Auringon aktiivisuus on hyvin matala: ei pilkkuja eikä korona-aukkoja meille näkyvällä puolella. Seuraavan kolmen vuorokauden aikana tähän tilanteeseen ei ole tulossa merkittäviä muutoksia, joten revontuliakaan ei ole odotettavissa.
Ennuste
Yöt 10./11. ja 11./12. Rauhallinen avaruussää jatkuu ja indeksit pysyttelevät matalissa lukemissa. Revontulet Pohjois-Lapissa ovat mahdollisia mutta ei kovinkaan todennäköisiä. Muualla revontulia tuskin nähdään.
Yö 12./13. Avaruussään tilanne muuttuu jonkin verran. Maapallo kohtaa pienehkön aurinkotuulen tihentymän vuorokauden vaihtuessa ja sen seurauksena lähiavaruuden hiukkastiheys kohoaa kaksin tai kolmin kertaiseksi tavanomaisesta. Tihentymän jälkipuoliskolla hiukkasvirtauksen nopeus kohoaa lähes kaksikertaiseksi tavanomaisesta. Nämä muutokset näkyvät Kp-indeksin ennusteessa, jonka arvot kohoavat lukemaan 3 iltayöstä alkaen. Revontulet ovat mahdollisia Lapissa ja jossain määrin myös Pohjois-Suomessa. Muualla revontulia tuskin nähdään.
Vastaava toimittaja Kari A. Kuure. Tässä blogissa julkaistaan tietoja avaruussäästä ja revontuliennusteita. Tätä blogia päivitetään yleensä syyskuusta huhtikuuhun, joissakin tapauksessa jo elokuussa voidaan ennuste julkaista jos odotettavissa on näyttävät revontulet. Voi kommentoida ennusteita rakentavassa hengessä ja erityisesti arviot toteutuneiden revontulien näkymisestä eripuolelta Suomea ovat tervetulleita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Voit kommentoida kunhan pysyt aiheessa. Kaikki kommentit tarkastetaan ennen julkaisua. Toimituksen kelvottomiksi katsomat viestit saavat arvoisensa lopun.