keskiviikko 28. lokakuuta 2020

Revontuliennuste 28. – 31.10.2020

Aurinkoon ilmaantui voimakkaasti kasvava pilkkuryhmä maanantaina (26.10.2020). Sen koko on nyt 140 ppm ja se kasvaa edelleen. Yksittäisiä pilkkuja ryhmässä on 17 ja luvun ennakoidaan vielä kasvavan.  Maneettisesti ryhmä on tyyppiä b - g , joten sillä on potentiaalia tuottaa myös flarepurkauksia. 


AR12778. Yläkuvassa pilkkuryhmän magneettikenttä: punainen +-napa (etelänapa) ja sininen --napa (pohjoisnapa). Alakuvassa pilkkuryhmä näkyvässä valossa. Kuva SWPC.


Pilkkuryhmä AR12778 sijaitsee eteläisen pallonpuoliskon 20° leveyspiirillä ja on läntisellä pallonpuoliskolla. Näin ollen, jos sen läheisyydessä tapahtuu riittävä purkaus (c-luokan purkaukselle lasketaan noin 45 % todennäköisyys), niin se aiheuttanee ainakin jonkinlaisia protoni-ilmiöitä ionosfäärissä.

Ennuste

Yöt 28./29., 29./30. ja 30./31. Kp-indeksin ennuste kertoo tulevien vuorokausien olevan hyvin rauhallisia. Indeksin lukema kohoaa ensiyönä maksimissaan arvoon 3 ja parina seuraavana yönä lukemaan 2. Tämä tarkoittaa sitä, että vain Lapissa himmeiden ja rauhallisten revontulien mahdollisuus on tavanomainen (noin 50 %). Pohjois-Suomessa on hyvin pieni mahdollisuus, mutta muualla Suomessa revontulet ovat epätodennäköisiä.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Voit kommentoida kunhan pysyt aiheessa. Kaikki kommentit tarkastetaan ennen julkaisua. Toimituksen kelvottomiksi katsomat viestit saavat arvoisensa lopun.