälleen ensimmäisen yön kaltaiseksi. Pohjois-Suomessa revontulet ovat mahdollisia mutta todennäköisyys on pieni. Etelä-Lapissa yön tummuus riittäneen revontulien näkymiseen mutta Pohjois-Lapin taivas taitaa olla liian valoisa himmeiden revontulien näkemiselle.

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Voit kommentoida kunhan pysyt aiheessa. Kaikki kommentit tarkastetaan ennen julkaisua. Toimituksen kelvottomiksi katsomat viestit saavat arvoisensa lopun.