Auringon eteläisen pallonpuoliskon aurinkotuuli on nopeaa,
jopa noin 800 km/s. Ekvaattoriseudun aurinkotuuli on puolestaan hitaampaa, vain
noin 500 km/s. Maapallon kohtaama aurinkotuuli on juuri näiden kahden
vyöhykkeen välissä, jolloin tilanne on hyvin revontuliherkkää. Jos vastaava
tilanne olisi pohjoisen nopean ja ekvaattorin hitaan aurinkotuulen välillä, komeat
revontulet hallitsisivat yötaivasta. Nyt täytyy tyytyä himmeämpiin reposiin.
Himmeitä revontulia Tampereen horisontissa 29.2.2020. Kuvaan on tullut myös suhteellisen kirkas meteori. Kuva © Kari A. Kuure /Tampereen Ursa ry. |
Ennuste
Yö 1./2 näyttäisi muodostuvan aktiiviseksi. Kp-indeksin
odotetaan kohoavan aamupuolella yötä lukemaan 4, jolloin revontulia nähtäisiin
Etelä-Suomessa. Pohjoisessa revontulet voivat olla hyvinkin kirkkaita ja
aktiivisia, sillä energisten elektronien määrä magneettikentässä on riittävä.
Aivan etelärannikollakin himmeä ja rauhallinen revontulikaari on mahdollinen.
Yöt 2./3. ja 3./4. ovat aktiivisia mutta hieman
rauhallisempi kuin ennustejakson ensimmäinen yö. Kp-indeksin odotetaan kohoavan
lukemaan 3, jolloin aktiivisia revontulia nähtäneen Lapissa ja
Pohjois-Suomessa. Keski-Suomessa revontulet ovat hieman himmeämpiä ja
rauhallisia. Kevätpäiväntasauksen läheisyys tässä tilanteessa saattaa tuoda himmeitä
revontulia myös Etelä-Suomen taivaalle, ehkä ei kuitenkaan aivan
etelärannikolle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Voit kommentoida kunhan pysyt aiheessa. Kaikki kommentit tarkastetaan ennen julkaisua. Toimituksen kelvottomiksi katsomat viestit saavat arvoisensa lopun.