Yllättävä magneettinen häiriö alkoi kehittyä 30.11. päivän iltana, jolloin lähiavaruuden hiukkastiheys kasvoi moninkertaiseksi aikaisempaan verrattuna. Samaan aikaa aurinkotuulen nopeus kasvoi noin 500 km/s ja magneettikentän Bz-komponentti kääntyi etelään. Häiriötila kehittyi magneettiseksi myrskyksi (G1) aamupuolella yötä Suomen aikaa.
Maapallo kohtasi ilmeisesti täysin ennustamattoman ”co-rotatin interaction region (CIR)” -tihentymän, joka sai aikaan nämä ilmiöt. WSA-ENLIL ennuste ei tällaista aurinkotuulen tihentymää ennustanut, vaan parin seuraavan vuorokauden ajan odotettiin hyvin harvaa aurinkotuulta ja laskevaa sen nopeutta.
Marraskuun viimeisen päivän aamuna Auringossa tapahtui pieni CME-purkaus, jonka kulkureitti on kohti maapalloa. Pääosa pilvestä menee ohi maapallon eteläpuolelta. Pilvi kuitenkin laajenee ja sen pohjoisosa kohtaa maapallon joulukuun 3. päivänä, alustavien laskelmien mukaan iltapäivällä tai alkuillasta Suomen aikaa.
Ennuste
Yö 1./2. Ennusteen mukaan indeksien lukemat pysyttelevät matalissa lukemissa. Odottamaton CIR voi kuitenkin muuttaa tilannetta siten, että magneettikentässä esiintyy epävakautta tai jopa häiriöitä. Kuinka voimakkaita nämä ilmiöt ovat, on vaikea ennakoida. Revontuliharrastajien tulisi kuitenkin olla valmiina revontulien varalta koko maassa, jos selkeää säätä on odotettavissa.
Yö 2./3. Ennustettu CIR eli aurinkotuulen tihentymä alkaa nostaa aurinkotuulen hiukkastiheyttä ja laskee nopeutta jonkin veran. Magneettikenttä reagoi tähän ja Kp-indeksi nousee lukemaan 4 aamupuolella yötä. Korkeiden leveyksien K-indeksi on hieman maltillisempi ja pysyttelee lukemassa 3 aamuyön ajan. Revontulia voi näkyä Lapissa ja Pohjois-Suomessa, mutta myös Keski-Suomessa revontulien näkyminen on hyvinkin mahdollista. Etelä-Suomi jäänee näistä bileistä ilman, mutta tilanne ei kuitenkaan ole aivan näin synkkä, sillä selkeän sään sattuessa matalalla pohjoisella taivaalla voi näkyä Pohjois-Suomessa esiintyviä reposia.
Yö 3./4. Etenkin iltayöstä revontulet ovat mahdollisia laajalla alueella Suomessa. Kp-indeksin arvioidaan kohoavan lukemaan 4, jolloin Keski-Suomea myöten on hyvät mahdollisuudet nähdä revontulia. Heikon myrskyn todennäköisyys on 30 % ja voimakkaan myrskyn todennäköisyydeksi lasketaan 50 %. Puolen yön tietämissä magneettikenttä alkaa rauhoittua, mutta Lapissa ja Pohjois-Suomessa revontulien mahdollisuus pysyy edelleen hyvänä.
Geomageettinen ennuste kertoo kohonneesta Kp-indeksin lukemasta joulkuun toisella viikolla. Kuva © Kari A. Kuure. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Voit kommentoida kunhan pysyt aiheessa. Kaikki kommentit tarkastetaan ennen julkaisua. Toimituksen kelvottomiksi katsomat viestit saavat arvoisensa lopun.