sunnuntai 22. maaliskuuta 2020

Revontuliennuste 22. – 25.3.2020


Avaruussään rauhallisuus ei ole muuttunut viime vuorokausina. Edellisen ennusteen ensimmäisenä yönä 19./20. nähtiin himmeitä revontulia koko maassa, vaikka pohjoisessa ja Lapissa ne olivat etelää kirkkaampia. Taivaanvahtiin on tähän mennessä tullut 24 havaintoilmoitusta ko. yöltä. Revontulien laaja näkyvyysalue osoittaa kevätpäiväntasauksen ajankohdan revontuliherkkyyden, sillä Kp- ja korkeiden leveyksien K-indeksit olivat alle 3 lukemissa aamuyöllä ja iltayöstä jopa lukemassa 1. Samaan aikaan energisten elektronien määrä maapallon magneettikentässä oli hyvin vähäinen (421 pfu) ja aurinkotuulennopeus oli noin 500 km/s.

Himmeitä revontulia tallentui Tampereen Ursan tähtitornin videokameraan 21.3.2020 vuorokauden vaihtumisen jälkeen. Kuva © Tampereen Ursa ry.
Ennuste

Seuraavien kolmen yön ennuste ei lupaile muutoksia avaruussäähän. Kp-indeksi pysyttelee yön aikana lukemassa 2 ja korkeiden leveyksien K-indeksi on vieläkin matalampi lukemassa 1. Energisten elektronien määrä on myös vähäinen. Näin ollen kaikki ennustejakson yöt ovat yleisesti ottaen hyvin rauhallisia.

Revontuliennusteen kannalta tilanne on kuitenkin hieman vaikea, sillä etenkin yön 23/24. aikana aurinkotuulen tiheys näyttäisi vähenevän ja nopeuden kasvavan lähes kaksinkertaiseksi. Nämä muutokset johtuvat Auringon eteläisen pallonpuoliskon nopean ja ekvaattoriseudun tiheämmän ja samalla hitaamman aurinkotuulen rajapinnan osumisesta maapallon lähiavaruuteen.

Tilanne on otollinen synnyttämään pieniä alimyrskyjä, jolloin himmeitä revontulia voi esiintyä, vaikka muutoin olosuhteet indeksien perusteella ei niitä tuottaisikaan. Myös seuraava 24./25. päivien välisen yön tilanne on samanlainen ja revontulien mahdollisuus koko maassa on olemassa.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Voit kommentoida kunhan pysyt aiheessa. Kaikki kommentit tarkastetaan ennen julkaisua. Toimituksen kelvottomiksi katsomat viestit saavat arvoisensa lopun.