Viimeisten parin viikon aikana Auringossa näkyneet ja näyttävän näköiset pilkkuryhmät ovat hiipuneet ja niiden jäännökset ovat kiertyneet Auringon länsireunana taakse. Uusia ei ole syntynyt ja korona-aukkokarttakin näyttää tyhjältä. Maapallon kohtaamassa aurinkotuulessa tapahtuu pieni tiheyden kasvu 17. päivän alkaessa ja pienen laskun jälkeen myös 18. päivän alkaessa. Jälkimmäiseen episodiin näyttäisi liittyvän myös selkeä aurinkotuulen nopeuden kasvu.
Ennuste
Yöt 15./16. ja 16./17. ovat rauhallisia. Indeksit
pysyttelevät matalissa lukemissa ja vain Pohjois-Lapissa on tavanomainen
mahdollisuus nähdä himmeitä ja rauhallisia revontulia. Muualla revontulien
mahdollisuus on häviävän pieni.
Yö 17./18. voi olla selkeästi aktiivisempi kuin edelliset
yöt. Indeksit kohoavat iltapäivän ja illan kuluessa lukemiin Kp4 ja K4.
Toteutuessaan se merkitsisi revontulien kasvanutta todennäköisyyttä aina
Keski-Suomen leveyksille asti. Tällöin revontulia pitäisi bongata heti
alkuillasta lähtien, sillä tilanteen ennustetaan rauhoittuvan yön aikana ja 18.
päivän aamuna ollaan jo K3-lukemassa. Lapissa ja Pohjois-Suomessa revontulien
näkyminen on todennäköisintä ja niitä voi näkyä aina aamuhämärään asti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Voit kommentoida kunhan pysyt aiheessa. Kaikki kommentit tarkastetaan ennen julkaisua. Toimituksen kelvottomiksi katsomat viestit saavat arvoisensa lopun.